Suomen piispat (Laajasalo ym.) näkivät Kotimaa- lehden artikkelin mukaan paljon potentiaalia kodeissa kokoontuvissa maallikkovetoisissa ryhmissä Englannin tapaan.

Minä olen saamaa mieltä.

Jotain on ehdottomasti tehtävä, jossa seurakuntiin saataisiin lisää uusia ihmisiä, elinvoimaa kasvuun ja Jeesuksen lähetyskäskyn toteuttamiseen sekä tehoa nykyisten väsähtäneen ja ajasta jälkeen jääneen ja uinuvan seurakuntaelämän saamiseksi uudenaikaisemmalle ja aktiivisemmalle raiteelle.

Kuten kirkoissamme näemme, jumalanpalveluksissa on lähes vain iäkkäitä vakioseurakuntalaisia mutta työikäisiä on hävettävästi vain vähän ja nuoria aikuisia ei juuri yhtään. Vika ei ole seurakuntalaisissa, vaan ohjelmassa.

Vapaamuotoisempi, kaavoista ja perinteisistä muodoista vapaammat maalikkojen vetämät ryhmät, voisivat viisaasti resursoituna ja koulutettuna antaa uutta potkua seurakuntatyölle.

Ne voisivat jumalanpalveluselämän lisäksi johtaa myös muihin tärkeiden työmuotojen uudistamiseen, kuten nuorille aikuisille, työikäisille, sinkuille ja muille laiminlyödyille ryhmille kohdistettuihin palveluihin.

Maallikkoryhmät myös saisivat todennäköisesti seurakuntalaisissa olevia ideoita, tietotaitoja ja energisyyttä paremmin esiin, kuin nykyinen seurakunnan työntekijöiden ympärille rakennettu ja seurakuntalaisia passivoiva systeemi, joka ei paljon seurakuntalaisia, heidän ajatuksiaan ja yhteiskunnan muutoksia huomioi.

Jotta maallikkoryhmät voisivat menestyä, niiden toimintaa ei tule puristaa perinteisen seurakuntatyön vanhanaikaiseen monokulttuuriseen, ja passivoivaan, mikä varmasti panisi ne pian hiipumaan.

Potentiaalinen kehittämisidea on kuultu. Saako kirkkomme aikaiseksi panna se toimeen jäseniään herkällä korvalla kuullen?

Riski epäonnistumisesta on tietysti olemassa, mutta nykyisellä kuihtuvalla seurakuntaelämän trendillä ei myöskään ole tulevaisuutta.