HOIDETAAN TERVEYTTÄ – SÄÄSTETÄÄN MILJARDEJA

Kansanterveys on menossa huonompaan suuntaan.  Hoiva- ja sairaanhoito vie jo valtaosan julkisesta rahan käytöstä ja kallistuu lisäksi nopeasti. Olemme sen takia jo joutuneet tinkimään monesta yhteiskunnan palvelun tasosta. Nykytrendillä joudumme tinkimään lisää ilman suurta velanottoa.  

Suomi voisi säästää jättisummia oikealla terveyden hoidolla eli ennaltaehkäisyllä, jota tehdään nyt aivan liian vähän ja tehottomasti.
Suuri määrä erilaisia mahdollisuuksia on käyttämättä tai vajaakäytössä.

Meillä on yli miljoona kansalaista, joilla on jokin diagnosoitu häiriö aivoissa, yleisimpinä masennus / alakulo, ADHD sekä nopeasti lisääntyvät muistisairaudet ja autismi. Yleinen ja lisääntyvä nuorten syrjäytyneisyys liittyy myös aivojen tasapainoon ja kuntoon. Masennus on pahimpien joukossa kansanterveyden heikentäjänä ja lisää muistisairauksia. Yli 400.000 syö jatkuvasti masennuslääkkeitä, joiden teko ja vaikuttavuus on vielä erittäin kiistanalainen.

Työantajat eivät yleensä halua palkata yli 50-vuotiaita, koska useimmiten aivojen kunto eli henkinen vireys, jaksaminen ja muuntumiskyky on jo laskenut liikaa, vaikka varsinaista muistisairautta ei vielä olekaan.

Vuosittain yli miljoona syö kipulääkkeitä. Krooninen kipu aiheuttaa valtavat tuottavuusvaikutukset ja suuren joukon sairaseläköitymistä.

Suomessa on noin kolme miljoonaa ylipainoista. Useimmilla on useita kaikkiaan kymmenistä lihavuussairauksista. Diabetes oheistauteineen vie jo noin 15 prosenttia sairaanhoitokuluista.

Meillä on kerrallaan 800 000 selkäkipuista, satoja tuhansia, joilla on suolistotulehdusta samaten kuin niitä, joilla on ainakin lievä mutta diagnosoimaton kilpirauhasen vajaatoiminta ja tyypillisesti yhdessä suoliston tulehtuneisuuden kanssa.
 

Suurimmalla osalla ihmisiä on niin sanottu ”hiljainen” eli piilevä tulehdus, joka heikentää heidän terveyttään ja altistaa kroonisille ja akuuteille sairauksille. Sitä on yleisimmin suussa, ylimääräisessä rasvakudoksessa, genitaaleissa, suolistossa ja rappeutuvissa nivelissä.

Terveiden ikävuosien (ei säännöllistä lääkitystä tai kroonisen sairauden diagnoosia) määrä on ollut laskussa jo useita vuosia, ja on nyt noin 57 vuotta. 85 prosenttia 65 vuotta täyttäneistä on niin huonokuntoisia, että heillä on jo joku lääkitystä vaativa todettu krooninen vaiva.  

Lapsiluvun vähenemisen taustalla on myös hormoniterveyteen liittyvät asiat. Tutkijat ovat tienneet jo 2000- luvun alkupuolelta lähtien, että määrätyt teolliset molekyylit käyttäytyvät elimistössä kuin hormonit, sotkien mm. lisääntymis- ja sukupuoliterveyttä. Japani on ääriesimerkki väestön lisääntymisterveyden romuttumisesta. Olemme samalla polulla.

Kansanterveyden lähitulevaisuus on lisäksi synkkenemässä. Toisiinsa yhteydessä olevat lisääntymisterveyden nopea heikkeneminen ja uusimpana löydöksenä kännyköistä ja muista ICT laitteista tuleva säteily ja laitteiden vaikutukset elintapoihin muodostavat jättimäisen kansanterveydellisen ”aikapommin”, josta viitteitä on jo näkyvissä ja joiden torjuntaan olisi viivytyksettä paneuduttava.  

Onko media suitsettu javiralliset asiantuntijat puolueellisia?

Silmiinpistävää myös on, että media, jonka pitäisi olla vallan vahtikoira, käsittelee hyvin vähän ja kuin silkkihansikkain sairaanhoidon ja lääketeollisuuden virheitä ja väärinkäytöksiä. 
Julkisen Sanan Neuvoston tiedotustilaisuudessa Kuopiossa vuonna 2013 aihe oli: ”Mistä media ei kirjoita”. Kysyin: ”Miksi se ei kirjoita lääketeollisuuden epäeettisistä toimista.” Panelistit katselivat neuvottomina toisiaan. Professori Myllykangas takanani nousi ja sanoi: ”Eivät uskalla. Tietävät että turpaan tulee”.

Huolestuttavaa ja oireellista on myös, että valtakunnan valtamediat käsittelevät kansallisia terveysasioita aina ennaltaehkäisevyys näkökulma ohittaen koululääketieteen tai sille alisteisen virallisen ravitsemusterapian näkökulmasta.
Asiantuntijoiksi valitaan lähes järjestään samat, teollisuuden kanssa yhteistyötä tekevät, jotka eivät ole saaneet varsinaista ennaltaehkäisevää koulutusta, eivätkä tunne uutta ennaltaehkäisevää tutkimusta, eivätkä sitoumustensa ja taustansa takia tietenkään halua toimia ennaltaehkäisevyyden puolesta.

Onneksi lääketeollisuuden epäeettisitä toimintamenetelmistä ja arvoista kirjoitti vuonna 2014 palkitussa ja loistavassa teoksessaan EU:n lääketurvallisuusviraston eläköitynyt pääjohtaja, tanskalainen professori Peter C. Götzche kirjassaan ”Tappavat Lääkkeet ja Järjestäytynyt Rikollisuus”. Kirjan tuhannet karmeat faktat yli 800 sivulla ja yli 500 viitteessä ovat hiuksia nostattavia.
Kirja on ”must read” -luettavaa poliitikoille, kansanterveyspäätöksiä tekeville ja kaikille terveyshallinnoissa työskenteleville.   

Talousvaikutukset ovat vakavat

Kansallinen terveydenhoitopolitiikka keskittyy vain sairauden hoitoon. Ennaltaehkäisyyn kuluu noin kaksi prosenttia terveydenhuollon rahoituksesta. Apteekit, yksityisklinikat, suurin osa lääkäreistä ja lääketeollisuus mahtavine lobbauskoneistoineen (ulottuu välillisesti myös poliittiseen päätöksentekoon) ja omine koulutus- ja tutkimusohjelmineen haluavat lisääntyviä potilasmääriä ja liikevaihtoa. Näinhän myös on tapahtumassa. Tervehtyvä kansa olisi harmi yksityiselle sairaanhoitosektorille. Koko hoiva- ja sairaanhoidon yli 25 miljardin liikevaihdosta valtio vastaa noin 20 miljardista ja sen lisäksi tulee yksityisten, kuntien ja vakuutusyhtiöiden miljardit.

Julkinen talous on miinuksella, vaikka elämme nousukauden huippua. Moniin yhteiskunnan tärkeisiin peruspalveluihin tarvittaisiin enemmän rahaa, jota ei ole. Jo kymmenen vuoden kuluttua kansantalous on paljon nykyistäkin vakavammissa vaikeuksissa, ikääntymisen ja vanhusten lisääntyvän sairastamisen takia. 2030-luvulla meillä on lähes miljoona diagnosoituja tai diagnosoimattomia muistisairaita ja heille tarvittaisiin satoja tuhansia hoitajia. Jo nyt hoitolaitoksiin on vaikeaa saada riittävästi työntekijöitä ja tilanne pahenee nopeasti. Hoitajien palkkojen tuntuva nostaminen toisi lisää työvoiman tarjontaa mutta samalla kustannuksia.

Työterveyslaitos arvioi toukokuussa 2018 että vuonna 2050 kroonisten sairauksien hoito maksaa reaalisesti 60 prosenttia nykyistä enemmän. Niitä rahoja ei ilman massiivista lisävelanottoa ole työvoimaltaan kutistuvassa ja vanhenevassa Suomessa.

Terveyden kriisiytymisestä USA on varottava esimerkki: sairaanhoito on erittäin kallista ja karkaamassa jopa keskiluokkaisen ulottumattomiin. Sen keskimääräinen laatu on heikkenemässä ja virheitä sattuu valtava määrä, harvalla vakuuttamattomalla on enää varaa hoidattaa itseään. Kansanterveys on huononemassa. Odotettavissa oleva elinaika on jo laskussa samaten kuin terveiden elinvuosien määrä.

Siellä korruptiosta ja korporaatioiden suuresta vallasta kertoo se, että muuten kilpaillussa yhteiskunnassa lääkkeiden ja sairaanhoitopalveluiden hinnat ovat erittäin korkeat, eikä ennaltaehkäisyä ole, ei suvaita eikä sitä kouluteta, eikä terveysriskeistä ja haitta aineista tiedoteta. Myös terveyttä suojaavaa ja edistävää lainsäädäntöä kokonaisuudessa pidetään heikkona.

Voisimme säästää miljardeja ehkäisemällä sairauksia   

Ennaltaehkäisevän luontais- eli funktionaalisen lääketieteen (CAM = Complimentary and Alternative Medicine) tutkijat, lääkärit ja terveysasiantuntijat Suomessa ja muualla tietävät miten sairastuvuus saataisiin laskemaan. Heidän mielipiteitään ei politiikassa kuulla vaikka jollakin tasolla terveelliseen ja ennaltaehkäisevään tyyliin eläviä ja siten hyvinvoivia ihmisiä on Suomessa jo toista miljoonaa ja tutkimustoiminta maailmalla on vilkasta. Sekä WHO että EU ovat kehottaneet valtioita ottamaan CAM:in mukaan kansanterveyden hoitoon. Vahvat lääkeklusterin lobbaajat verkostoineen ja yhteistyölääkäreineen (usein johtavissa asemissa) ovat tiukasti tätä vastaan. Ennaltaehkäisyn laaja ja tehokas toteutuminen olisi valtavan kannattavaa kansantaloudelle. Sairaan- ja hoivahoidon sekä syrjäytymisen kulut laskisivat miljarditolkulla. Säästöä tulisi valtavasti jo siitä, että vanhusten keskimääräinen laitos- tai muistisairaus- hoitoaika lyhenisi vuosilla. Terveemmät työikäiset kansalaiset myös tuottaisivat ja maksaisivat veroja enemmän. Terveemmät seniorikansalaiset myös olisivat pidempään työelämässä, myös osa-aikaisena, mikä helpottaisi lisätyövoiman tarpeessa.

Tehokkaita, kustannuksettomia taihalpoja ennaltaehkäisykeinoja olisi paljon:

  1. ALKOHOLIN KULUTUKSEN JA SITEN ALKOHOLIHAITTOJEN LASKU Suorat ja epäsuorat alkoholihaitat ovat 13,5 mrd. (STM 2015), mitä voitaisiin alentaa miljardeilla kulutusta vähentävällä alkoholipolitiikalla. Ks. kirjoittajan alkoholin kulutusta ja kustannuksia vähentävä erillisohjelma.
  2. HAITTAMAKSU PIKARUUALLE JA TERVEELLISEN RUUAN TUKEMINEN Valmisruoka ja juomat, jotka sisältävät runsaasti sokeria,puhdistettuja viljahiilihydraatteja, palmuöljyä ja haitallisia lisäaineita.Kulutusta ohjaisi terveellisempään suuntaan alv:n korotus esimerkiksi 50prosenttiin ja vastaavasti terveellisten elintarvikkeiden (marjat, vihannekset, hedelmät,pähkinät, sienet, siemenet, kala ym.) alv-huojennus tai sen poisto.
  3. D-VITAMIINI- ja HIVENRAVINNESUOSITUKSEN TASON NOSTO Alkuperältään meille ”afrikkalaisille” ihmisilleterveellisin ja luonnollisin D-vitamiinin taso veressä on tutkitusti”aurinkolomataso” eli 120–150 nmol/l ja lisäravinteena noin 100–150 mcg / pv.  Tämä taso estää monia vaivoja. Suositustennoston lisäksi fiksua olisi laittaa nykyistä reilummat D-vitamiinilisäyksetmoniin elintarvikkeisiin. Laitoshoidossa oleville pitäisi ruuan lisänä antaaD-vitamiinia ja muitakin yleisesti niukkoja suojaravinteita, niin kuin kaikillelemmikeille ja karjaeläimillekin annetaan automaattisesti ja kyselemättä,vaikka ne eivät edes syö tyhjiä kaloreita kuten me ihmiset. Muissakin ravinteissa kansalliset suositustasomme ovat matalia, koska nekoettavat teollisuuden mieliksi todistaa, että tavallinen teollisuus- /einesruoka sisältää tarpeeksi suojaravinteita. D-vitamiinin lisäksi foolihapon,raudan ja aktiivisen (T3) kilpirauhashormonin, kuidun ym. suositusmäärätkehossa ovat liian matalat oikeasti hyvään terveyteen ja ovat paremman kansanterveydeneste.  
  4. NATRIUMILLE KATTO VALMISRUUISSA  Verenpaine tulee pääasiassa natriumista ja on tehokas sairastuttaja monen sadan miljoonan kuluineen. Sitä saamme suolan lisäksi noin 40 lisäaineesta. Lähes kaikkeen valmisruokaan ja eineksiin on lisätty liikaa natriumia joko suolana tai muina lisäaineina. 
  5. KUITUMINIMIN LISÄÄMINEN VALMISRUOKIIN. Valmisruokiin tulisi määrätä kuituminimi. Kivikauden ihmisen suolistomme on sopeutunut yli 100 g kuitumäärille/pv. Kuidun puute aiheuttaa suolistosairauksien ja vaivojen lisäksi vastustuskyvyn laskua ja epäsuorasti sydänvaivoja sekä mielen- että muistisairauksia. Suolisto on terveyden keskus ja kasvikuitu siellä ainoa hyödyllisten bakteerien ravinto. Sen lisääminen ruokaan jo tekovaiheessa on helppoa ja halpaa.
  6. TUPAKAN, NUUSKAN JA SÄHKÖTUPAKAN EDELLEEN VÄHENTÄMINENTarvitaan topakampia lakeja ja rajoituksia näiden riippuvuutta aiheuttavien haitta-aineiden edelleen vähentämiseksi.
  7. HUUMERIIPPUVUUTTA AIHEUTTAVIEN LÄÄKEMÄÄRÄYSTEN VÄHENTÄMINEN Kodeiini- ym. opioidipohjaisista lääkkeistä riippuvaistenmäärä on kovassa kasvussa. Koska kevyet suositukset eivät auta, tarvitaantopakampia toimia näiden lääkemääräysten kääntämiseksi laskuun. USA on varoittavaesimerkki tämän ongelman paisumisesta lepsuilun ja lääkepiirien lobbaamisentakia. 
  8. YLILÄÄKINNAN VÄHENTÄMINEN On tunnettua, että vanhuksia ja muita puolustuskyvyttömiä(mielenterveyspotilaat)yli lääkitäänyleisesti. Siitä aiheutuu sekä heille elämänlaadun laskua ja sivuoireita ettäjättimäisiä kuluja yhteiskunnalle. Lääkevalmistajia lukuun ottamatta onkaikkien etu, että mikä vaan ylilääkintä saadaan kuriin. Hoitavan lääkärinlisäksi tarvitaan ehkä muu varmasti lääketeollisuudesta riippumaton elin taiammattilainen, joka arvioi pyydettäessä potilaan lääkityksen oikeellisuuden
  9. YRITYKSILLE TULEE ANTAA OIKEUS VÄHENTÄÄ KAIKKI TYÖTERVEYTTÄ LISÄÄVÄT TOIMET Moni yritys parantaisi henkilöstön työterveyttä omillatoimillaan, jos ne olisivat vähennyskelpoisia. Tämä on typerästi estettylainsäädännöllä. Meillä Suomessa on jo yrityksiä, joilla on laaja omatyöterveysohjelma (mm. Salli Systems), jolla sairastumista ja sairaspäiviä onsaatu verrattomasti vähennettyä ja tuottavuutta kohotettua.
  10. AIVOTERVEYSOHJELMA YLI 50-KYMPPISILLE
    Kallista hoitoa vaativien muistisairauksien yleistyminen kriisiyttää sairaanhoitobudjetit. Jokaiselle yksilöittäin tehtävä ennalta ehkäisevä aivoterveysohjelma, koulutus ja seuranta ja jatkokoulutus seniorivuosina vähentäisi näitä kalliita sairauksia merkittävästi. Suomen tulisi lisätä foolihappoa esimerkiksi jauhoihin Britannian tapaan. Tämän yhden keinon ansiosta Englanti on ainoa maa Euroopassa, jossa muistisairaudet ovat laskussa.
    Maahan tarvitaan teollisuudesta täysin riippumaton monitieteellinen elin valvomaan ja ohjeistamaan kaikkea vanhuksiin liittyvää hoivaa, muuten laatu romahtaa ja kustannukset karkaavat.
  11. SUUN TERVEYDENHOITO PAREMMAKSI
    Uusien tutkimusten mukaan ientulehdusta aiheuttavat bakteerit pääsevät myös aivoveriesteen läpi aivoihin ja aiheuttavat muistisairauksia. Jopa 35 %:lla on näitä bakteereita. Muut suun tulehdukset lisäävät kehon tulehduskuormaa ja ovat lisäriski kroonisissa sairauksissa. Erityisesti vanhempana ja laitoksissa suun hoito repsahtaa mikä näkyy rumasti aivosairaustilastoissa. Suun ja ikenien hoidosta tarvitaan paljon parempaa valistusta ja edullisia tai ilmaisia tarkastuksia kaikille ikäryhmille. Yhden dementikon vuosihoidon hinnalla jo saataisiin tuhansia suutarkastuksia.
  12. ENEMMÄN RAVINTEITA JA KUITUA SISÄLTÄVÄÄ RUOKAA KOULUIHIN Kouluruuan ravinteilla on suuri merkitys oppimiseen,mielialaan ja keskittymiskykyyn. Myös suuri joukko vanhuksia syö sitä jokakunnassa. Ruuassa pitäisi olla nykyistä enemmän tärkeitä ravintoaineita kutenOmega 3 -rasvahappoja, kuitua, B-vitamiineja, seleeniä, jodia, magnesiumia jarautaa. Ruuan kustannuslisä tulisi takaisin moninkertaisesti parempinaoppimistuloksina, koulurauhana ja parempana syöjien terveytenä. Ruoka tulisi kouluissamyös syötyä, jos koulupäivinä oppilailla olisi poistumiskielto.
  13. KOULUIHIN LIIKUNTAA TUNTI PÄIVÄSSÄ ja TERVEYSOPPIA TUNTI VIIKOSSA Liikunnan puutteen torjuntaa ja parempia oppimistuloksiatukisi suurempi laadukkaan koululiikunnan määrä. Tärkeä tavoite olisi opettaalapset hallitsemaan leppoisasti ja hyvässä hengessä ilman kilpailua useitalajitekniikoita, joista kukin voi työikäisenä valita terveysliikuntansa.Yhteisliikuntatunnit tukisivat myös yhteisöllisyystavoitteita ja -koulutusta jaliikunta parantaa tutkitusti myös oppimista ja koulumenestystä. Terveystavat määräytyvät nuorena. Kouluissa laadukas terveysopetus kaikiltaennaltaehkäisevän terveyden ja hyvinvoinnin aloilta ml seksuaalisuus jasosiaaliset- ja vuorovaikutus taidot aiheuttaisivat suuren positiivisenvaikutuksen kansanterveydessä.
  14. PAREMPI ERGONOMIA KOULUISTA ALKAEN Lapsilla, nuorilla ja opiskelijoilla esiintyy yleisestija enenevästi selkä- ja ryhtivaivoja. TULE vaivojen takia varhaiseläköityy8 000 ihmistä vuodessa. Selkiä leikataan ja tekoniveliä asennetaan noin 40000 toimenpiteessä vuosittain sadoilla miljoonilla. Työpiste-ergonomiasuositukset ja määräykset eivät toteuta hyvää ergonomiaa.Uusissakin työpisteissä esiintyy yleisesti tietoisuuden ja tiedon puutteessaterveyttä heikentäviä ratkaisuja. Ammattiautoilijoiden ja konekuskien lähessääntönä ilmenevät selkävaivat olisi suurimmaksi osaksi vältettävissä.   Ergonomia- ja nivelterveyden ajanmukaisilla ja järkevillä suosituksilla,standardeilla, tiedoilla ja tekniikoilla suurin osa niistä voitaisiin välttää. Pikasäätöiset ja seisomavaihtelun mahdollistavat pöydät ja keskiraollisetkeinuvat satulatuolit ja monitorien yms. sijoittaminen silmien tasallejohtaisivat hyvään ryhti- ja istumaterveyskehitykseen nuoresta pitäen, jossamyös lantion alueen elinten- ja alaraajaterveys paranisi.
  15. HORMONIHÄIRITSIJÄT KURIIN
    Hormoni- ja lisääntymisterveyden parantaminen on kiireellistä hormonihäirintäkemikaalien rajoituksilla, että hälyttävät nousevat trendit (seksiaktiivisuuden ja vauvojen väheneminen, siittiöiden ja testosteronin määrän lasku, genitaalisairaudet) saataisiin taitettua. Päättäjiltä vaaditaan kovia otteita, sillä vastassa on kemian suurteollisuus.
  16. ITSEHOITOON KANNUSTAMINEN VEROHELPOTUKSILLA
    Erittäin tehokas terveysmotivaattori olisi progressiivinen verohelpotus (1 – 5 %) 40 + ihmisille, jotka esittävät tuoreita, itse hankkimiaan hyviä terveystestien arvoja (rasvaprosentti, verenpaine, luun tiheys, hapenottokyky ja maksa-arvot), jotka määräävät paljolti tulevan hoidon ja siten kustannusten tarvetta.
  17. TYÖTERVEYSPALVELUT POIS LÄÄKÄRIKESKUKSISTA
    On nurinkurista, että yksityiset klinikat tuottavat työterveyspalveluja. He saavat enemmän liikevaihtoa sairaista, ja siksi työterveyshuollosta on tehty melko tehotonta. Lakisääteisten työterveysohjelmien huomattava tehostaminen, laajentaminen ja erottaminen pois yksityisistä lääkärikeskuksista nostaisi työterveyshuollon tasoa
  18. TERVEYSAMMATTILAISTEN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN
    Lääkärien, sairaanhoitajien ja terveydenhoitajien koulutuksen uudistaminen tehokkaasti ennaltaehkäisevään suuntaan parantaisi ennaltaehkäisevyyden tehoa ja toisi tuloksia. Funktionaalinen lääketiede, CAM sekä ravitsemuslääketiede ym. lääkkeettömät toimivat hoidot pitäisi ehdottomasti ottaa mukaan koulutukseen.
  19. RUUANLAITTOAMMATTILAISTEN KOULUTUKSEN UUDISTAMINEN TERVEYSTIETOISEKSI
    Suurkeittiö- ja ruuan valmistuksen ammattilaisille ravinnon terveystekijöiden koulutuksella olisi iso merkitys. Hyvässä ruuassa on vain ammattitaitokysymys yhdistää hyvä maku, näkö, taloudellisuus ja terveellisyys. 
  20. YHTEISKUNNAN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS LIIKUNTAMYÖNTEISEMMÄKSI
    Erilaisilla suunnitteluratkaisuilla saadaan aikaan enemmän polkupyörällä ajo-, rappusten nousu- jne. suoritteita. Lapsia ei tarvitsisi yhteiskunnan varoin kuljettaa kouluun alle puolen tunnin pyörämatkoja. Kansalaisopistojen sieni- ja yrttikursseja tulisi olla enemmän. Kuntien tulisi ylläpitää nykyistä enemmän valtion tuella vaihtelevia ja viihtyisiä liikuntapalveluja alueillaan.
  21. NEUVOLALAITOS TULISI UUDISTAA PERHETERVEYSKESKUKSIKSI.
    Nykyistä paremmin koulutettu neuvolan terveydenhoitaja voisi auttaa nuorta ja kokematonta lapsiperhettä monessa sosiaalisen, henkisen ja fyysisen terveyden asioissa. Määrätyt peruskurssit olisivat motivoitettu siten, että molempien vanhempien suoritettua kurssin hyväksytysti, siitä saa lisäbonuksen lapsilisiin.
  22. URHEILUSEURAT VELVOITETTAISIIN MYÖS TERVEYSLIIKUNTAKASVATUKSEEN Kilpaurheilutoiminnan lisäksi seurat velvoitettaisiinottamaan nykyistä enemmän roolia suurempien lapsimäärien kasvatuksessa. Niidensaamat tuet riippuisivat paljon niistä suoritteista, jotka tehtäisiin valtionliikuntaneuvoston ohjeiden mukaan iloista liikunnallisuutta ja samalla tasa-arvoistayhteisöllisyyttä rakentaen. Esimerkiksi jalkapallon sääntöjä pitäisijunioritasolla kehittää niin, että sääntörikkomuksista pallo menee ainavapaapotkupilkulle (6m rankkaripilkun takana) ja että pelaajia vaihdetaan vapaasti kuin jääkiekossa pelikatkoilla.Joukkueet voisivat olla suuriakin, jos kysyntää vain olisi. Myös jääkiekostapitäisi karsia väkivaltaa pelaamalla kirjaimellisesti sääntöjen mukaanjuniorikiekossa. Kaikenlainen sääntöihin kuulumaton väkivalta, jotaliigapeleissä katsotaan läpi sormien, olisi kitkettävä. Näin kiekkoa voitaisiinpelata myös sekajoukkueilla. Seurat pitäisi kouluttaa toimimaan yhteisöllisestisekä antamaan hyvää ravitsemus- ja elintapaohjausta ja olemaan ehdottomastipäihdevastaisia.
  23. LÄÄKETEOLLISUUDEN PIILOROOLI JA LOBBARIT POIS TERVEYSPOLITIIKASTA Kaikki asioista kunnolla perillä olevat tietävät, että lääketeollisuuteen sidoksissa olevat lääkärit puoltavat mieluummin sairaanhoitoonkuin ennaltaehkäisyyn panostamista. Tämän toteutuma tulee yhteiskunnallekalliiksi. Asiasta on hyviä kirjoja ja se tiedostetaan myös meillä. Topakoitatoimia alan puhdistamiseksi teollisuuden avoimesta ja laajastapiilolobbauksesta tarvitaan. Myös nykyiset verkostot, riippuvuudet ja”hyväveli”-verkostot tulisi tarkasti selvittää ja puhdistaa pois.  
  24. TUOTESELOSTE- ja TUOTENIMIMÄÄRÄYSTEN TIUKENTAMINEN  Löperöt määräykset ravintotuotteiden nimissäjohtavat vääriin mielikuviin. Esim. leipiä nimetään yleisestitäysjyvätuotteina, vaikka puhdistettua jauhoa on suuri osa ja sokeria lähe saina.
  25. Nykyisten määräysten mukaiset tuoteselosteet ovatliian epämääräisiä, jotta kuluttaja voisi nähdä todelliset aineosuudet ja näinvälttää heikkolaatuisia ruokia. Nykykäytäntö palvelee vain teollisuutta, jokavoi näin harhauttaa kuluttajaa pimittämällä faktoja ja ylläpitämällä vääriämielikuvia.
  26. DIGILAITTEIDEN SÄTEILYHAITTOJEN TIEDOSTAMINEN JA VÄHENTÄMINEN Uusimpien tutkimusten mukaan kännykän ja muidenlangattomien digi- laitteiden ”heavy usereille” on kehittymässä paljonsuuremmat määrät monia vaivoja (ml. kasvaimia) kuin muille. Tutkijat puhuvat jokehittyvästä aikapommista nuorison sairastuvuudessa. Näyttää siltä, ettäyleinen tapa pitää kännykkää aktiivitilassa taskussa, kädessä, vieressäpöydällä tai yöpöydällä heikentää terveyttä vakavasti lyhytalltosäteilynsäteilyn takia. 5G tulee pahentamaan tätä ilmiötä. Mm paksunsuolen syöpä onkaksinkertaistumassa lyhyessä ajassa. Myös sydämeen ja aivoihin liittyvätkasvaimet ovat lisääntymässä kännyköiden takia. On myös vahvenevia näyttöjäsiitä, että joko kännykkäsäteily tai kännykkäriippuvuus lisäävät masennusta.Riskitietoisuus-, käyttötapaohjaus- ja tekninen suojaus sekä kännykän käyttöönliittyvät ohjeistukset ja muut suojaustoimet tulisi viipymättä ajanmukaistaasairausriskien vähentämiseksi ainakin lasten ja nuorten kasvuympäristöisssä.
  27. RUOKATURVALLISUUDEN PARANTAMINEN Meidän tulisi panostaa enemmän markkinoillepääsevän ruuan puhtauteen ja turvallisuuteen. Koska tuontiruuan määrä onkasvussa ja suuremman tarkastusfrekvenssin takia tullilaboratorioon tarvitaanlisää resursseja ja kotimaisenkin ruuan tarkastamisessa olisi lisää tehtävää.On tiedossa että haitta- ja vierasaineet (ml. glyfosaatti- ym. kasvimyrkkyjäämät, raskasmetallit,muovihiukkaset jne.) heikentävät terveyttä. Geeniruoka, joka koe-eläinkokeiden mukaan aiheuttaalisääntymiskyvyn heikkenemistä jo neljännessä sukupolvessa, olisi tiukastitorjuttava. Laadukkaasti tuotetun luomuruuan tuotannolle kestävänävaihtoehtona, tulisi olla hyvä kansallinen tuki.
  28. RAKENNUSHOMEHAITTOJEN SELVITTÄMINEN JA KORJAUSRAKENTAMINEN Suomessa lienee satoja tuhansia enemmän taivähemmän homeisia rakennuksia, joissa asuvat potevat mitä moninaisiahomemyrkyistä ja tulehduksista aiheutuvia sairauksia. Tarvitsemme ehdottomastiyhteiskunnan tuella toimivia tarkastajia ja mittaajia, jotta epäilyttävätkinhomerakennukset saadaan kartoitettua ja korjattua tai hylättyä. Koska ainakinosa homerakentamisesta johtuu yhteiskunnan huonojen rakennusmääräyksistä,yhteiskunnan tulee jollakinosuudella avustaa korjausrakentamisessa. Lisäksirakennusmääräyksiä tulee viipymättä uudistaa, että rakentamisen aikaisetkäytännöt, tarkastus sekä suunnittelu tuottaisi terveitä rakennuksia.Rakennukset pitäisi rakentaa tästä teenpäin mieluiten puusta (hiilinielu) ja niin, että ne säilyisivätterveinä jopa satoja vuosia, kuten monet vanhat puutalot Suomessa ovatsäilyneet. Tämän asian hoitamatta jättäminen tulee paljon kalliimmaksi kuinhoitaminen, modernisoi Suomen rakennuskantaa ja tuo paljon aktiviteettiarakennuselinkeinoon.
  29. TERVEYTTÄ EDISTÄVIEN KASVIEN KÄYTÖN EDISTÄMINEN JA RAJOITUSTEN POISTAMINEN Elinympäristössämme kasvaa suuri määrä tehokkaastiterveyttä edistäviä yrttejä sekä lääke- ja maustekasveja, joiden bioaktiivisetaineet säännöllisesti käytettyinä edistävät terveyttä merkittävästi. Jopaluonnon marjojen koko potentiaalista olla huonosti tietoisia. Koulutuksenlisäämisellä, kannustavalla verokohtelulla (ALV 0) ja muulla hallinnollisillatoimilla tietoisuutta, koulutusta ja käyttöä ja siten hyötyjä voitaisiin lisätäpaljon. Valitettavasti yhteiskunta hillitsee ja estää näiden luonnon ”aarteiden”valmistaminen tuotteiksi ja myymisen terveysvaikutteisina monen virastontoimin. Toinen myös laiminlyöty lukunsa on pellolla tuotettujenterveysvaikutteisten kasvien kuten terveysyrttien ja terveyttä edistävienmausteiden tuotanto ja käyttö. Valtavan terveyspotentiaalin sisältää erityisesti lääkekannabis(ilman päihdyttävääTHC yhdistettä),joka olisi turvallinen ja tehokas kipulääke ja muutenkin monipuolinen jatehokas terveyttä edistävä lääkekasvi. Lääkekannabiksen CBD aineet solahtavatlisätehona ihmisen omaan endo (sisä-) kannabinoidiseenjärjestelmään, joka itsekin tuottaa kannabinoidikemikaaleja.
  30. Lääkekannabiksen viljelyn ja jakelun vapauttaminen(kuten monet maatovat jo tehneet tai tekemässä) olisi erittäin merkityksellistä sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa sekäantaisi uuden merkittävän rahakasvin riutuvaan puutarha- ja maatalouteemme.
  31. UUDENAIKAISEN KANSANTERVEYSORGANISAATION LUOMINEN. THL:n ja TTL:n tilalle tulisi muodostaa yksi ja täysinteollisuudesta riippumaton, uudenaikaisempi ja tehokkaampi ja nimenomaanennaltaehkäisyyn keskittyvä organisaatio. Se olisi ennaltaehkäisevänmaailmanlaajuisen tiedon keräämisen ja jakamisen keskus. Se vastaisi nykyistäpaljon syvemmän ennaltaehkäisevän tiedon levityksestä ammattilaisille jayleisölle kotisivujensa, tiedotteittensa, median ja eri koulutusohjelmiensakautta.
  32. KUNNALLISEN TASON ENNALTAEHKÄISYTOIMIEN KANNUSTAMINEN VALTION TAHOLTA Myös kunnalliselle tai muulle paikallistasolle onhelposti laadittavissa ennaltaehkäisyohjelmia, jotka eivät vaadi valtakunnantason toimia. Niilläkin olisi suuri sairauksia ennaltaehkäisevä vaikutus. Kirjoittaja on tehnyt tällaisen esimerkkisuunnitelman myös tähän käyttöön.Sekin on luettavissa: Vessi.eu.

Edellä mainitut ovat esimerkkejä.
Muitakin samaan suuntaan vieviä keinoja olisi löydettävissä kymmeniä, millä sairaudenhoitobudjetit saataisiin oikeasti pienenemään ja näin rahat riittämään muihinkin tärkeisiin yhteiskunnallisiin kohteisiin.

Veli-Jussi Jalkanen 
Ennaltaehkäisevän terveystiedon asiantuntija
vessi.eu