Vapaa tiedetoimittaja Jani Kaaro. Julkaistu Tiede -Lehdessä 8/2022

Jos olisit elänyt 1900-luvun alussa ja ollut kalpea ja sairaalloinen, millaista hoitoa lääkäri olisi sinulle määrännyt? Aurinkoa! Auringonvalolla parannettiin riisitautia ja ihosairauksia, ja sitä hyödynnettiin monien infektiotautien hoidossa. Eri puolille Eurooppaa perustettiin ”aurinkoklinikoita”, joissa hoidettiin potilaita. Auringonvalon maksimointi otettiin huomioon sairaaloitakin rakennettaessa. Kun infektiotauteja opittiin lääkitsemään antibiooteilla ja riisitautia D-vitamiinilla, aurinkointo alkoi hiipua. Sitä laimensi sekin, että aurinko alettiin nähdä vahingollisena. Tähän vaikutti etenkin 1950-luvulla oivallettu yhteys auringon ultraviolettisäteilyn ja melanooman välillä. Viime vuosina yhä useammat tutkijat ovat alkaneet jälleen puhua auringon puolesta. Heidän mukaansa olemme vasta alkaneet ymmärtää, miten monipuolisesti auringonvalo vaikuttaa ihmisen terveyteen. He pelkäävät, että suojaudumme auringolta nykyisin jo liikaakin, mikä voi koitua vahingoksi terveydellemme.

Outoja tuloksia

Auringon terveyshyötyjä koskevassa tutkimuksessa törmätään aina ensimmäisenä D-vitamiiniin. Koska ihomme tuottaa auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta D-vitamiinia, on helppo ajatella, että auringon hyödyt tulevat juuri D-vitamiinin kautta. Koska D-vitamiinin alhaiset tasot ovat kytköksissä moniin sairauksiin, on luonnollista päätellä, että lisäämällä D-vitamiinia voisi estää kyseisten sairauksien puhkeamisen. Tutkimuksissa D-vitamiinilisien vaikutus sairauksiin on kuitenkin osoittautunut heikoksi. Ehkäpä aurinko edistääkin terveyttä jotakin toista reittiä, ja D-vitamiinitasot vain heijastelevat sitä, paljonko ihminen on viettänyt aikaa auringossa?

Vitamiinilisä ei juuri vaikuttanut sairauksiin.

Näin ovat spekuloineet esimerkiksi ruotsalaiset tutkijat, jotka selvittivät kuolleisuusriskiä Etelä-Ruotsin melanoomatietojen pohjalta. Aineistossa oli mukana lähes 30 000 naista, joista oli kerätty terveydentilan lisäksi tietoa elintavoista. Sen perusteella naiset voitiin jakaa aurinkohakuisiin ja auringon välttelijöihin. Tutkimus julkaistiin vuonna 2014 Journal of Internal Medicine -sarjassa. Se sai osakseen paljon huomiota, koska tulokset olivat niin odottamattomia. Tutkijat itse ennakoivat, että kuolleisuus olisi suurempaa aurinkohakuisten ryhmässä, koska auringossa oleilu lisää melanoomariskiä. Kävi kuitenkin päinvastoin: naiset, jotka viettivät paljon aikaa auringossa, elivät pidempään. Tämä selittyi ensisijaisesti sillä, että he olivat paremmassa suojassa sydänsairauksilta. Tutkijoiden mukaan auringon vältteleminen lisäsi kuoleman riskiä yhtä paljon kuin tupakoiminen. Toisin sanoen, jos naiset eivät tupakoineet ja välttelivät aurinkoa, heidän kuolleisuutensa oli samaa luokkaa kuin naisten, jotka tupakoivat ja viettivät eniten aikaa auringossa.

Kesäinen kolesterolikato

Jos auringonvalo suojaa sydänsairauksilta, kuten ruotsalaistutkimus vihjaa, taustalla voi olla useita eri mekanismeja. Ensinnäkin ihosoluissa on molekyyliä nimeltä 7-dehydrokolesteroli, joka on sekä kolesterolin että D-vitamiinin esiaste. Silloin kun auringon ultraviolettisäteilyä osuu iholle, 7-dehydrokolesteroli ei muunnu kolesteroliksi vaan siitä tulee D-vitamiinia. Tämä voi selittää, miksi kolesterolin määrä vaihtelee vuodenajan mukaan. Lähes kolme miljoonaa ihmist kattaneessa
yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että kolesterolitasot ovat selvästi korkeammat talvikuukausina kuin kesällä. Voi olla, että ihmiset elävät kesällä terveemmin, mutta tutkijat arvelevat, että myös auringolla on säteensä pelissä. Esimerkiksi brittitutkimuksessa vuonna 1996 huomattiin, että ulkona liikkuminen laski ihmisten kolesterolitasoa kesällä mutta ei talvella. Liian vähäinen auringon saanti voi johtaa rasvavaraston häiriöihin ja lihavuusepidemioihin. Mikäli aurinko tosiaan pitää kolesterolia kurissa, aurinkoisissa paikoissa pitäisi olla vähemmän ongelmia liiallisen kolesterolin kanssa. Biologian tutkijoiden BioRxiv-palvelussa vuonna 2018 esitelty tutkimus antaa ajatukselle tukea. Maailman terveysjärjestön dataan perustuvassa 180 maan vertailussa havaittiin, että ihmisten kolesterolitasot ovat säännönmukaisesti matalammat aurinkoisissa maissa. Joidenkin mielestä tämä voi selittää myös niin sanottua ranskalaista paradoksia – eli sitä, miksi ranskalaiset voivat syödä kermaa, lihaa ja rasvaisia juustoja ja pitää siitä huolimatta sydänsairaudet loitolla. Tutkimuksen painopiste on ollut välimerellisessä ruokavaliossa, mutta suoja saattaakin löytyä auringosta. Toinen sydänsairauksia ehkäisevä mekanismi voi syntyä typpioksidin kautta. Ihmisen iholla esiintyy erilaisia typpiyhdisteitä, jotka muuttuvat auringon ultraviolettisäteilyn vaikutuksesta typpioksidiksi. Kun typpioksidi siirtyy verenkiertoon, se rentouttaa verisuonia ja alentaa verenpainetta, mikä puolestaan madaltaa sydänsairauksien riskiä. Israelilaisessa tutkimuksessa vuonna 2004 havaittiin, että verenpaine vaihtelee vuodenajan mukaan samalla tavoin kuin kolesteroli. Ikääntyneiden ihmisten verenpaine oli säännönmukaisesti korkeampi talvella kuin kesällä ja verenpaineeseen liittyvät komplikaatiot yleisempiä talvella. Auringonvalo voi vaikuttaa rasva-aineenvaihduntaan laajemminkin niin sanottujen opsiinien kautta. Aiemmin näitä valoherkkiä pigmenttejä luultiin olevan lähinnä verkkokalvoilla, mutta viime vuosina niitä on löydetty muualtakin nisäkkäiden elimistöstä, muun muassa verisuonista.

Opsiinien löytyminen muista kuin silmän kudoksista on niin tuore asia, ettei merkitystä vielä kunnolla tunneta. Pari tutkimusta antaa kuitenkin esimakua. Johns Hopkins -yliopiston tutkijat havaitsivat hiirikokeissaan vuonna 2014, että verisuonten seinämien opsiinit reagoivat valon siniseen aallonpituuteen ja aktivoituessaan rentouttavat verisuonia. Vuonna 2017 kansainvälinen tutkijaryhmä tarkasteli laboratoriossa valkoisia rasvasoluja, joita löytyy ihmisenkin ihon alta. Rasvasolujen opsiinit aktivoituivat valon vaikutuksesta ja alkoivat vapauttaa rasvahappoja verenkiertoon. ”Tuloksemme tarjoavat alustavaa tietoa siitä, miten ihonalaisen rasvakerroksen altistuminen auringonvalolle voi –– osallistua aineenvaihdunnan terveyteen. Vastaavasti liian vähäinen auringonvalon saanti saattaa vaikuttaa rasvavaraston pitkäkestoisiin häiriöihin sekä lihavuus-, diabetes-, sydän- ja verisuonitautiepidemioihin”, tutkijaryhmä kirjoittaa Scientific Reports -tiedelehden artikkelissaan.

Lapsuuden kesillä pitkä positiivinen jälki

Auringon yhteyttä multippeliskleroosiin eli MS-tautiin on tutkittu erityisen paljon. Tiedetään, että MS-tauti on harvinaisin päiväntasaajalla ja yleistyy siirryttäessä pohjoiseen. Havainto on herättänyt ajatuksen, että D-vitamiinin puute edistää taudin puhkeamista. Osa tutkijoista uskoo, että erityisesti lapsuuden D-vitamiinitasot vaikuttavat sairastumisriskiin. MS-potilaiden lapsuuden D-vitamiinitasoja ei voi jälkikäteen tutkia suoraan, mutta joissakin aineistoissa on seurattu lasten oleskelua auringossa. Eräs tällainen on kanadalaisen McGill-yliopiston seurantatutkimus, jossa on mukana MS-potilaita ja terveitä verrokkeja Kanadasta, Italiasta, Norjasta, Serbiasta ja Ruotsista. Tämän aineiston pohjalta voidaan sanoa, että riittävä oleskelu auringossa lapsuudessa ja teini-iässä antaa suojaa MS-taudilta. Vuonna 2018 julkaistussa tutkimuksessa vähiten aurinkoa saaneilla oli 47 prosenttia suurempi riski sairastua MS-tautiin kuin niillä, jotka viettivät auringossa eniten aikaa. Altistuminen auringonvalolle ei tarkoita välttämättä oleskelua suorassa paisteessa, sillä säteilyä tulee myös pilvien läpi.

Aurinko  alentaa verenpainetta.

Vielä vakuuttavampia tuloksia saatiin tänä vuonna julkaistusta tutkimuksesta, jossa selvitettiin nuoruudessa puhjenneen MS-taudin yhteyttä auringon ultraviolettisäteilyyn. Tutkimuksen osanottajat olivat 3–22-vuotiaita, ja koska heidät napattiin tutkimukseen tuoreeltaan diagnoosin jälkeen, lapsuuden ulkoilukokemukset olivat hyvässä muistissa. Analyysi osoitti, että kesällä päivittäin puoli tuntia pihalla viettäneiden MS-tautiriski oli puolet pienempi kuin vähemmän ulkoilleiden. Jos kesällä ulkoili päivittäin 1–2 tuntia, riski sairastua MS-tautiin oli jopa 81 prosenttia pienempi kuin niillä, jotka pysyttelivät enimmäkseen sisällä.

Valoa raskauteen

Auringonvalo voi säädellä terveyttämme jopa ennen syntymäämme. Esimerkiksi Kansasin yliopistossa on tutkittu pitkään astman yhteyttä äidin aurinkoaltistukseen raskausaikana. Yhteyttä on jäljitetty muun muassa astmapotilaiden sikiöaikaisista säätiedoista. Aineiston perusteella on arvioitu, että jos äiti saa riittävästi aurinkoa toisella raskauskolmanneksella, lapsen astmariski pienenee. Raskauden muissa vaiheissa auringolla ei näytä olevan vaikutusta riskiin. Vuonna 2015 julkaistussa tanskalaistutkimuksessa puolestaan selvitettiin valtavalla aineistolla auringon vaikutusta tyypin 1 diabeteksen riskiin. Ykköstyypin diabetes on yksi niistä sairauksista, joissa on nähtävissä vuodenaikaisvaihtelua: diagnoosit ovat selvästi yleisempiä talvella kuin muina vuodenaikoina. Tanskalaistutkimuksessa havaittiin, että auringon puute äidin viimeisellä raskauskolmanneksella lisäsi pojilla 5– 9-vuotiaana tyypin 1 diabeteksen riskiä 67 prosentilla. Miten säätely tapahtuu, ei vielä tiedetä. Mahdollisia välittäjiä voivat olla ainakin D-vitamiini ja opsiinit.

Ihosta intohimoon

Auringon vaikutus mielialaan on tuttua jokaiselle Suomen pimeän talven kokeneelle. Kun kevät koittaa ja valo lisääntyy, olo piristyy lähes automaattisesti. Monien sisällä alkavat myllertää myös romanttiset tunteet ja seksuaaliset halut. Miten auringonvalo saa tämän aikaan? Onko kyse valosta, jonka havaitsemme silmillä? Vai säteilystä, joka lankeaa iholle? Israelilaistutkijat etsivät vastauksia näihin kysymyksiin viime vuonna Cell Reports -lehdessä julkaistussa tutkimuksessaan. Tulokset olivat hämmästyttäviä. Tel Avivin yliopiston tutkijat aloittivat tutkimuksensa antamalla hiirten iholle ultravioletti-B-säteilyä. Sillä oli välittömiä vaikutuksia hiirten hormonitoimintaan. Seksuaalinen halukkuus kasvoi, ja naaraiden munasarjat alkoivat pullistua.

Aurinko lisää sukupuolihormonien pitoisuuksia.

Seuraavaksi testattiin ihmisiä. Vapaaehtoiset vastasivat ensin kysymyksiin, jotka koskivat romanttista intohimoa ja seksuaalista halukkuutta. Tämän jälkeen koehenkilöt saivat iholleen 20 minuutin ultravioletti-B-käsittelyn. Sitten he vastasivat kysymyksiin uudelleen. Sekä intohimo että halukkuus lisääntyi. Jatkokokeessa mitattiin auringonpaisteen vaikutusta koehenkilöiden sukupuolihormoneihin. Verikokeet paljastivat, että niiden pitoisuus lisääntyi sekä miehillä että naisilla. Terveysvaikutukset ovat kiehtovia, mutta varoituksia ei saa silti unohtaa. Erityisesti palamista pitäisi välttää. Tutkimuksen todellinen yllätys oli kuitenkin mekanismi, joka johtaa ihosta intohimoon. Sen tärkeimmäksi säätelijäksi osoittautui p53-niminen proteiini, joka tunnetaan yleisesti solujen parhaana aseena syöpää vastaan. Sen tehtävä on vahtia dna:han tulleita vaurioita ja korjata ne. Jos se ei saa vaurioita korjattua, se pakottaa solun tuhoutumaan. Tämä selitti, miksi p53:a oli nytkin läsnä: kun iho altistuu ultraviolettisäteilylle, siihen syntyy vaurioita, joita p53 rientää korjaamaan. Kukaan ei kuitenkaan osannut aavistaa, että p53 laukaisee ketjureaktion, joka saa ihmisen lemmekkäälle tuulelle – puhumattakaan siitä, että tämä tapahtuu ihon kautta.

Varoitukset paikallaan

Vaikka auringon terveysvaikutukset ovat kiehtovia, ei ole syytä unohtaa auringonottoa koskevia varoituksia. Erityisesti ihon palamista tulee välttää. Kuinka kauan auringossa voi ilman ihovaurioita viettää aikaa, riippuu ihotyypistä ja ultraviolettisäteilyn voimakkuudesta. Toisaalta aurinkovoidekaan ei estä esimerkiksi D-vitamiinin muodostumista iholla. Ihosyöpien yhteys auringon ultraviolettisäteilyyn on kiistatonta, joskin riskit ovat hieman erilaisia. Esimerkiksi melanoomassa ja okasolusyövässä merkittävin riski tulee auringossa palamisesta, sekä aikuisena että lapsena. Palaminen lisää myös tyvisolusyövän riskiä, mutta siihen vaikuttaa lisäksi auringossa kokonaisuudessaan vietetty aika. Aurinko saa dopamiinia erittymään verkkokalvolta, mikä estää likinäköisyyden kehittymistä. Auringon uv-säteilyn vaikutus silmiin taas on kahtalainen. Yhtäältä tiedetään, että uv-säteily lisää harmaakaihin ja silmänpohjan rappeuman riskiä, joten silmien suojaaminen aurinkolaseilla on järkevää. Toisaalta silmät myös näyttävät tarvitsevan jonkin verran päivänpaistetta. Hyvä esimerkki tulee Etelä- ja Itä-Aasiasta, missä etenkin nuorten likinäköisyys on lisääntynyt epidemiaksi asti. Syyn uskotaan olevan osittain siinä, että ankaran koulujärjestelmän vuoksi lapset eivät vietä riittävästi aikaa ulkona. Auringonvalo saa dopamiinia erittymään verkkokalvolta, mikä estää likinäköisyyden kehittymistä.

VESSIN KOMMENTTI:

Ruotasalainen tutkimus, johon jutussa viitattiin, osoitti selvästi, että eniten solariumia ja aurinkoa ottaneilla oli selvästi matalin kuolleisuus eli ”all cause mortality rate”. Aurinko ja solariumia eniten välttävillä se oli taas korkein. Tutkimuksen tulokset puoltavat myös kohtuullista solariumin käyttöä. Sen hyödyllisyyden voi helposti todeta kuka vaan. Jo 15-20 min makaaminen kokovartalolle tulossa valossa parantaa oloa hämmästyttävän paljon.

Aurinkolaseja ei kannata käyttää kuin pahimmissa tilanteissa. Lippalakilla voi suojata silmiä yleensä riittävästi. Näin silmätkin saavat niille tarpeellista auringon valoa.

Aurinkorasvoja minusta pitäisi välttää mionien selvitysten mukaan. Niissä on monia vakavia haitta-aineita. Parasta on mennä varjoon tai laittaa vaatteet päälle ennen palamista ja totuttaa ihoa aurinkoon vähitellen. Porkkanoiden ja muiden karoteenipitoisten kasvisten syönnistä on siinä apua.

Viitaus jutussa D-vitamiinilisien tehottomuuteen johtuu niiden suositusten mukaisista, eli aivan liian vähäisestä käyttömääristä. Jos D-vitamiinia otetaan purkista niin, että veressä sen pitoisuus nousee aurinkolomatasolle eli 120 – 200 nanomooliin, sen antama lisäteho immuunivasteen parantamiseksi on erittäin hyvä. Lääketeollisuuden toimesta maailmaan on luotu käytäntö suositella D-vitamiinilisiä aivan liian vähän, koska riittävät käyttömäärät laskisivat sairastumista huomattavasti, mikä ei ymmärrettävästi sovi lääketeollisuudelle eikä sairaanhoitoliiketoimelle.

Ihosyöpiä esiintyy myös ihmisillä, jotka eivät altistu auringolle yhtään. Selkeästi niitä esiintyy niillä, joiden terveys ja ravinnetasapaino kehossa on huono ja iho ylipäätään ohut ja ulkoilmaan tottumaton.

Saadakseen kirjoituksensa julkaistuksi, kirjoittaja on joutunut, ehkä jopa vastoin tahtoaan, myötäilemään auringottovaroitus- ja D-vitamiinilisäravinne epäilyjä, koska mediatkaan eivät uskalla toimia vastoin voimassa olevaa ja teollisuuden edellyttämää itsesensuuria näissä asioissa.