Tiivistelmä (kuvat ovat tekstiosuuden jälkeen)
Yleiset metsänhoito-ohjeet ja vallitseva tapa ohjaavat metsän kasvatuksen suurempaan runkotiheyteen istutuksista lähtien kuin olisi taloudellista ja tuho- ja hiilikestävintä. Tämä palvelee kuiduttavan teollisuuden tarpeita, mutta heikentää kasvatusmetsän kasvua, metsän terveyttä, runkojen järeytymistä ja merkittävästi puun tuotannon kannattavuutta.
Seuraavassa perustelen, miksi puuston (ku, ko, lk – lehtikuusi, mutta myös mä) kasvattaminen paljon totuttua ja ohjeistuksia harvemmassa on monin tavoin järkevää. Tässä muutamia väljemmässä kasvattamisen etuja:
- Valtapuihin tulee harvemmassa metsässä voimakkaampi latvus eli kasvun ”moottori”.
- Puiden keski- ja alaosiin tulee enemmän yhteyttämiselle välttämätöntä suoraa auringonvaloa ja siten kasvua.
- Harvempaan istuttaminen säästää taimikon perustamiskuluissa.
- Hyvin harvennettu metsä kestää paremmin yleistyviä keskikesän kuivuusjaksoja. Niukka vesi jää valtapuille.
- Metsikön muiden tuhojen (hyönteis-, tuuli-, laho-, tuli, tykky-) määrä vähenee paljon.
- Elinvoimaisessa ja pitkien latvusten metsässä kiertoaikaa voidaan pidentää yli 100-vuotiaaksi kasvun jatkuessa.
- Tukkisaanto lisääntyy, rungosta saadaan useita tukkeja ja tukinkasvu alkaa paljon totuttua aikaisemmin.
- Ylitiheydestä aiheutuva kasvun hidastuminen ja haitallinen riukuuntuminen (= hontelo ja pieni latvus) vähenee.
- Metsikön kokonaiskasvu suurenee monen tekijän summana, joista lisävalon saanti on tärkein.
- Puun tuotannon kokonaistalous ja vanhan metsän kasvattamisen kannattavuus paranee merkittävästi.
- Puustoon, oksiin ja maahan yhteensä sitoutuneen hiilen määrä on suurempi suurten puiden metsässä.
- Metsän moninaiskäyttömahdollisuudet paranevat.
- Kansantaloudelliset vaikutukset ovat paremmat.
- Metsän kasvatuksesta on helpompaa, kun loppukasvatusvaihe kestää pidempään juuri ilman hoitotoimia.
Järkevin metsän kasvatus alkaa istuttamalla vain 1200 tainta suuriin mättäisiin, suorittaa ensiharvennus (EH) ennen puiden karsiintumista tiheyteen 600 -650 r/ha (puuväli 4 m) eli heti, kun harvennuspuista saadaan yksikin ropsi tai polttoranka. Näin kasvu jatkuu tai kiihtyy tapahtuu ilman tyypillistä harvennuksen jälkeistä hidastumista. Jatkuvasti hyvin kasvavassa ensiharvennetussa (EH) metsässä väljennys voidaan ja kannattaa tehdä 6–10 v. jälkeen tiheyteen 400 r/h (puuväli 5 m). Kun tällä tiheydellä kasvulustot alkavat taas kaventua n. 10 v sisällä, metsikkö kannattaa harventaa vielä ns. ”superharvennuksella” tiheyteen 200 r/ha (puuväli 7 m). Tällä tiheydellä voidaan terveistä, hyvin kasvavista, tuuhealatvuksista ja vain kookkaista (yli 1 m3:n) valtapuista koostuvaa metsää kasvattaa tehokkaasti ja kannattavasti vuosikymmeniä.
Pelko kasvun kärsimisestä pienemmän istutustiheyden (1200 kpl/ha) vallitessa on turha. Pitkälatvuksiset ja – oksaiset, nopeasti kehittyvät taimet ja nuoret puut kasvavat paljon (jopa puolta) tavallista nopeammin ensiharvennettavaksi ja sen jälkeiseksi nuoreksi kasvatusmetsäksi, joka on ensimmäinen taloudellisesti kannattava metsän kehitystila.
Edullisia tiheyksiä ja menetelmiä kasvatuksen eri vaiheissa
Metsikköä perustettaessa tulee ensiksi päättää, mikä tavoite sen kuvion puuston kasvattamisella on. Useimmiten se on mahdollisimman hyvä taloustulos. Toisena voi olla mahdollisimman hyvä ilmastovaikutus. Nämä 2 tavoitetta toteutuvat juuri samoilla keinoilla. Mitä nopeammin ja järeämmäksi puut kasvavat, sitä nopeammin ne sitovat hiiltä, myös maan alle. Lajikirjon kannalta eri kehitysvaiheissa olevat lähekkäiset metsäpalstat muodostavat monipuolisen lajitelman elinympäristöjä eri lajeille. Joillekin lajeille tärkeää lahopuuta tulee usein toteutetuista hakkuista kantoina, hakkuutähteinä ja hakkuiden yhteydessä jätettyinä tekopökkelöinä. Hyönteisvaaran takia tuoreita tuulenkaatoja eri kannata metsään jättää kuoripäällisenä, mutta kuorittuina tai tiheästi aisattuina ne ovat vaarattomia.
Tehokkaan ja nopean metsän kehittymisen aikaansaamiseksi kokemusteni, laskelmieni ja havaintojeni mukaan suosittelen seuraavia tiheyksiä rauduskoivulla, kuusella ja lehtikuusella:
Istutustiheys (jalostustaimia) 1200 kpl/ha istutettuina erittäin huolellisesti suuriin mättäisiin (esim. oja- / ajouraoja – muokattuun maahan), joissa tuhoprosentti muodostuu pieneksi. Miksi istuttaa enemmän, kun alkukasvatuksen tavoitehan pitäisi olla vain saada mahdollisimman nopeasti tukkia kasvava metsä n. 400 rungon hehtaaritiheyksillä (ja myöhemmin 200 r tiheydellä), joilla runkoon voi muodostua kannattavasti useita peräkkäisiä tukkeja tiheän metsän tuottaman pelkän tyvitukin sijaan.
Taimikon varhaisperkaus ja myös riukumetsän aikainen perkaus tehdään tiheyteen 1200 – 1300 r / ha säilyttäen ja mukaan luettuna kilpailukykyiset luonnon sekataimet. Isot mättäät suojaavat tainta ratkaisevien 3- 4 ensimmäisen vuoden aikana heinää ja vesaikkoa vastaan ja lahoava karike niiden alla luovuttaa paljon typpeä kasvuun. Päätaimien kasvun ei kannata antaa hidastua yhtään vesakontorjunnan tai riukumetsän perkauksen eikä EH:n myöhästymisen tai laiminlyönnin takia.
Ensiharvennus tiheyteen n. 600 – 650 r/ha tulisi tehdä heti, kun useimmista harvennuspuista saadaan yksi ropsi. Näin saanto (30 – 40 m3) ja tili hakkuusta on hyvin pieni. Hakkuu tuleekin nähdä yksinomaan metsänhoitotoimena, eikä sadonkorjuuna. (Puiden poistuma EH:ssa yhdessä min. halk. 30 mm pienen alikasvosmäärän kanssa mahdollistaa 450 €:n energiapuukorjuutuet ja hyvän parannuksen EH:n talouteen).
Näin hakaten luodaan hyvä pohja pitkille latvuksille ja nopeasti tukiksi järeytyville puille. Tällaisen metsän järeytymisnopeus yllättää. Metsään on yleensä jo kiire 6-10 v sisällä EH:sta väljentämään, että latvustot eivät ala typistyä. Myös EH:n jälkeen puiden kasvuerot korostuvat ja seuraava väljennyskin tulisi ehdottomasti oltava alaharvennus ja lisätilan tekeminen parhaille ja nopeimmin kasvaville valtapuille. Tämä on hakkuu 400 r/ha tiheyteen, parhaimmillaan jo noin 20 v iässä.
Kun latvustila tämänkin jälkeen yllättävän nopeasti (luokkaa 10 vuodessa) taas kasvaa täyteen ja kasvulustot alkavat tilanpuutteen seurauksena pienentyä, voidaan yhdellä lannoituksella piiskata metsikkö vielä tiheämmäksi hidaskasvuisenakin. Nykytilanteessa taloudellisempi toimenpide on väljentää se vielä ns. superharvennuksella n. 200 rungon tiheyteen, edellyttäen, että se on aivan terve, elinvoimainen ja latvus on tuuhea ja pitkä eikä maan märkyys/ojaston heikkokuntoisuus rajoita kasvua. Näin metsikön jäljelle jääneet parhaat puut kiihdyttävät vielä kasvuaan ja tukkiosuus kasvaa lähelle latvaa (mikä nostaa tukkiprosenttia nopeasti), jolloin kokonaiskasvu (lähes kokonaan tukkia) pysyy näin hyvällä tasolla jopa vuosikymmeniä.
Männyllä oksiintumisen välttämiseksi noudatetaan riuku- ja ensiharvennuksessa tiheyksiä 1800 ja 900 r/ha, mutta väljennyksestä alkaen jo samoja tiheyksiä (400 r/ha) kuin muillakin puilla.
Jos elinvoima on hiipunut, lahorunkoja on ilmestynyt tai kuusen neulasisto on harsuuntunut, ainut oikea toimi on päätehakkuu tai männyllä joissakin tapauksissa siemenpuuhakkuu. Syy puuston ja kasvun rappeutumiseen on useimmiten juuri myöhästyneet harvennukset.
Itselläni on hyviä kokemuksia myös yli 70 v, mä-ku sekametsäkuvioiden väljennyksestä 200 r tiheyteen niiden kasvun jo hiipuessa siten, että väljennyksessä hakataan kuusen eduksi (vanhimmat männyt pois) em. 200 r/ha tiheyteen, perataan alikasvos pois maata varjostamasta ja viilentämästä ja vielä laitetaan lannoitus heti päälle. Jos metsikkö on terve, latvustot kunnossa ja metsämaannos on hyvässä kunnossa, kasvulustot turpoavat reippaasti vielä uuteen spurttiin, myös ilman lannoitusta.
On selvin laskelmin ja havainnoin osoitettavissa, että nykyiset istutusohjeet ja pohjapinta-alaiset harvennusmallit ohjaavat puun kasvatuksen aivan liian suureen tiheyteen, jolloin kasvu ja järeytyminen hidastuu ylitiheyden takia. Tuuli-, sieni-, ja hyönteistuhot kasvavat, kuivuuden haitat pahenevat, tukkipuuosuus kokonaiskasvusta jää pieneksi ja siten taloustulos helposti puolta pienemmäksi kuin optimaalisesti harventaen.
Niille metsänomistajille, jotka ovat osanneet yhdistää hakkuiden tuotoksen ja tuoton sekä puutavaralajimäärien vertailun rungon poikkileikkeiden tarkasteluun, harvennusten taloudellinen edullisuus on tullut selväksi.
Yleisestä, liian tiheänä kasvattamisesta johtuu, että Suomessa kaikesta hakatusta puusta vain 33 % on tukkia ja 67 % kuitupuuta, kun suhde voisi, ja pitäisi olla päinvastainen. Liian tiheänä kasvattamisen seurauksena valtateollisuutemme, eli kuiduttava teollisuus saa tarjontatulvassa raaka-aineensa halvalla ja puunmyyjien myyntitilit pysyvät pieninä.
Valitettavasti meillä on yleistynyt jopa tutkijoiden edustama virhekäsitys, että tiheä metsä kasvaa hyvin harvennettua paremmin. Näin voi olla aivan nuoressa metsässä, mutta ei ikääntyneessä. Kaikki metsäammattilaiset tuntevat vanhoja ylitiheitä metsiköitä, joissa ei ole ollut juuri silmin havaittavaa kasvua vuosikymmeniin. Lisäksi tiheys romahduttaa tukkisaannon ja sitä kautta kasvatuksen taloudellisuuden. Puilla on luultua suurempi valon tarve. Juuri valon puutteen takia heinässä tai vesaikossa tai suuren metsän varjon puolella taimet kasvavat kituliaasti ja puut karsiutuvat ja menettävät lehtiään ja neulasiaan tiheässä metsässä.
Pienempi kasvatustiheys taimikosta alkaen säilyttää pitkät latvukset, joiden voimin varttuneen kasvatusmetsän puut voivat jopa loppukasvatustiheydellä 200 r/ha (ns. superharvennuksen jälkeen) kasvaa jopa kymmeniä vuosia hyvällä kasvuprosentilla ja yli 90 %:sti tukkia ja ylläpitää suurta hiilivarastoa metsässä. Kasvussa metsään sitoutuvasta hiilestähän tutkitusti menee oksistoon ja maan alle (jos pohjavesi ei ole korkealla eli maa märkä) 70 % ja runkopuuhun vain 30 %.
Optimaalisella kasvatustiheydellä toimien kaikkien puunmyyjien tili olisi nykyhinnoin luokkaa miljardi euroa suurempi jopa kaksinkertaisen tukkimäärän vuoksi. Tämä tarkoittaa keskimäärin noin 50 €:n eroa arvokasvussa / ha / v koko Suomen 20 milj. ha metsäalalla.
Eri harvennuslajien toteutus
Puun kestävän tuotoksen kannalta paras harvennustapa on alaharvennus, eli aina tehdään riittävästi tilaa parhaiten kasvaville eli suurimmille valtapuille. Niiden pois hakkaaminen lisävaltapuiden tai välipuiden eduksi, lykkää päätehakkuun tarvetta, mutta myös heikentää kokonaiskasvua, metsän geeniainesta ja metsän terveyttä. Monet heikommin kasvavista puista ovat eri tavoin, vaikka vaikeasti havaittavasti vikaisia tai sairaita tai niiden mikrokasvupaikka on epäedullinen.
Yläharvennus on perusteltua silloin, jos valtapuiden alla on hyvin kasvavia eri lajin lisävaltapuita tai välipuita ja/tai valtapuut ovat vanhoja, kasvunsa lopettaneita tai vähäarvoisia ylispuita. Mm soilla, karuilla kankailla tai kallioilla tai metsittymään jääneillä vanhoilla pelloilla voi yläharvennus, tai paremmin sanottuna ylispuiden poisto, olla perusteltua. Näin myös aikoinaan metsittymään jätetyillä maatalousmailla, joihin on ensiksi tullut villit lehtipuut ja niiden alle kehittämiskelpoinen luontainen kuusikko. Tasaikäisen kasvatushavumetsän käsittely yläharvennuksin (jatkuva kasvatus eli harsinta) on pitkän päälle selvästi epätaloudellinen (ja huono hiilensidonta) ratkaisu, jonka haitat tulivat esille Ruotsissa ja Suomessa 1800 luvulla ja 1900 luvun alkupuoliskojen kokemuksista, ja joiden takia siitä luovuttiin.
Puiden kasvupotentiaali eri tiheyksissä
Harva tulee ajatelleeksi tai laskeneeksi, että 22 cm rinnankorkeus läpimittainen puu on kasvanut 50 % nopeammin kuin 18 cm halkaisijaltaan oleva saman pituinen puu, vaikka puiden paksuuseroa metsässä tuskin huomaa. Jos suurempi puu on jo siihen asti kasvanut noin paljon nopeammin, niin tietystihän tämä ylivoima vain jatkuu tai kiihtyy, jos tälle valtapuulle vain annetaan lisää tilaa. Tästä syystä parhaiten kasvat ja terveet rungot pitää säästää harvennuksissa ja antaa niille reilusti tilaa kasvaa ja järeytyä vieläkin nopeammin. Tasapainoissa ja hyvissä ravinne- ja kosteusoloissa ja puita stressaamattomassa väljyydessä, jopa 0,5 – 1 cm vuosilustot valtapuilla parhailla kasvupaikoilla on aivan realistinen tavoite.
Nuorissa kasvatusmetsissä silmiin pistää joku puuryhmä, jossa hakkuuvirheen takia tiheys on jäänyt vähän tavallista suuremmaksi taimikosta alkaen. Näille ryhmille tyypillistä on runkojen huomattavasti pienempi koko, jonka aiheuttamaa puumäärän menetystä vähän suurempi tiheys ei korvaa läheskään. Tyypillisesti suuremmasta väljyydestä hyötyvät ojanpenkka-, tienvarsi- tai metsäreunapuut ovat usein kymmeniä prosentteja suurempia kuin rungot metsän sisällä.
Yleinen harhaluulo myös on, että vanhetessa puiden lustot pakosti pienenevät. Tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, vaan lustot pienenevät siksi, että puusto kärsii ylitiheydestä ja veden puutteesta. Suuret puut tarvitsevat luultua enemmän kasvutilaa, jotta ne eivät stressaannu ja kasvu heikkene. Monissa pihoissa on melko nuoria, mutta suuria pihakuusia, jotka ovat saaneet kasvaa rauhassa ilman varjostusta tai kilpailua. Niistä voi kehittyä hyvällä kasvupaikalla ja tervejuurisina usean kuution järkäleitä jo 60 vuodessa ja kova kasvu tämänkin jälkeen vain jatkuu. Sama on nähtävissä rauduskoivulla, männyllä ja lehtikuusella. Suurilla puilla (yli 1.5 m3) ja kasvuilla tarvitaan runkotiheys n. 200 r/ ha, jos halutaan hyvän hehtaarikasvun jatkuvan korkeaan ikään asti.
Itse tiedän väljän pihakuusirivistön, jonka ikä on 170 v, pituus n. 26 m, ja joista yli puolella (5 kpl) rinnankorkeus on 90 cm tai enemmän eli vuosikasvua on tullut yli puoli senttiä/v koko elinaika. Iästään ja koostaan huolimatta, niiden neulasisto on tuuhea ja elinvoimainen. Ne kasvavat halkaisijaltaan edelleen muutamia millimetrejä joka vuosi ja käpyvuosina tuottavat paljon käpyjä.
Typpivajauksen estäminen
Ilmeisesti ja oletettavasti lannoituksen käyttäminen lisätehona voi olla kannattavaa ensimmäisestä väljennyksestä alkaen (riippuen paljon lannoituksen hinnasta), vaikka optimaalisesti harvennettuna erittäin hyvään kasvuun päästäneen ilman sitäkin. Valitettavasti näin kasvatetuista metsiköistä tutkimustieto on hyvin vähäistä. Tosiasia on, että järeissä metsissä on yleensä typpipula, jota tosin hyvin bioaktiivinen maannos (edellyttää myös syksy- kevät välillä matalaa pohjaveden tasoa) kompensoi typpeä sitovine mikrobeineen.
Koivikoiden kasvattaminen havupuukiertojen välissä on hyvää metsäpohjan ja metsän terveyden hoitoa, sillä koivun karike uudistaa maata, maan mikrobistoa ja pohjakasvillisuutta. Koivikon alle em. ohjetiheyksillä on melko helppo saada luontainen täysitiheä kuusikko, jos koivikko kasvatetaan edellä mainituilla tiheyksillä ja aluskasvillisuus (vesakko) on perattu pois sekä alikasvos – havupuu taimikon harventaminen (800 – 700 kpl/ha tiheyteen) aloitetaan jo viimeistään 2-3 metrisenä.
Toimivan ojituksen tärkeys harvennusmetsässä
Vaikka täysitiheä metsä haihduttaakin paljon vettä kasvaessaan, se ei tee sitä keväisin lumien sulamisen eikä syys- /talvisateiden aikaan, jolloin rehevät notkelmat, ojittamaton, ojistaan umpeenkasvanut tai huonosti ojitettu tasainen ja hienojakoinen maa on täynnä vettä ja rikas maanalainen elämä kirjaimellisesti hukkuu korkean pohjaveden sisään. Korkea pohjavesi minä vuodenaikoina vaan, ohjaa puiden juuret maan pintaan happivajauksen välttämiseksi, jolloin puut altistuvat keskikesän heikentävälle kuivuudelle, kasvun menetyksille ja hyönteistuhoille.
Siksi jo metsikön perustamisvaiheessa on huolehdittava kunnon ojituksesta, jonka seurauksena metsään saadaan 1000 m3 bioaktiivista ja kasvua tukevaa metsämaata jokaista 10 cm paksuista maakerrosta kohti hehtaarilla. Tämä maamineraaleja (kivennäisravinteita) ja ilmasta typpeä keräävä maannos kymmenine tuhansine sieni-, mikrobi- ja pieneliölajeineen on elävälle metsälle ensiarvoisen tärkeä. Puiden paljon parempi kasvu ojien penkoilla johtuu pohjavedettömyydestä ja myös ojan penkan paremmasta ravinteisuudesta, lämpimyydestä ja happipitoisuudesta.
Kun pohjavesi pysyy puille turvallisesti riittävän alhaalla, juuret ulottavat veden hankintansa sopivaan syvään maakerrokseen, eivätkä puut kärsi herkästi kuivuudesta edes keskikesällä. Puheet toimivan ojituksen tarpeettomuudesta varttuneessa metsässä ovat virheellistä pötyä. Kaikki vähänkään kokemusta omaavat tietävät, että märässä pelto- tai metsämaassa kasvu on paljon huonompaa. Pääsääntöisesti hyvä kasvu tuoreilla ja tasaisilla kankailla tai korvilla vaatii hyvin toimivan ojaston.
Tukin kasvatus ja teollisuuden puunsaanti
Metsän kasvattaminen tulisi siis aina olla tukin kasvattamista, koska kuitupuu on vain välttämätön ”paha” ja täysin kannattamaton sivutuote, jonka määrä pitäisi kaikin keinoin minimoida.
Sellutehtaita ei tarvitse sääliä, vaikka se käyttäisikin tukkia massansa valmistukseen. Sen korjuu, kuljetus ja kuorinta on paljon halvempaa/m3 kuin pienempien pöllien. Raaka-aineen eli tukin kuitupuuta korkeampi hinta ei varmasti vie tuotantoa kannattamattomaksi.
Tästä kasvatusmuodosta on sekin hyöty, että mekaaninen teollisuus saa entistä laadukkaampaa ja sille sopivampaa tukkia, kun suurista määristä on varaa valita.
Keskittyminen tukin kasvatukseen tuottaa ainakin kaksinkertaisen taloustuoton 60 v kiertoajalla verrattuna valtakunnan keskiarvoon.
Veli-Jussi Jalkanen
Agr. Puun tuottaja
Sahalan Kartano, Rautalampi