MIKSI ITALIASSA ON PALJON KORONAKUOLEMIA

Keskustelu koronasta jatkuu, ja hyvä niin. Tälläkin asialla on monta puolta.

Oheinen lainaus on su 230320 Kauppalehdestä:

Italian korkeimman terveysviranomaisen, Suomen THL:ää vastaavan ISS.n johtaja Silvio Brusaferro:
Italialaisten keski-ikä on varsin korkea, mikä nostaa kuolleisuutta myös koronavirukseen sairastuneissa. Joka kolmas italialainen on yli 65-vuotias. Realiteetti yksinkertaisesti on se, että ikääntynyt väestö on hauraampi myös koronavirukseen sairastuessaan”, hän vastasi suoraan kysymykseen asiasta tiedotustilaisuudessa perjantai-iltana.

”Tälle väestöryhmälle on tyypillistä, että heillä on jo ennestään muita sairauksia viimeisinä elinvuosinaan. Tyypillisiä ovat sydän- ja verisuonitaudit, kakkostyypin diabetes, korkea verenpaine, neurologiset sairaudet, aivoinfarktit sekä syövät. Kun tähän päälle tulee koronatartunta, tilanne heikkenee säännöllisesti ja nopeasti.”

Tilastojen mukaan koronaan menehtyneiden italialaisten keski-ikä on 79,5 vuotta. ISS:n mukaan vain alle 20 henkeä kaikista koronaan menehtyneistä on ollut alle 50-vuotiaita ja heistä kaikilla oli ennestään jokin muu perussairaus. 41 prosenttia koronan uhreista on 80–89-vuotiaita ja 35 prosenttia 70–79-vuotiaita.

Roomalaisen Università Cattolica del Sacro Cuore -yliopiston lääketieteen professori, Gemelli-sairaalan geriatrian ylilääkäri Roberto Bernabei vahvistaa näkemyksen.

”Olemme tutkineet koronavirukseen menehtyneiden sairauskertomukset ja kaikilla heillä on ollut jokin perussairaus ennen koronaan sairastumista. Voidaan sanoa, että menehtymisten syynä ovat korkea ikä yhdessä perussairauksien kanssa. Samalla on oikeampaa sanoa, että kuolleilla oli myös koronavirus, kuin että he kuolivat koronavirukseen”,hän kertoi viranomaisten tiedotustilaisuudessa perjantai-iltana.”

Kun tiedämme italialaisten sosiaalisuuden ja halun jutella ryhmissä, tavata lapsiaan ja sukulaisiaan sekä välinpitämättömän asenteen korruptoituneen maan viranomaispuuttumista vastaa, on helppo ymmärtää Italian ja myös Espanjan (tilanne saman tapainen Italian kanssa) korkeita tartunta- ja kuolleisuuslukuja.

Suomessa tilanne on erilainen koska vanhukset ovat Italiasta poiketen vanhusten huoltoyksiköissä, jotka pystyvät tehokkaasti eristämään vanhukset. Tämä tietysti toteutetaan laitoskohtaisesti, jolloin Italian kaltaista menehtymisaaltoa tuskin tullaan näkemään.

Tosiasiana pysyy, että hyvin pieni osa tehohoitoa tarvitsevista koronapotilaista on alle 50-vuotiaita ja heistäkin vain ani harva tulee menehtymään.

Erittäin voimakkaat eristämistoimet tulevat ajamaan nopeasti maan toiminnat ja alas ja käynnistävät ennen näkemättömän konkurssiaallon kaikkine valtavine seurauksineen. 

Veli-Jussi Jalkanen