MIKSI MITATA OMAA VERENSOKERIA

Kommentti  Hyvä Terveys lehden juttuun 150218

 

Oman verensokerin tason tunteminen on oikeasti hyödyllistä painon kannalta, ja jos kyseessä on edes alkava insuliiniresistenssi, myös erittäin tärkeää.

Verensokerimittarit ovat halpoja ja helppoja käyttää. Jos ei mittaa usein, niin myöskään kustannus ei nouse suureksi. Sillä voi tarkkailla erilaisten aterioiden vaikutusta verensokerin nousuun. Pian huomaa, että kun kyseessä on suurustettu keitto, tai pastaa jossakin muodossa, tai syödään leipää, tai makeaa jälkiruokaa, niin tunnin kuluttua veren sokeri on ihan toisella tasolla, kuin jos syödään vain valkuaista, rasvaa ja erilaisia kasviksia.

Ne, joilla on ylipainoa (joita siis on yli puolet kansasta), ovat lähes järjestään leivän, pullan, pastan tai sokerin puputtajia. Jokaisen hiilihydraattiaterian jälkeen yli 7 pompahtava veren sokeri kasvattaa painoa lähes varmuudella yli 30 kymppisillä. Sen lisäksi hiilihydraatit kasvattavat suolistossa niitä suosivia bakteereista, jotka taas vaativat hiilihydraatteja jne. Kierre ylipainoon ja pahimmillaan diabetekseen on valmis.  Tässä ei ole kysymys mielipiteistä, vaan biokemiasta. Eivät kaikki, eikä varmaan enemmistökään ylipainoisista Suomessa ole ahmatteja. Kun ruoka vaan on väärän rakenteista, veren sokeri kyllä nousee, painoa karttuu, haima stressaantuu ja pitemmän päälle voi sairastua. Ruokaan piilotetut ja lisäsyömiseen houkuttelevat maku- ja lisäaineet eivät helpota tilannetta yhtään. Tälle ei välttämättä haluta pistettä, vaan jatketaan toimimattomien ravintoneuvojen antamista, vaikka ylipaino- ja terveyskatastrofi on kaatumassa syliin.