MIKSI EI LISÄTTYÄ SOKERIA

Vessin asiantuntijakommentti Hs 40120

Linkki artikkeliin

Kun FDA (USA:n ruoka- ja lääkevirasto) 1970-luvulla julisti epäilyttävän lobbauksen jälkeen sokerin turvalliseksi ruoka-aineeksi ilman määrärajoituksia, alettiin maailmassa lisätä sokeria ruokiin ja välipaloihin yhä enenevästi ja sitä on jatkunut tänne asti.

Sokerin ja teollisten rasvojen yhdistelmä on tehnyt miljardit ihmiset ylipainoisiksi ja kärsimään lihavuussairauksista. Näiden takia Suomenkin sairaanhoidon rahoitus on kriisissä.

Laatikainen unohti mainita, että WHO:n enimmäissuositus sokerille on 20 g ja suomalaiset syövät sitä yli kolminkertaisesti, helposti näkyvin seurauksin. 

Sokerin omaisesti vaikuttaa myös viljatärkkelys, joka muuntuu sokeriksi suolessa. Jos kaverina ei ole riittävästi kuitua (kuten usein ei ole), veren sokerin pomppaus ja samalla pieni lihomispiikki on varmaa.

Harva myöskään tietää, että nimenomaan huonot ja sokerilla elävät suolistomikrobit tekevät meistä riippuvaisia makealle ja siten panevat meidät piilotajuisesti jatkavan huonoja ruokavalintoja.

Hokema tyydyttyneen rasvan vaarallisuudesta elää vahvana, koska sillä ja kolesteroliteorialla saadaan n. 700.000 suomalaista syömään statiineja, joiden teho sydänsairauksiin on heikko tai olematon.

Luonnolliset ja muuntamattomat tyydyttyneet rasvat on paljon parempi valinta kuin keinotekoiset prosessoidut siemenrasvat ml palmuöljy, jota syömme paljon piilotettuna eri eineksiin ja jota mm EU:n elintarvikevirasto kehottaa välttämään haitallisten terveysvaikutusten takia.

Jostakin syystä Suomen terveyslausujat eivät muistuta palmuöljyn vaaroista ja superhaitalliseen sokeriinkin suhtaudutaan hyvin lempeästi. 

Myöskään meitä ei muistuteta lisätyn fruktoosin vaaroista maksalle, joista HFCS, eli maissista sokeriakin halvemmaksi tehtyä todella haitallista makeaa tärkkelystä piilotetaan moniin teollisuusruokiin.