Savon Voiman (SV) omistavat Kuopion ja Siilinjärven lisäksi
Leppävirran, Suonenjoen, Rautalammin, Rautavaaran ja Vesannon kunnat. Se sai
toiminnastaan voittovaroja vuodelta 2017 27.4 milj., josta se jakoi
omistajakunnilleen osinkoa 9.5 milj. Liikevoittoa tuli siis n. 15 % 184
miljoonan liikevaihdosta. Noin 18 miljoonaa voitosta jätettiin yhtiön kassaan.
Moni yritys vain haaveilee 15 %:n liikevoittoprosentista ja vain aniharva sen
saa.
Voitto on toimintakertomusten lukujen mukaan laskien noin 2 senttiä
/ kwh eli hämmästyttävän paljon. Voitto on tullut lähes yksinomaan
verkkoliiketoiminnasta.
Tavallisen omakotiasiakkaan kohdalla (kulutus 20.000 kwh) voiton osuus
sähkölaskussa on noin 400 €/v. Tavallista kuluttajaa kismittää, että sähkön
siirrosta saa maksaa suurin piirtein yhtä paljon kuin itse sähköstä. Millään
kilpaillulla tuotteella rahti ei ole yhtä suuri kuin itse hyödykkeen arvo.
Sähkölaskun maksajien enemmistön mielestä tämä kuvio ei ole terve, ja aiheesta.
Miksi kerätä voittoa, kun hinnoittelulla voi aina taata, että kustannukset tulevat peitettyä ja palvelu pelaa?
Yhtäältä on hyvä, että toiminta on kannattavaa mutta toisaalta tässä tapauksessa voiton keruu on selvästi myös piiloveroa, koska sähkön jakeluyhtiönä SV:lla on alueellaan sähkön siirron monopoli ja se voi hinnoitella palvelunsa lähes miten haluaa. Monopolitoiminta ja -hinnoittelu ei tunnetusti kannusta tiukkaan kustannustietoisuuteen.
Sähkön siirron ylihinnoittelusta paras todiste on se, että vaikka yhtiöllä on juuri menossa paljon rahaa vaativat ja superkalliit kaapelointityöt, voittoa silti tuli reilusti juuri sieltä.
Maakapelointi näin hätäisesti ja kalliilla tehtynä olisi
voitu suurimmaksi osaksi lykätä tai välttää linjavarsien
erityismetsähoitosopimuksilla, jotka lopettaisivat tuuli- ja lumituhot lähes
tyystin ja hyödyttäisivät verkkoyhtiön lisäksi myös maanomistajaa paremman
puuston arvokasvun kautta. Näin menetellen kaapelit kaivettaisiin maahan ehkä vasta
sitten, kun linja muutenkin pitäisi uusia.
Olisi hyvin ongelmallista ja moitittavaakin, Jos sama voittoa ja piiloveroa keräävä linja toteutettaisiin muidenkin julkisten palvelujen kanssa. Sitäkään kansalaiset eivät hyväksyisi.
Kansalaisten pitäisi nyt minusta ainakin keskustella vastuullisten kanssa (hallituksen jäsenet, kuntapäättäjät) harjoitettavasta politiikasta ja sen perusteista, koska monet vähävaraiset kotitaloudet elävät kustannuspaineessa eikä tämä lopulta veronmaksajien omistama palveluyhtiö kuitenkaan ole demokraattisessa ohjauksessa.
Veli-Jussi Jalkanen