TARVITAANKO PIISPAA JA HENGELLISYYTTÄ ARMEIJAAN ?

Vessin arvokommentti Hs 230620

Linkki artikkeliin

Ihmisillä on yllättävän paljon omaa sisäistä hengellistä pohdintaa, myös armeijassa.

Sitä tietysti aiheuttavat ajatukset kuolemanjälkeisyydestä, ihmisen tehtävästä, arvoista ja Jeesuksen sanoman väkevyydestä.

Myös sodan yksi tehtävä, valmistautuminen vihollisen sotilaiden tappamiseen, aiheuttaa arvopohdiskelua, monenlaisia tunteita ja ahdistustakin.

Olisi erinomainen asia, että puolustusvoimissa olisi kunnollista hengellistä palvelu- ja pienryhmätoimintaa, hengellistä ohjausta ja keskustelumahdollisuus, kaikki tietysti palvelusajan ulkopuolella.

En ole valitettavasti huomannut Särkiön tai muidenkaan kenttäpiispojen oikeasti edistävän hengellisten palvelusten saantia tai kehittämistä varusmiehille.

Armeijan hengellinen toiminta on surkastunut valaan, muutamaan virteen ja massarukoukseen. Näistä ei hengen ravintoa juuri saa.

Itse kannatan laadukasta hengellistä palvelua sitä haluaville myös puolustusvoimissa kirkon ylläpitämänä, mutta minusta nykyiset muodolliset ontot eleet joutaisivat kyllä normaalipalveluksesta pois.

Tilanne tulee väkisinkin tietysti heti toiseksi, jos kuolemanvaara ja pelko on suuri. Silloin rukoilijoidenkin määrä lisääntyy.  

Historiasta olisi tärkeää pitää muistissa ja myös esillä Suomen voimakasta Jumalaan turvautumista johtajiensakin voimin viime sodan ratkaisutilanteissa, ja monista niistä lähes ihmeenomaisista selviämisistä, joita monet mukana olleet pitivät merkkeinä Jumalan avusta kansallemme hädän hetkellä. Hengellisyys ja Jumalaan turvautuminen oli sodan aikana suurena toivon ja lohdutuksen tuojana vaikeina aikoina.

Monen silloin eläneen mielestä ilman tätä resurssia itsenäinen Suomi olisi menetetty.