Metsän harventamista tehdään useimmiten metsän kasvun ja elinvoiman säilyttämiseksi, ulkonäön parantamiseksi, tuhojen estämiseksi, mutta ennen kaikkea, taloustuloksen parantamiseksi. Seuraavan tarkastelun teenkin painottaen taloustulosta, mutta hiilen sidonta, elinvoima ja terveys huomioiden.
Nykyiset puun kasvatuksen tiheyssuositukset ovat puun kasvattajalle epäedullisia
On kiistatonta ja laskelmin osoitettavissa, että nykyiset harvennusmallit ohjaavat puun kasvatuksen liian suureen tiheyteen, jolloin tuuli-, sieni-, ja hyönteistuhot kasvavat, tukkipuuosuus kokonaiskasvusta jää pienemmäksi ja siten taloustulos huomattavasti pienemmäksi kuin optimaalisesti harventaen. Kaikille, jotka ovat yhdistäneet hakkuiden tuotoksen, puutavaralajimäärien vertailuun ja rungon poikkileikkeiden tarkasteluun, tämä asia on tullut aivan selväksi. Kuitenkin hyvin harva metsänomistaja on tutkinut asiaa ja siksi lähes kaikki muut ovatkin vain seuranneet yleistä käytäntöä vaivautumatta tarkistamaan sen järkevyyttä puun myyjän eli metsän kasvattajan näkökulmasta.
Liian tiheänä kasvattamisen seurauksena valtateollisuutemme, eli kuiduttava teollisuus saa raaka-aineensa kuitupuun mitoilla ja halvoilla hinnoilla. Suomessa kaikesta hakatusta puusta 33 % on tukkia ja 67 % kuitupuuta, kun suhde voisi, ja pitäisi olla päinvastainen. Teollisuuden vaikutusvalta on niin suuri, että harvennusmallien järkevöittäminen kohtaa heidän taholtaan varmasti vastustusta. Tätä asiaa kukaan ei uskalla sanoa ääneen, eikä juuri kukaan metsäjohtajista myöskään halua puhua siitä.

Harvemmassa kasvattamisen edut

Kasvattamalla puut harvemmassa säästetään suuri osa perustamiskustannuksia ja metsän kiertoaika saadaan lyhyemmäksi. Tällainen metsän käsittely antaa myös mahdollisuuden jatkaa kannattavasti järeän mutta terveenä säilyneen metsän kasvatusta yli ja ohi normaalin uudistusiän, koska harvempi kasvatustiheys riukumetsästä alkaen säilyttää pitkät latvukset, joiden voimin suuret puut voivat kasvaa jopa kymmeniä vuosia hyvällä kasvulla ja n. 90 %:n tukkiprosentilla lisää ja ylläpitää valtavan suurta hiilivarastoa metsässä. Kasvussa metsään sitoutuvasta hiilestähän menee maan alle 70 % ja maanpäälliseen puustoon 30 %. ”Oikealla” kasvatustiheydellä toimien puunmyyjien tili olisi noin miljardi euroa suurempi jopa kaksinkertaisen tukkimäärän vuoksi. Tämä tarkoittaa noin 50 €:n eroa arvokasvussa / ha / v koko Suomen 20 milj. ha metsäalalla.

Eri harvennuslajien käyttö

Puun kestävän tuotoksen kannalta paras harvennustapa on alaharvennus, eli aina tehdään riittävästi tilaa parhaiten kasvaville eli suurimmille valtapuille. Niiden pois hakkaaminen lisävaltapuiden tai välipuiden eduksi, lykkää päätehakkuun tarvetta, mutta myös heikentää kokonaiskasvua, metsän geeniainesta ja metsän terveyttä. Monet heikommin kasvavista puista ovat eri tavoin, vaikka vaikeasti havaittavasti vikaisia tai sairaita tai niiden mikrokasvupaikka on epäedullinen.
Yläharvennus on perusteltua silloin, jos valtapuiden alla kasvaa potentiaalisia eri lajin uusia valtapuita ja/tai valtapuut ovat kasvunsa lopettaneita tai vähäarvoisia ylispuita. Mm soilla, karuilla kankailla tai kallioilla tai metsittymään jääneillä vanhoilla pelloilla voi yläharvennus tai järkevimmin ylispuiden poisto olla perusteltua. Näin myös aikoinaan metsittymään jätetyillä maatalousmailla, joihin on ensiksi tullut villit lehtipuut ja niiden alle kehittämiskelpoinen luontainen kuusikko. Tasaikäisen kasvatushavumetsän käsittely yläharvennuksin on pitkän päälle epätaloudellinen (ja huono hiilensidonta) – ratkaisu.

Puiden kasvupotentiaali eri tiheyksissä

Harva tulee ajatelleeksi tai laskeneeksi, että 22 cm rinnan korkeus läpimittaisessa (RKL) rungossa on 50 % enemmän puuta kuin 18 cm halkaisijaltaan mutta samanpituisessa rungossa, vaikka puiden paksuuseroa metsässä tuskin huomaa. Jos suurempi puu on jo siihen asti kasvanut 1.5 kertaa nopeammin kuin solakampi, niin tietystihän tämä ylivoima vain jatkuu, tai todennäköisesti kiihtyy, jos tälle valtapuulle vain annetaan riittävästi tilaa. Tästä syystä parhaiten kasvat ja terveet rungot pitää säästää harvennuksissa ja antaa niille reilusti riittävästi tilaa kasvaa ja järeytyä vieläkin nopeammin.
Yleinen harhaluulo myös on, että vanhetessa puiden lustot pakosti pienenevät. Tämä ei pääsääntöisesti pidä paikkaansa, vaan lustot pienenevät siksi, että puilla ei ole riittävästi kasvutilaa. Jäljempänä selostamani pihapuiden ryhmä juuri sen todistaa. Suuret puut vaativat yllättävän paljon kasvutilaa, jotta ne eivät stressaannu ja kasvu heikkene. Myös monissa pihoissa on valtavan kokoisia pihakuusia, jotka ovat saaneet kasvaa rauhassa ilman varjostusta tai kilpailua. Niistä voi kehittyä hyvällä kasvupaikalla ja tervejuurisina useamman kuution järkäleitä jo 60 vuodessa ja kova kasvu tämänkin jälkeen vain jatkuu. Lähes
sama on nähtävissä rauduskoivulla, männyllä ja lehtikuusella. Hyvin suurilla puilla ja kasvuilla joudutaan menemään jopa 200 r/
ha alle, jos halutaan hyvän ha- kasvun jatkuvan korkeaan ikään.
Itse tiedän kuusi ryppään, jonka ikä on 170 v, pituus n. 30 m, ja joista yli puolella ( 5 kpl) RKL on 90 cm tai enemmän. Iästään ja
koostaan huolimatta, ne kasvavat edelleen useita millimetrejä halkaisijaltaan joka vuosi ja käpyvuosina tuottavat paljon käpyjä.

Ohjetiheyksiä eri vaiheissa

Kokemusteni, laskelmieni ja havaintojeni mukaan suosittelen seuraavia tiheyksiä rauduskoivulla, kuusella ja lehtikuusella: Istutustiheys jalostustaimia 1200 kpl/ha istutettuina erittäin huolellisesti suuriin mättäisiin (esim. ajouraoja – muokattuun
maahan), joissa tuhoprosentti on hyvin pieni. Miksi istuttaa enemmän, kun kasvatuksen tavoitehan on useimmilla vain saada harvennusten jälkeen mahdollisimman nopeasti tuottava ja tukkia kasvava metsä 300 – 400 rungon hehtaaritiheyksillä.
Taimikon varhaisperkaus ja myös riukumetsän aikainen perkaus tehdään tiheyteen 1200 kpl / ha säilyttäen ja mukaan luettuna kilpailukykyiset luonnontaimet. Päätaimien selviytymistä ja kasvua ei kannata yhtään vaarantaa tai hidastaa vesakon kasvun
takia. Isot mättäät suojaavat tainta paljon 3-4 ensimmäisen vuoden aikana. Kun taimikkoon tehdään riukuvaiheessa viimeinen perkaus, silloinkaan runkoja ei kannata jättää tätä enempää, koska liika tiheys vain hidastaa epätaloudellisesti puiden järeytymistä ja myöhästyttää ensiharvennusaikaa.
Ensiharvennus (EH) n. 600 r/ha tulisi tehdä heti kun useimmista harvennuspuista saadaan yksi ropsi. Näin saanto (n. 30 m3) ja tili hakkuusta on hyvin pieni ja hakkuu tuleekin nähdä yksinomaan metsänhoitotoimena, eikä sadonkorjuuna. Näin hakaten luodaan
hyvä pohja täysimittaisille latvuksille ja nopeasti tukiksi järeytyville puille. Tällaisen metsän järeytymisnopeus yllättää lähes aina ja metsään on yleensä jo kiire 6-10 v sisällä väljentämään, että latvustot eivät ala typistyä. Myös EH:n jälkeen puiden kasvuerot
korostuvat ja seuraava väljennyskin onkin ehdottomasti oltava alaharvennus ja reilun tilan tekeminen parhaille ja nopeimmin kasvaville valtapuille eli hakkuu 300 – 350 r/ha tiheyteen 18-30 v iässä.
Kun latvustila tämänkin jälkeen yllättävän nopeasti taas kasvaa täyteen ja kasvulustot alkavat tilanpuutteen seurauksena pienentyä, voidaan yhdellä lannoituksella piiskata metsikkö vielä tiheäksi tai vaihtoehtoisena mutta taloudellisena toimenpiteenä väljentää se vielä n. 200 r tiheyteen, edellyttäen, että se on aivan terve, elinvoimainen ja täysilatvuksinen.
Jos elinvoima on hiipunut, lahorunkoja on ilmestynyt tai kuusen neulasisto on yhtään harsuuntunut, ainut oikea toimi on päätehakkuu tai joissakin tapauksissa siemenpuuhakkuu.
Itselläni on hyviä kokemuksia myös melko vanhojen, mä-ku sekametsäkuvioiden väljennyksestä 200 r tiheyteen niiden kasvun jo hiipuessa siten, että väljennyksessä otetaan vanhimmat puut pois, yleensä kuusen eduksi, hakataan em. 200 rkl tiheyteen ja laitetaan lannoitus heti päälle. Jos metsikkö on terve, kasvulustot turpoavat reippaasti vielä uuteen 5-10 vuoden spurttiin.

Typpivajauksen estäminen

Ilmeisesti ja oletettavasti lannoituksen käyttäminen lisätehona on kannattavaa ensimmäisestä väljennyksestä alkaen, vaikka optimaalisesti harvennettuna erittäin hyvään kasvuun päästäneen ilmankin sitä. Valitettavasti näin kasvatetuista metsiköistä tutkimustieto on hyvin vähäistä. Tosiasia on, että järeissä metsissä on yleensä typpipula, jota tosin hyvin aktiivinen ja maannos (tai turvekangas) typpeä sitovine mikrobeineen jossakin määrin kompensoi. Koivikoiden kasvattaminen havupuukiertojen välissä on hyvää metsäpohjan ja metsän terveyden hoitoa, sillä koivun karike uudistaa maata ja pohjakasvillisuutta. Koivikon alle em. ohjetiheyksillä on melko helppo saada luontainen täysitiheä kuusikko, jonka perkaaminen ja harventaminen kannattaa aloittaa jo, kun se on pari metristä.

Aukkojen järkevä koko

Uudistusalueilla tulisi välttää pienien alueiden tekemistä, koska kuvioiden rajat ovat ongelmallisia. Niiden reunoille tulee enemmän tuulenkaatoja ja paahteesta aiheutuvia runkovikoja (ja kirjanpainajatuhoja) kuusiin. Kuvioiden rajalla taimikon puolelle vanhan metsän kainaloon tulee lisäksi lähes aina monen metrin tuottamaton reunavyöhyke. Järkevintä on rajata aukot luonnollisiin rajoihin kuten peltoihin, teihin, vesistöihin ja hyvin erilaisiin metsäkuvioihin kuten esim. kallioihin tai soihin. Isompien päätehakkuukuvioiden metsittäminen ja hoitaminen on suhteellisesti halvempaa ja tehokkaampaa ja tulee todennäköisemmin tehtyä, koska laiminlyönti tulee hyvin kalliiksi.

Toimivan ojituksen tärkeys harvennusmetsässä

Vaikka täysitiheä metsä haihduttaakin paljon vettä kasvaessaan, se ei tee sitä keväisin lumien sulamisen eikä syyssateiden aikaan, jolloin rehevät notkelmat, ojittamaton, ojistaan umpeenkasvanut tai huonosti ojitettu tasainen ja hienojakoinen maa on täynnä vettä ja rikas maanalainen elämä kirjaimellisesti hukkuu korkean pohjaveden sisään. Siksi jo metsikön perustamisvaiheessa on huolehdittava kunnon ojituksesta, joka takaa 1000 m3 bioaktiivista ja kasvua tukevaa metsämaata jokaista 10 cm paksuista maakerrosta kohti hehtaarilla. Tämä hiiltä sitova ja ilmasta typpeä keräävä maannos satoine tuhansine eri lajeineen on elävälle metsälle ensiarvoisen tärkeä. Metsän paljon parempi tuotos ojien penkoilla ja läheisyydessä johtuu nimenomaan pohjaveden alhaisuudesta ja elävän maannoksen paksuudesta. Puheet ojituksen laiminlyömisen järkevyydestä varttuneessa metsässä ovat virheellistä pötyä. Kaikki kokemusta omaavat tietävät, että märässä pelto- tai metsämaassa kasvu on huonoa.

Tavoite ja teollisuuden puunsaanti

Metsän kasvattaminen tulisi siis aina olla tukin kasvattamista, koska kuitupuu on vain välttämätön ”paha” ja täysin kannattamaton sivutuote, jonka määrä pitäisi kaikin keinoin minimoida, vaikka kuiduttavan teollisuuden harmiksi. Sellutehtaitakaan ei tarvitse sääliä, sillä vaikka se käyttäisikin tukkia massansa valmistukseen, sen korjuu ja kuljetus on paljon halvempaa/m3 ja kuorta tulee vähemmän, eikä raaka-aineen eli tukin korkeampi hinta (3-5 % lopputuotteesta) vie tuotantoa varmasti kannattamattomaksi. Tästä kasvatusmuodosta on sekin hyöty, että mekaaninen teollisuus saa entistä laadukkaampaa ja niille sopivampaa tukkia, kun on mistä valita. Keskittyminen tukin kasvatukseen tuottaa noin kaksinkertaisen tuoton 50 v kiertoajalla: Ks harvennuslaskelma.