JATKUVAN KASVATUKSEN ONGELMAT – UHKA METSÄTALOUDEN KEHITTÄMISELLE ?

Tiivis tutkimuksen ja ammattikokemuksen tietopaketti päättäjille.

Jatkuvasta kasvatuksesta on tullut ”muoti-ilmiö”. Moni näkee sen lähes ainoana keinona monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja luonnonsuojeluksi. Siitä on tullut myös keino välttää työläitä ja kalliita metsänhoitotoimia tai tehdä niitä vain vähän.

LUKE:n tutkijat, prof. Kärkkäinen, muut tutkijat ja johtavat asiantuntijat Suomessa ja Ruotsissa ovat keränneet havaintoja ja tutkimustietoa aikaväliltä 1850 – 1950. Tällä aikajaksolla yksinomaisena menetelmänä harjoitettu jatkuva kasvatus ajautui kriisiin, kun metsät eivät kyenneetkään uusiutumaan hakatun puusukupolven jälkeen odotetusti ja puumäärä ja kasvu alkoi uhkaavasti hiipua. Tämä tieto on unohtunut, eikä sitä enää haluta hyväksyä. On suuri vaara, että alamme toistaa historian virheitä.

Jatkuvassa kasvatuksessa (pl. kalliot ja karut kankaat, jonne se sopii) on monia ongelmia, tuhoriskejä ja laajaperäistäviä tekijöitä: 

  1. Puuston kasvu hidastuu, kun parhaiten kasvavia puita poistetaan ja perinnöllisestikin heikommat jäävät jäljelle.
  2. Puuston kasvu hidastuu ns. ”reunavaikutuksen” vaikutuksesta. Jatkuvan kasvatuksen sisältävän ns. pienaukkojen reunoilla, 5 m sisällä suuremman metsän reunasta, puut eivät tunnetusti juuri kasva. Pienaukoissa tämä hukka-ala on suhteellisen suuri.
  3. Puiden istutusta ja jalostettuja taimia ei voi käyttää. Kasvun alennus vaikutus on ainakin 20 %.
  4. Uudistamis- maanmuokkausta ei voida tehdä. Kasvun alennusvaikutus 10 – 30 %.
  5. Puulajin vaihtaminen esim. koivuksi maaperän tärkeän uudistamisen takia estyy.
  6. Metsät kuusettuvat väkisin ja muuttuvat epäviihtyisimmiksi.
  7. Kuusikoiden alla maannos muuttuu elottomammaksi alemman lämpötilan ja happaman karikkeen takia. Vaikuttaa kasvuun.
  8. Kuusen tiheä tumma neulasmassa muuttaa valonsäteet ilman lämmöksi ja lämmittää ilmastoa.
  9. Peittävän kuusikon alla maannoksen lämpötila matalampi, mikä huonontaa biologista aktiivisuutta ja puiden kasvua.
  10. Kuusien yleistyminen vielä nykyisestäkin (hirvet!), lisää merkittävästi tuhohyönteisten (kirjanpainajat) tuhoja.
  11. Jatkuvassa kuusen kasvatuksessa lahottajat lisääntyvät nopeasti ja hiipuva elinvoima lisää hyönteistuhoja.
  12. Sienien ja marjojen keräilysadot pienenevät varjoisuuden ja kenttäkerroksen viileyden takia.
  13. Täydennys- ja uudistusojitus on mahdotonta lisäämättä lahoa. Alueet alkavat soistua ja puiden kasvu kärsii.
  14. Tuulenkaadot lisääntyvät epätasaisessa latvustossa ja näin tuhohyönteisille otollista lisääntymispuuta tulee lisää.
  15. Puusta maksetaan n. 15 % pienempää hintaa poiminta-/ harvennus hakkuissa kuin päätehakkuissa.
  16. Puiden jatkuva keräilyhakkuu lisää hakkuun kustannuksia ja lisää lahoa sekä edistää juuristovaurioita.
  17. Laajaperäisemmän metsähoidon ilmapiirissä tärkeät neulasnäytteet jäävät ottamatta ravinnetasojen määrittelyyn ja oikea-aikaiset raivaukset laiminlyödään nykyistäkin useammin.
  18. Jatkuvan kasvatuksen aiheuttamama laajaperäistyminen metsänhoidossa vähentää yleistyessään työpaikkoja (metsänhoito- ja metsänkorjuutyöt) sekä vähentää metsäisten kuntien elinkeinopohjaa sekä supistaa jollakin aikavälillä myös metsäteollisuutta.

Kokonaisuutena em. asioiden yhteisvaikutuksena ja ainakin keskipitkällä (yli 30 v.) ja vielä varmemmin pitkällä (yli 70 v) aikavälillä metsän kasvu ja puuston kehitys jää 40 – 80 % uudistuskasvatusta heikommaksi.
        Olen havainnut, että jatkuvan kasvatuksen kannattajat ovat useimmiten iäkkäitä tai idealistisia tai hyvin vähän metsänhoidon kokemusta tai koulutusta saaneita, joilla ei ole useimmiten tarvetta saada metsästä tuloja ollenkaan.
       Kun Suomessa siirryttiin 1960-luvulla uudistamismenetelmään, puuvaranto oli n. 1.5 mrd m3 ja kasvu noin puolet nykyisestä eli alle 50 milj. m3/v. Suomen metsät kasvavat nyt 110 mil. m:3/v, mutta silti vain vähemmistö metsistä on valtakunnan metsäinventoinninkaan mukaa hyvässä hoidossa. Sen sijaan ryteiköityneitä, vanhuuttaan kasvunsa lopettaneita, ylitiheitä, soistuneita, ravinnevajeisia ja eri syistä vajaatuottoisia metsiä on pilvin pimein. Valtakunnan metsien inventointikin toteaa yhä pahenevat nuorten metsien ja taimikoiden hoidon repsahtamisen ja harvennusten rästien lisääntymisen.
       Syitä heikentymiseen ovat metsänhoitoyhdistys – organisaatioiden repsahtaminen, metsänomistajakunnan vanheneminen, väsähtäminen, kaupungistuminen ja vieraantuminen luontotalouden realiteeteista.  On paljon metsänomistajia, joilla ei ole mitään kuvaa miten oma metsä jossakin jaksaa, puhumattakaan suunnitelmista vähentää sinne kertynyttä ylipuustoisuutta, ylitiheyttä tai yli-ikäisyyttä, vähentää tuhoriskejä tai kehittää metsänhoidon tasoaan. ”Luonnonmukaisen” jatkuvan kasvatuksen ajatus on usein tällaiselle omistajalle hyvin kiinnostava. Metsässä käydään vain poimintahakkuilla ja muut asiat voi unohtaa.
       Suomessa voisi ja pitäisi aloittaa metsähoidon (ja samalla puun jalostamisen lisääminen) ryhtiliike onnettoman laajaperäistämisen sijaan. Tiedotuksella, koulutuksella, verotuksella ja muilla ”kepillä ja porkkanoilla” se kyllä onnistuisi.
       Suomen metsän voisivat melko ”helposti” panna kasvamaan 165 milj. m3. Lisäkasvu merkitsisi n. 50 milj. tn lisäystä hiilen sidontaan (Suomen päästöt nyt 57 milj. tn) ja sen jalostaminen 10 – 20 mrd:n lisää kansantuloa sekä valtavasti työpaikkoja metsien hoidossa, korjuussa ja puun kaukokuljetuksessa. Siinä olisi se uusi suuri ”Sampo”, joka Suomeen tarvitaan.