Yhteisömme ja yhteiskuntamme, itse asiassa koko läntinen teollisuusmaaryhmä ovat lakanneet kehittymästä uskottavasti. Vanhaan heikosti toimiviin tai jopa toimimattomiin järjestelmiin ja rakenteisiin ei viitsitä puuttua. Ajatellaan, että kun ne toimivat jotenkin, olkoot. Siitä johtuvat kilpailukyvyn menetys, ylihallinnointi ja jopa pettymyksistä kumpuava eripura.

Huolestuttavia henkisen laiskuuden merkkejä näkyy kaikkialla, jos vain osaamme ja uskallamme katsoa. 2. maailmansodan jälkeisen maailman kiivas rakentaminen on ohi ja nyt pitäisi ajatella tulevaa trendien, tieteen, kokemuksellisen tiedon ja havaintojen pohjalta.

Lisäksi huolestuttava elinympäristömme kuten ilmaston muutos jättiseuraamuksineen, merten saastuminen, kalansaaliiden pieneneminen, maaperän saastuminen maanviljelysalueiltakin, teollisuusmolekyylinen aiheuttama hormonihäirintä, joka näkyy normaalin hormoni- ja lisääntymisterveyden huonontumisena ja syntyvyyden laskuna haastavat meidät ottamaan kokonaan uuden kehittämisotteen ja suunnan tulevaisuutta rakennettaessa.

Suomessakin resursseista huolimatta kehittäminen on liian suurelta osin näennäistä, ja kohdistuu toisarvoisiin asioihin. Mistä tämä johtuu? Helposti löytyy ainakin 3 syytä:

1. Laiskistuminen. Olemme rakentaneet hyvinvointi – Suomen. Auto on, mökille pääsee ja vapaa-aikana on mukava kellahtaa kaljan kanssa katsomaan saippuasarjoja. Monelle tämä taso riittää. Mitäs tässä enää rehkimään.

2. Henkisen kunnon lasku. Ikääntyminen, liikunta-, tiede-, taide- ja älyharrastusten puute, painon nousu ja heikentyvä fyysinen kunto sekä aikaa vievän hömppäkulttuurin lisääntyminen rappeuttavat myös henkistä vireyttä, innovointia ja aikaansaavuutta.

3. Henkisyyden väheneminen. Kestävät tavoitteet, ideat ja aatteet sekä ympäristö- ja muu tietoisuus saa väistyä mukavuuden tavoittelun ja viihteen tieltä monen mielessä. Kaupallinen roskaviihdekulttuuri tylsistyttää tehokkaasti.

4. Aivoterveyden huononeminen. Liikunnan ja älyllisten harrastusten väheneminen (SOME:ssa poukkoilu ei ole sitä), rapistuvan ruokakulttuurin mukanaan tuoma veren sokerin nousu (ml jo työiässä kehittymään alkavat muistisairaudet) tauteineen, elämisen vaatimusten väheneminen yltäkylläisyyden kasvaessa, uniterveyden huononeminen ja kemiallisen (ml haitta-aineet) rasituksen lisääntyminen yhdessä heikentävät aivojen kuntoa ja älyllisyyttä. Tämä näkyy mm. siinä että matematiikan tehtävät ovat YO-kokeissa nyt selvästi helpompia kuin 1970-luvulla.

Toimintaympäristömme muuttuu valtavalla vauhdilla. Tekniikan kehitys, ympäristön pilaantuminen ja rakentaminen, kaupungistuminen, globalisaatio ja väestön rakennemuutokset, elintapa- sekä koulutuksen muutos muuttavat toimintaympäristöämme nopeasti. Tämä muutos tuottaa monenlaisia tunteita, uhkia ja mahdollisuuksia. Useimmat kokevat muutoksen haasteena tai jopa ahdistavina. Me voimme valita vaihtoehtoisista strategioista muutoksen kohtaamisessa:

1. SelviytyminenTeemme vain välttämättömän. Olemme kuin ”ajopuita”,sammuttelemme ”tulipaloja” ja pakon edessä teemme pieniä korjaavia muutoksiaettä selviämme edes jotenkin lyhyellä tähtäimellä. Suurempia kehittämistoimiavastustetaan ankarasti. Vahvuuksia ei nähdä tai ”jakseta” tai osata ottaakäyttöön. Tällaisen toimintatavan tuloksena tapahtuu näivettymistä,väestökatoa, tulevaisuuden uskon laskua, katkeruutta, yksinäisyyttä, taloudentaantumista ja paljon marinaa. Vanhat johtajat ja vastuuhenkilöt jatkavatmenneen ajan opeilla ja tarrautuvat valtaansa tai asemaansa. Uho syrjäyttää tiedonhankinnan, yhteistyön, kuuntelemisen ja visioinnin. Negatiivinen kierrevahvistaa itseään. Arkitodellisuus monilla taantuvilla alueilla on lähinnätätä.
2. Sopeutuminen.Pyrimme ennakoimaan muutosprosesseja lyhyellätähtäimellä ja sopeutumaan ennekuin ongelmat kaatuvat päälle. Kehitämme jatoteutamme erilaisia sopeuttamisohjelmia ja jarrutamme meille hankaliatrendejä. Joitain paikallisia vahvuuksia yritetään ottaa käyttöön. Sopeutuminenon luonteeltaan passiivista ja välttämättömyydestä nousevaa. Siitä puuttuuaktiivisen kehittämisen henki. Tällaisetkin alueet taantuvat mutta vähänhitaammin kuin selviytyjät.
3. Kehittäminen. Tässä strategiassa kerätään ja prosessoidaanosaamista ja ymmärtämistä tulevaisuuden muutoksesta vuorovaikutuksineen jaennakoidaan sen mukanaan tuomia mahdollisuuksia ja markkinarakoja.Kehittämisessä toteutetaan kokoaikaista pienten kehittämisaskelten politiikkaa,johon osallistuvat useimmat. Muutos nähdään mahdollisuutena. Organisaatioitauusitaan ja johtajat vaihtuvat nuorempiin hyvissä ajoin. Vahvuuksia etsitään japyritään käyttämään hyväksi. Seniorien hiljaista osaamista kuunnellaan muttajohtaminen on ajanmukaista, läpinäkyvää ja jämäkkää. Ilmapiiriä leimaaosallistuminen, innostus ja keskustelu. Vuorovaikutus on vilkasta, asiaperusteetja uudistaminen ovat arvostettuja. Enemmistö päättää ja demokraattisetpelisäännöt ovat käytössä. Ihmisten enemmistö näkee tulevaisuuden positiivisena. Monipuolisista, maalaisjärkeenkäyvistä ja riittävän käytännöllisistä kokonaisvaltaisistakehittämisjärjestelmistä ei ole tungosta. LEAN – menetelmä on suosittujapanilaislähtöinen kehittämisfilosofia ja työkalu. Siitä on tehty Eurooppaanparemmin sopiva ACDIS (Active, Continuous, Development and Improvement Systemeli jatkuva pienten askelten kehittämisprosessi) mikäon sovellettavissa kaikkeen kehittämiseen kaikenlaisissa organisaatioissa.Kehittämisessä on valtavat mahdollisuudet kunhan siihen saadaan mukaan suuriosa henkilöstöstä. ADCIS:n mukainen kehittämisajattelu tuottaa työn taitoimintaympäristön jatkuvaan kehittymisen, itse vaikuttamisen tunteen ja siitänousevaa iloa ja innostusta. Tietoisuuden kehittäminen,jatkuva keskustelu ja suunnan hakeminen ovat välttämättömiä asioitakehittämisessä. Kaikki paikalliset henkiset, persoonalliset ja paikallisetresurssit tulisi ottaa käyttöön. Suurin resurssi on kuitenkin toimijoidenvälinen yhteys ja yhteistyön henki, jolla kirjaimellisestikin voidaan siirtäävuoria.