Vessin asiantuntijakommentti
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008891954.html

 

1800-luvulta 1960-luvulle jatkuva kasvatus oli Suomessa ja Ruotsissa lähes yksinomainen metsän hoidon tapa. Puut hakattiin polttopuuksi ja rakennustarpeiksi. Tämä kasvatustapa johti suureen pettymykseen.

Tämän kauden jälkeen Suomen metsät olivat surkeassa kunnossa. Puuta oli 1.5 mrd m3 (nyt 2.5 mrd) ja kasvu vain n. 70 milj. m3 (nyt 104 milj.)

Metsätieteilijät ovat tutkitusti huomanneet ja selvittäneet, että kun metsästä valtapuut ja niiden jälkeen järeytyvät lisävaltapuut on hakattu, metsän järeytyminen hidastuu merkittävästi ja kasvu taantuu.

Jatkuvassa kasvatuksessa on monia merkittäviä ja kestämättömiä heikkouksia ja puutteita:

• Vääjäämätöntä soistumista ei voida estää, kun ojia ei voi kaivaa /perata kasvavien puiden väliin.
• Metsät kuusettuvat nopeasti, mikä heikentää lajikirjoa ja lisää ilmaston lämpötilaa.
• Lehtipuiden erikoisesti vaneritukkien kasvatus ei käytännössä onnistu.
• Nopeammin kasvavia jalostettuja taimia ei voi käyttää.
• Näiden alojen puusta maksetaan matalampi hinta, koska korjuu on kalliimpaa.
• Isompien puiden varjostus hidastaa nuorempien puiden kasvua, ns. varjovaikutus.
• Koneiden käyttäminen puiden väleissä lisää juuri- ja runkovaurioita, mikä lisää lahottajasienituhoja.
• Metsämaan uudistuminen ja lepääminen aukkona pioneerilajien avulla ei toteudu.
• Nämä metsät eivät kelpaa valoisaa ja aurinkoista uudistusalaa vaativille lukuisille lajeille.

 

Kokonaistulos: Jatkuva kasvatus johtaa paljon huonompaan kasvuun, heikompaan talouteen, huonompaan hiilen sidontaan ja köyhempään lajikirjoon.