Kirkon ja seurakuntien ilmapiirin pitäisi olla rakkaudellisen ja vapauttavan sanoman takia iloinen, avoin, vapaa, lämminhenkinen, läheinen ja totuudellisen.

Valitettavasti kovin harvoin on näin.

Voi olla, että seurakuntien piirissä ilmapiiri ja VV – kulttuuri (vuorovaikutuskulttuuri) on jopa heikompi kuin maallisissa organisaatioissa. Miksi asia on näin nurinkurisesti?

Vuorovaikutuskulttuuri kirkon piirissä sisältää monia asioita, jotka viilentävät ja jähmettävät ihmisten välistä vuorovaikutusta, yhteistoimintaa, tunnelmaa ja ilmapiiriä.

Näitä alkusyytekijöitä ovat mm. korkea ikärakenne vastuunkantajien joukossa, vasta pois menossa oleva epätasa-arvo ja patriarkaalisuus, byrokraattisuus, mielipidevaikuttajien vanhanaikaiset johtajakeskeiset vanhat arvot, tavat ja tottumukset, vieläkin voimissaan oleva vanhakantainen kirkkokieli, ongelmien kohtaamattomuus ja pahimmillaan lakaiseminen maton alle sekä huonosti toimiva demokratia heikon kirkkolain, alhaisen äänestysprosentin ja osallistumisaktiivisuuden vuoksi.
Voidaan sanoa, että rakenteissa on yksikertaisesti hyvään laatuun pyrkivän VV- kulttuurin lähes täydellinen poissaolo.
Kehittämistä ei muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta ole tietoisesti ja määrätietoisesti edes tehty. Välittömimpiä paikkoja lienevät lasten kerhot, rippikoulut ja jotkut nuorten tilaisuudet eli luonnostaan välittömämmän ikäryhmän toimintaympäristöt.

Jotta muutosta saataisiin aikaiseksi, kirkkoherra etunenässä sekä kaikkien työntekijöiden ja muiden vastuullisten tilaisuuksien tai ryhmänjohtajien ja tapahtumien järjestäjien pitää tietoisesti, tavoitteellisesti ja määrätietoisesti soveltaa tehokkaita ja harkittuja yhteisöllisiä menetelmiä. Jos jotkut toimijoista ovat taitavampia tai paremmin sisäistäneitä kuin toiset, heille pitäisi antaa etusija ryhmän tai yleisön kohtaamisessa ja – suhteissa.

Toisaalta jo yksikin vahva persoona, joka haluaa lisätä muodollisuutta ja etäisyyttä ihmisten välille jostakin motiivista tai kyvyttömyydestä johtuen, voi haitata omilla asenteillaan ja käytöksellään kehittävää prosessia. Johtava asema tietysti nostaa vaikutuksen, suuntaan tai toiseen, aivan toiselle tasolle.  Tarvitaan siis kaikkien vaikuttajahenkilöiden vankkumaton yhteispäätös VV – kulttuurin kehittämisestä ja selkeä ohjelma se tekemiseksi.

Seuraavassa on esimerkkeinä keinoista, joilla seurakuntakohtaisesti voidaan pitkäjännitteisellä toiminnalla luoda lämminhenkisempi ja välittömämpi ilmapiiri, jossa ihmiset viihtyvät ja rentoutuvat ja jossa yhteistoiminta on tuloksellista ja hauskaa, ja jossa tärkeä lämminhenkinen ja avoin vuorovaikutus, jonka pitäisi olla kristillisyyden keskiössä, pääsee kasvamaan:

1. Jos tilaisuudessa on puhuja tai esiintyjä, tuolit tai penkit tulee laitaa kaarelle tai puoliympyrään ja esiintyjä mahdollisimman lähelle kaikkia istujia vuorovaikutuksen lisäämiseksi.
2. Puheen tai esitelmän kuuntelijoilla tulee aina antaa lupa ja kehotus kommentoida, tehdä kysymyksiä, nousta, venytellä ja virkistää itseään liikkumalla ryhmän takana liiallisen istumaväsymisen (mikä vääjäämättä passivoi myös osanoton ja aivotoiminnan) välttämiseksi.
3. Esiintyjän tulee esitellä itsensä ja oman taustansa joillakin kuvauksilla ja kehottaa kuulijoita puhuttelemaan itseään etunimellä.
4. Pieni huumorin pilkahdus jo heti puheen tai luennon alussa tuo vapautuneisuutta. Huumori on tervetullutta yleensäkin seurakunnan toiminnassa.
5. Puhujan tulee käyttää omaa ääntään suoraan yleisölle tai vahvistimen kautta vain, jos oma ääni ei riitä hyvin säädettynä niin että vältetään ehdottomasti kaikenlainen huutaminen, äänen korottaminen ja muu äänellä pinnistely. Joillekin äänen korottaminen puhuessa on paha tapa, josta tulee päästä eroon. Ihmiset ja työkaverit antakoon hänenlaisilleen ystävällistä mutta suoraa palautetta.
6. Eräs tyypillinen virhe on myös, että puhuja ottaa itselleen tietoisesti tai piilotajuisesti jonkin teennäisen roolin (esim. karismaattinen opettaja), jonka epäaitouden tai toimimattomuuden kuulijat havaitsevat, mutta harvoin uskaltavat kommentoida siitä.
7. On hyvä, jos kaikki puhuttelevat toisiaan selkeästi etunimellä.
8. Kaikessa esiintyjän tulee osoittaa mahdollisimman suurta ystävällisyyttä, lämminhenkisyyttä, joustavuutta ja epämuodollisuutta ja olemaan ehdottomasti vikoilematta tai olla lähettämättä negatiivisia piilo- tai sivuviestejä.
9. Toimisto- ja virastoajat pitää olla mahdollisimman pitkät, ainakin klo 17 asti (vaikka aamulla auki vasta klo 09.00), että ihmiset ennättävät seurakuntakansliaan asioilleen myös töiden jälkeen.
10. Seurakuntakansliassa tulee olla mukavia tuoleja varattuna vieraille ja pöytä mielellään kukilla tai jollakin terveellisellä välipalalla varustettuna.
11. Kaikilla organisaation toimijoilla tulee olla omalla äänellä saneltu poissaolo ym. ajankohtainen viesti viestilaitteessaan (myös e-mail) ja lupaus soittaa takaisin tai ottaa muuten yhteyttä heti kun on mahdollista. Tämä lupaus on myös pidettävä.
12. Työntekijöiden tavoitettavuus tulee olla mahdollisimman hyvä. Pienet palaverit ja poissaolot eivät vielä edellytä kännykän sulkemista. Puhelin voi olla äänettömällä ja puheluun voi vastata ystävällisellä vaikka viestiin sopivalla valmiiksi kirjoitetuilla tekstiviesteillä.
13. Puhelimen käytössä on hyvä opetella vastaamaan tärkeisiin puheluihin menemällä hieman kauemmaksi muita häiritsemästä, ja näin henkilökohtaisesti sopia soittajan kanssa lyhyesti mutta ystävällisesti ja empaattisesti sopivammasta puheluajasta.
14. Seurakunnan työntekijöiden tulisi pitää yllään mahdollisimman iloisia ja virkistäviä vaatteita ja jättää mustat, juhlavat ja ennakkoasenteita luovat virkavaatteet vain harvoihin esiintymisiin.
15. On virkistävää, että vanhatkin ryhmät ja perinteiset tilaisuudet vedettäisiin kokonaan uudella kaavalla tai ainakin joillakin uusilla muodoilla. Näin voidaan osoittaa, että elämää, kehittämistä ja kasvua on vielä olemassa eikä urautumisen urat ole vielä haudan syvyiset.
16. Seurakunnassa tiedotus on harvoin laadukkaalla tasolla. Aktiivinen, ajantasainen, tarkka, epämuodollinen, lämminhenkinen, humoristinen tai jopa leikkisä tiedotus on parhaimmillaan hyvä pohja uudelle paremmalle VV- kulttuurille. Tiedottajana tulisi olla siihen hyvin pystyvä henkilö, työntekijä tai seurakuntalainen, joka hyvällä tiedotuksellaan osaa luoda hyvää ja lämminhenkistä henkeä. Seurakunnan tapahtumista tieto tulisi mennä kaikille henkilökohtaisella viestillä, oli se sitten mikä viestiväline vaan. Yleiset lehti-ilmoitukset tai tiedotukset seurakunnan webbisivuilla eivät riitä ollenkaan hyvään tiedotukseen, kun henkilökohtaisten viestivälineiden käyttö ei edes maksa mitään.
17. Kun joku tulee myöhässä johonkin tilaisuuteen, on puhujan / johtajan kohteliasta ja osaaottavaa huomioida tulija heti ovesta tulon jälkeen positiivisesti ja tervetulo – toivottaa hänet heti oma esitelmä katkaisten ja katsoa että hän löytää istumapaikan. Näin tulijan hämmennys ja myöhästymisen häpeä jää mahdollisimman vähiin ja hän tuntee olevansa kuitenkin tervetullut. Tällainen menettely luo muutenkin hyvää mieltä koko porukassa.
18. Puhujan ja esiintyjän tulisi aina tuoda jotain omaa henkilökohtaista esille ja näin samaistua kuulijoihin.
19. Kirkkokahveilla epäterveelliset pullat (jotka ovat monelle iäkkäälle sokeritasonsa kamppailevalle todellinen karhunpalvelus) on syytä hylätä historian hämärään vaan tarjota kokoontujille jotakin uutta, terveellistä, oikeasti virkistävää, keskustelua herättävää ja makuhermoja uudella tavalla haastavaa. Näin myös välipalasta kautta syömisestä tulee keskustelun kohde ja näin lähentävä tekijä.
20. Seurakunnan luottamuselinten, vapaaehtoisten ja työntekijöiden tulee keskustella säännöllisesti ilmapiiristä, sen laadusta ja miettiä ja panna toimeen alinomaa keinoja, joilla sitä saisi vieläkin vähän enemmän vapautuneeksi. Tässä työssä on tärkeää tunnistaa ja sanoittaa rohkeasti ja avoimesti ne tekijät kussakin ryhmässä, jotka huonontavat ilmapiiriä. Ilman kaikkia seurakunnan ikä- ja sosiaaliryhmiä koskettavaa lämminhenkistä VV- kulttuuria seurakunnan sanoma on ulkopuolisen tarkkailijan ja etsijän korvissa täysin epäuskottava. Näin seurakunta itse turhentaa sitä työtä mitä on tekemässä.
21. Usein usean ikääntyneen jäsenen paikalla olleen, puheenaiheet kääntyvät helposti vanhoihin asioihin, joita ikääntyneet mielellään muistelevat. Usein joku (voi olla jopa kirkkoherra, jolle jatkuvasti äänessä oleminen ja tilanteen johtajuus voi olla ”pakkomielle” sisäisen roolivaatimuksen takia) ja vielä haluaa olla äänessä jatkuvasti tai ainakin muita enemmän. Tällainen usein tahaton puheilmapiirin valtaaminen tappaa nuorempien haluaman tasavertaisuuden, asiallisuuden ja halun olla mukana. Vastuullisten, puheenjohtajan tai näiden siihen ollessa kykenemättömiä, jäsenen tulee ehdottomasti lempeän jämäkästi lopettaa tällainen käytös toimivan kokonaisuuden hyväksi, vaikka joku iäkäs voi siitä vähän loukkaantuakin. Varsinaisen tilaisuuden jälkeen halukkaille pitää aina antaa tilaisuus jäädä keskustelemaan keskenään mistä vaan, kun muut voivat poistua.
22. Seurakunnassa tulee kaikkia ehdottomasti pitää ja myös kohdella kaikkia tasa-arvoisina iästä, oppineisuudesta, varallisuudesta ja asemasta riippumatta Jeesuksen asettamien arvojen mukaisesti. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Vanhakantaisissa, kuten seurakunnallisissa yhteyksissä, vanhoihin perinteisiin sisältyvä epä- tasa-arvo nostaa helposti päätään, jos sitä ei tietoisesti torjuta.
23. Seurakunnassa esiintyvät ristiriidat pitää käsitellä heti niiden ilmaannuttua, että niistä ei kasva ihmisiä erottavia muureja. Erimielisyydessä asiat voivat olla eri mieltä, mutta ihmiset koko ajan kavereita, ystäviä tai uskon veljiä/sisaria. Kaikesta ei tarvitse olla samaa mieltä ja sellainenkin on hyväksyttävä kuin kaikessa ystävyydessä tapahtuva erimielisyys, joka voidaan myös toisiaan kunnioittaen sanoittaa. Useimmat erimielisyydet kuitenkin ratkeavat tai kannat lähentyvät rauhallisen keskustelun ja oman kannan ja tavoitteiden selvittelyllä minä – viestein, eikä toisen kannan kimppuun käymisellä vastahankaan provosoivilla sinä- viesteillä. Seurakunnassa olisi hyvä olla joku ristiriitakeskustelujen ”tuomarointiin” tai moderointiin koulutettu henkilö, jonka kanssa kiperimpiä kysymyksiä puidaan rauhanomaiseen ratkaisuun pääsemiseksi. Perisuomalainen heikosti tietoinen ja vallankäytön termeihin helposti siirtyvä erimielisyyskulttuuri, ei ole omiaan palvelemaan kehittyneitä erimielisyyksien ratkaisuja. Siksi tehostetut toimet ovat perusteltuja, koska riidoista voi kasvaa pitkiä ja katkeria ja jopa seurakuntia jakavia.
24. Seurakunnissa kannatta rakentaa kulttuuria ja opetella sanoilla rakastamista. Tämä tarkoittaa hyvin herkästi annettua positiivista palautetta, kiitosta, kannustusta, tunnustusta ja hyvän mielen ilmaisuja. Näillä rakennetaan voimakkaasti myös erilaisuuden hyväksynnän ja eriarvoisuuden vastaista henkeä taitavasti käytettynä. Myös hyvä, eli kiitoksilla höystetty ilmapiiri leviää, jos siihen osataan panostaa ja rakentaa siitä seurakunnan tapa.
25. Tilaisuuden vetäjien / puhujien tulee aina huomioida paikallaolija, heidän vastaanottokykynsä ja heidän tarpeensa. Lapsille ei puhuta kuin aikuisille eikä työikäisille kuin vanhuksille. Kristityt eivät tarvitse enää herätyspuheita vaan hyvää opetusta ja järkevää yhteistoimintaa ja yhteisöllisyyttä. Nuorille on puhuttava heidän ymmärtämillään termeillä ja kielikuvilla, samoin lapsille.
    Pelkkä puhuttu älyllisverbaalisuuteen perustuva puhe on useimmiten heikko viestiväline. Sen lisäksi tarvitaan mielikuvituksen ja tunteiden aktivointia hyvien tarinoiden ja esimerkkien kautta, demonstraatioita esim. av välineillä, läheisyyttä, kosketusta, leikkiä ja huumoria ja ennen kaikkea välitöntä vuorovaikutusta. Ihmisten yhteys toivoa tuottavassa hengessä tuo hyvän mielen ja halun tulla uudestaan mukaan kohtaamaan ja toimintaan.

Edellä mainituille keinoille ja periaatteille löytyy myös tukea useista Jeesuksen opetuksista, mitä tulisikin pitää esillä rakkaudellisen kulttuurin juurruttamisessa, mikä voi merkitä käännekohtaa seurakunnan hengessä, aktiivisuudessa ja jäsenistön rakenteessa.

Veli-Jussi Jalkanen

Rautalampi