MASENNUKSEN TODELLISET TEKIJÄT – JA TEHOKAS HOITO

Vessin täydentävä HS kommentti 281019
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006285824.html

Kirjoittaja on oikeassa masennuksen tekijöistä.

Hän on tehnyt erittäin tärkeän havainnon, mutta ei kuitenkaan ensimmäisenä.

Psykiatri, tutkija LT Larsson Chicagosta teki saman havainnon, kun hänen opiskelijapoikansa poikansa oli tehnyt äkkiarvaamatta itsemurhan. Hän huomasi, että myös pojan ystävistä suuri osa oli masentuneita. Heillä huonot elintavat (valvominen, sokerin käyttö ja pikaruoka, roska viihde, opiskelustressi jne.) panivat aivokemiat sekaisin, juuri kuten Rantala esittää. Larssonin mielestä (ja osoitti sen potilastyössään) masennuksen voi poistaa perusteellisella elintapamuutoksella 7 viikossa.

Nykyisin suurena riskitekijänä on yleisen ylipainon ja liikarasvan aiheuttama tulehdus, sekä siihen usein liittyvä hormoniepätasapaino, jossa yleinen kilpirauhasen vajaatoiminta tuottaa lähes vääjäämättä alakuloa tai masennusta.

Huonoa ruokaa syövillä suolisto on myös huonossa kunnossa, ravinteet (mm. rauta!) eivät imeydy ja myös kuukautiset lisäävät raudan puutetta ja siten masennusta. Valmisruoka sisältää paljon teollisuusrasvoissa esiintyvää linolihappoa (= Omega 6 rasva, mitä saamme aivan liikaa), mikä myös lisää suoliston tulehduksellisuutta.

Huonot ruokatavat lisäävät myös napostelujen määrää ja siten ientulehdusta, jonka bakteerien on todettu kulkeutuvat aivoihin nopeasti ja olevan siellä vaarallisia mielenterveydelle.

Riskitekijänä on myös istuva elintapa, jota nettiriippuvuus vielä pahentaa. Liikunnan väheneminen istumisen takia ja erityisesti tavallinen huonoryhtisyys istumisessa hidastaa suoliston läpivirtausta ja siten lisää tulehdusta jne.

Keinuva keskiraollinen satulatuoli ja säätöpöytä olisi tässä ratkaisu.

Tietenkään mielensairauksien ammattilaiset eivät halua olla Rantalan kanssa samaa mieltä, koska elintapahoitaminen ei sisällä kallista terapiaa eikä lääkemyyntiä.