PUUKAUPAN HUONOT KAUPPATAVAT LOPETETTAVA

Metsistä ostetaan vuosittain puuta lähes yksinomaan pystykaupalla n. 64 milj. m3 eli n. 2.3 mrd €:lla. Puun eli raaka-aineen osuus on kuiduttavan teollisuuden lopputuotteista kuitenkin vain luokkaa 5 %. Kolme suurinta jalostusyhtiötä ostavat n. 80 % kaikesta puusta, eli heillä yhdessä on terveen markkinan kannalta määräävä markkina-asema.
Sen väärinkäytöstä saimme tuntumaa jo 1990-luvulla, kun useimmille puun myyjille ei löytynyt kuin yksi ostaja ja hinnat olivat jo silloin kuin apteekin hintoja. Toiminta tuntui kovasti jo ennakolta (ja tietysti laittomasti) sovitulta, mutta edes metsähallitus ei saanut Suomen oikeusjärjestelmälle kelpaavaa näyttöä lakituvassa, vaikka yritti aivan tosissaan.
Jo silloin, mutta vielä nykyäänkin, puukaupassa on huonoja ja ”öykkärimäisiä” kauppatapoja, jotka johtuvat liian vähistä ostajista, myyjien osaamattomuudesta ja heikkoudesta ja heidän edunvalvontaorganisaatioiden löperyydestä.
Valitettavasti kilpailuviranomainen tai muut tahot eivät näytä edelleenkään olevan riittävän rohkeita, kiinnostuneita tai kykeneviä puuttumaan seuraaviin huonoihin ja laittomiinkaan käytäntöihin:

Katkontavirheet

Rungon katkonta tukeiksi pitäisi tapahtua kauppakirjaan merkittyyn minimilatvaläpimittaa asti. Tukin 30 cm välein olevien apumittojen avulla päästään hyvin lähelle oikeaa katkontapaikkaa, jos halutaan.
Tästä poiketaan yleisesti. Jos myyjä mittaa kuitupinoissa pöllien tyvipäissä yli tukin minimiläpimitan paksuuksia (poisluettuna tietenkin käyrät ja vialliset rungot), on tapahtunut ostajan taholta luvatonta raaka-aineen siirtämistä kalliimmasta halvempaan. Koska tämä toimi on tietoinen ja harkittu ja se salataan myyjältä, se täyttää petoksen tunnusmerkit.
Kun rungon tyvipäästä otetaan ostajan yhteistyö/asiakas sahan toivomat tukkipituudet, runko pannaan usein poikki jopa metrejä väärästä paikasta. Näin kuitupuun vastaanottaja ja saha voittavat järeämpien pöllien edullisuuden takia ja hakkuu-urakoitsija samoin. Ainoastaan puun myyjä häviää.
Tukin ja kuitupuun suuren hintaeron takia jo yhdessä järeän metsän väljennys- tai päätehakkuussa on kyse merkittävistä summista, jos katkontavirhe on tyypillinen eli esim. 5-15 % välillä tukin määrästä. Kansallisesti joka vuosi tapahtuu siis useiden kymmenien miljoonien eurojen virhe myyjien tappioksi.
Toinen tyypillinen virhe katkonnassa on, että pieniä tukkirunkoja hakataan suoraan kuitupuuksi yrittämättäkään katkoa tukkia.
Kolmantena, pinoilla näkyy yleisesti, että tyvimutkat korjataan 3 m kuitupuuksi. Tässä myyjä häviää tavallisesti 5-10 €/tyvi verrattuna siihen, että metsään katkottaisiin hukkapuuksi 1-2 m eli mutkan osuus ja siitä eteenpäin tukkia. Lisäksi myyjä voisi korjata hukkapöllit polttopuuksi.
Ostaja luottaa siihen, että ani harva myyjä tarkistaa pinoja tai ei edes ymmärrä mistä häntä juksataan, tai ei pysty reklamoimaan tarpeeksi tehokkaasti. Kauppakirjoissa ei ole sovittu miten katkonnasta tiedotetaan. Myös ostajat pimittävät väärän katkonnan paljastavat tukkilistat ostajilta, kun puukauppasopimuksista on tarkoituksella jätetty pois niiden luovuttamisvelvollisuus.

Hakkuujälki

Hakkujälki on harvennusmetsissä (tutkitustikin) usein kovin huonoa. Se johtuu tietysti monesta asiasta (kuskin koulutus, keliolosuhteet, metsän ennakkoraivauksen taso), mutta myös siitä, että ostaja ja puun korjuuta urakoija haluavat ottaa puuta irti mahdollisimman paljon, jolloin kiusaus hakkaamiseen liian harvaksi ja/tai suurimpien valtapuiden poistaminen on suuri. Jätettävään puustoon jää paljon, välipuita ja jopa aluspuita. Näin metsän arvokasvu jää lopullisesti pienemmäksi kuin laadukkaasti hakaten. Tämä virheen vaikutus kasvussa mitataan vuositasolla miljoonissa kuutioissa.
Kuormaimen tai kaatopään liian kiireinen, osaamaton, suurpiirteinen tai piittaamaton käsittely tuottaa harmittavan paljon runkovikoja kasvaviin puihin, joissa arvokkaita tyvitukkeja vikaantuu lahopuiksi päätehakkuuseen mennessä.
Vielä yleisenä hakkuuvirheenä kuvion reunoille tulee usein huonompaa hakkujälkeä ja ”unohduksia” kuin kuvion keskiosiin.

Maanpinnan ja juurien rikkominen

Nykyisiä teloja ei ole valitettavasti suunniteltu ollenkaan olemaan metsämaaystävällisiä, vaan yksipuolisesti varmistamaan metsäkoneen tehokas liikkuminen juurien vaurioista välittämättä. Maanpinnan- ja juuristojen rikkoontuminen päästää lahottajasienet juurten sisään. Ilmaston muutoksen takia tuuli-, sieni- ja hyönteistuhoriskit ovat metsissä merkittävästi lisääntymässä.
Metsämaa, jossa 90 % juurista on 10 cm syvyydellä, särkyy harvennusmetsien hakkuissa lähes aina paitsi jäätyneellä maalla, kun on samalla runsaasti lunta ja hakkuutähteet yli 70 %:sti karsitaan ajouralle. Näitä tapahtuu enää harvoin. Lisäksi teollisuus etsii aktiivisesti ”kesäkorjuukohteita” saadakseen hakkuuajan pidemmäksi, joissa vauriot ovat pahempia. Telaurien syntyminen merkitsee jo pahaa juurien vaurioitumista.
Torjuntakeinoina ovat maaystävällisiä telat, puiden karsiminen tarkasti ajouralle, uran polkeminen ennakkoon jäätymään, ilman teloja ajaminen vähän lumen tai kesäaikaan sekä märkinä aikoina työmaiden tarkempi valinta.

Ojien tukkoon polkeminen

Ojitetulla alueella metsäkoneiden pitää mennä talvellakin usein sulien metsäojien yli, jolloin ojanpenkoissa maa painuu ojan tukkeeksi. Korjaajat eivät korjaa, tai edes raportoi näistä, jolloin metsäojaston toiminta heikkenee ja puuston kasvu voi kärsiä.
Ani harvalla metsäomistajalla on tietoisuutta tai energiaa käydä tarkistamassa ja aukomassa ojat itse lapiovoimin.

Hakkuutähteiden jättäminen ojiin

Hakkutähteitä näkyy ojissa yleisesti. Puun karsiminen, niin että oksat putoaisivat ojien tasamaalle tai mieluiten ajouralle, ei olisi juuri edes hidaste tai kustannus. Hakkuukulttuuriin vain ei kuulu olla ”tarkka” mihin havut pudotetaan.

Puiden ostajat siis toimivat omavaltaisesti, vastuuttomasti ja rikkovat sopimuksia vahvemman oikeudella monella tapaa.
Käsittämättömästi valtakirjakaupoissakin, esim. MHY:kin ja yhteismetsät antavat väärinkäytösten mennä käsiensä läpi mitään sanomatta. Myöskään MTK ei ole pitänyt tosissaan metsän myyjien ja jäseniensä puolta, eivätkä teollisuuden sopimusasiakkaatkaan välty väärinkäytöksiltä.
Suuri osa puun myyjistä on eri syistä täysin tietämättömiä, osaamattomia ja voimattomia pitämään puoliaan puukaupassa rehottavia huonoja kauppatapoja, korjuukulttuuria ja suoranaisia hyvän korjuukäytännön ja sääntöjen rikkomuksia vastaan.
Kilpailuviranomaisten, suurien puun myyjien, etujärjestöjen ja kansallisten sopimusten ja yhteisesti hyväksyttyjen ja valvottujen käytäntöjen pitäisi ehdottomasti ”siivota” puukaupan käytännöt.
Puumarkkinoilla on kiistämättä ”virtahepo olohuoneessa”, ja se pitäisi taluttaa viivyttelemättä ja porukalla sieltä pois.

Veli-Jussi Jalkanen
agr, TJ, Puuntuottaja
Sahalan Kartano
Rautalampi