MASKIN MONET HAITAT JA OLEMATON TEHO

Veli-Jussi Jalkanen

Vaikka maskeista on tullut osa kyseenalaistamatonta terveyspolitiikkaa ja lähes ”uskonto”, sen käytön monia haittoja on silti voitava tarkastella kriittisesti osana järkevää ja tasapuolista kansanterveysdialogia. Näin siksi, koska me kansalaiset itse koemme maskien käytön monet vaikutukset.

Professori Marjukka Mäkelä teki hallitukselle selvityksen maskien tehoja selvittäneistä tutkimuksista elokuussa 2020, jonka hän vielä julkisesti vahvisti lokakuussa 2020, sen jälkeen, kun WHO oli ilman tiedeperustetta pyörtänyt aikaisemman kantansa ja antanut maskisuosituksensa. Tutkivan median tiedot kertovat, että teollisuuden painostuksen jälkeen.
Mäkelän ja useiden ulkomaisten selvitysten mukaan maskeilla, niin kuin suuri yleisö niitä käyttää, ei ole estovaikutusta Sars-Cavid-19 viruksen ja sen muunnosten leviämiseen.
Ainut kiireellä kyhätty tutkimus, jolla saatiin estovaikutusta (julkaistu kesällä 2021), oli koejärjestelyiltään heikko ja tulkinnoiltaan selvästi tavoitteellinen ja siten huonoa tiedettä, ja näin arvoton.
Missään maassa maskien käyttöönoton ei ole osoitettu tilastoilla vaikuttaneen yhtään koronan leviämiseen. Tässä asiassa faktat ovat aivan selvät.
Maskien käytöstä sen sijaan tulee joka tapauksessa suuri määrä haittavaikutuksia. Olen koonnut eri asiantuntijoiden esittäminä niistä tärkeimmät lyhennettyinä seuraavaan luetteloon:

  1. Puhumme vähemmän maskin kanssa, emmekä etsiydy samalla tavalla juttelemaan vieraan kanssa kuin ilman.
  2. Toisen puheen kuullakseen on pinnistettävä kuuloaan tai mentävä lähemmäs, jolloin virusaltistus kasvaa.
  3. Emme näe toisen mikroilmeitä, niiden sisältämää tärkeää kannustusta, sympatiaa ym., mikä heikentää vuorovaikutusta.
  4. Maskien käyttö estää toiseen tutustumista ja siten lisää eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä.
  5. Lapsien ohjaajilla maskien käyttö on aivan ala-arvoinen, koska lapset tarvitsevat ilmepalautetta aikuisiakin enemmän.
  6. Jännittävät ja stressaavat ihmiset jännittävät usein vielä enemmän maskien kanssa.
  7. Maski tekee helposti olon tukalammaksi.
  8. Koska maski vaikeuttaa hengitystä, se luonnollisesti myös hidastaa kävelynopeutta, estää käyttämästä portaita ja muutenkin vähentää tärkeää ja usein liian vähäistä hengästyttävää liikkumista.
  9. Maski aiheuttaa usein pientä hapenpuutetta. Aivojen pienikin hapenpuute on rappeuttava tekijä ja lapsilla, joiden aivot vielä kasvavat, sen vaikutukset ovat helposti pysyvät. Vajaahappisuudesta aiheutuu työrasituksen lisääntymistä, väsymystä, päänsärkyjä, uneliaisuutta, vastustuskyvyn heikkenemistä, keskittymisvaikeuksia ja alakuloa.
  10. Vajaahengitys lisää haitallisesti hiilidioksidin (mikä on kehon erittämä jäte) määrää kehossa.
  11. Maskit luovat petollisesti turvassa olemisen tunteen, jolloin muut suojatoimet unohdetaan.
  12. On lähes mahdotonta käyttää arkielämässä maskia täysin THL:n ohjeiden. Hengityskosteana ja käsistä infektoituneena siitä voi tulla jopa viruslinko.
  13. Maskeista on tullut uusi massiivinen jätelaji, joita on pois viskattuina kaikkialla. Muovia sisältävät maskit myös levittävät hajotessaan mikromuovia ympäristöön ja mahdollisesti pahentavat hormonihäirintäilmiötä muovista irtovilla molekyyleillä.
  14. Maskit maksavat ja tehokkaat maskit maksavat jo paljon enemmän. Suosituksen mukaisesti vähän väliä hyvän maskin vaihtaminen alkaa tuntua jo kukkarossa, jolloin vähävaraisille siitä on jo merkitystä.
  15. Ajattelemattomuudessa maskeja käytetään myös ulkona ja yksin autolla ajaessa, jolloin mitään hyötyjä ei voi olla, mutta haitat vaikuttavat kaiken aikaa.
  16. Kiusallinen, toimimaton ja tutkimukseen perustumaton maskien käyttö vähentää luottamusta terveyspolitiikkaan ja terveysjohtajiin, saa aikaan kansan polarisoitumista kiltteihin tottelijoihin ja kriittisempiin, jotka haluavat tehdä vain todistetusti toimivia ja tärkeitä asioita.

Kaikkien maskien reiät ovat paljon suuremmat kuin viruksen koko ja se siis pujahtaa sujuvasti ulos ja sisään reiän läpi. Kokeellinen sveitsiläinen selvitys myös osoitti, että suurin osa uloshengitysilmasta kulki maskin reunojen ohi.

Itse olen valinnut sen, että pidän tarvittaessa turvaväliä, voin puhua normaalilla äänellä, pärskin kaukana toisista enkä käytä maskia, jos se ei ole aivan pakollista.

Sen sijaan pidän oman vastustuskykyni niin hyvänä kuitu- ja ravinnerikkaalla ruualla, runsaalla D- ja C-vitamiinilla, sinkillä, kuidulla, unella, liikunnalla ja ylirasituksen välttämisellä, että immuunivasteeni eliminoi minuun tulevat korona- ym. virukset.

Enkä siis kanna, enkä tartuta.

Maskeista ja niiden vaikutuksista on kattavasti materiaalia koronarealistit.com sivustolla.