Jatkuvasta kasvatuksesta on tullut muoti-ilmiö. Minusta myös näyttää, että siitä on tullut hyvä keino olla tekemättä mitään tai tehdä vain vähän metsänhoitotoimia.
Suomen metsät kasvavat nyt 110 mil. m:3/v, mutta totuus on että vain vähemmistö metsistä näyttää olevan kunnon hoidossa. Sen sijaan ryteiköitä, vanhuuttaan kasvunsa lopettaneita ja ylitiheitä metsiä on pilvin pimein. Valtakunnan metsien inventointikin toteaa yhä pahenevan nuorten metsien ja taimikoiden hoidon repsahtamisen ym. laiminlyönnit.
Syitä ovat metsänomistajakunnan vanheneminen, väsähtäminen, kaupungistuminen ja monella tapaa vieraantuminen luontotalouden realiteeteista. On paljon metsänomistajia, joilla ei ole mitään kuvaa mitenkä se metsä siellä jossakin jaksaa, puhumattakaan mistään suunnitelmista vähentää sinne kertynyttä ylipuustoisuutta, ylitiheyttä tai yli-ikäisyyttä, vähentää kasvatusriskejä tai kehittää metsänsä hoidon tasoa.
”Luonnonmukaisen” jatkuvan kasvatuksen ajatus on tällaiselle omistajalle varmaan hyvin kiinnostava. Metsässä käydään vain hakkuilla ja muut asiat voi unohtaa.
Jatkuvassa kasvatuksessa on monia ongelmia ja laajaperäistäviä tekijöitä. Painvastaisista väitteistä huolimatta tuhoriskit kasvavat kun yleisimmät tuhot kuten maannousema- ja myrskytuhot lisääntyvät varmasti ja hyönteis- ja tautiriskit todennäköisesti. Uudistamisen puutteessa vain osin lahonneen ja eristävän neulaskuntan paksuus kasvaa ja lehtipuukarikkeiden elvyttävä vaikutus puulajien vaihdon myötä jää tapahtumatta. Näin mineraalipitoinen maa jää yhä kylmempiin, hapettomampiin ja kosteampiin kerroksiin ja on näin puiden juurille ja tärkeille sienille ja mikrobeille yhä epämieluisampi kasvupaikka. Uudistamisen yhteydessä tapahtuva reipas maanmuokkaus estäisi maan köyhtymisen. Sekoittuneessa lämpimässä maassa, kuten ääriesimerkkinä ojanpenkoilla, kasvu on tunnetusti parasta.
Jatkuvassa kasvatuksessa puusaanto jää hyvin hoidetusta metsiköstä jälkeen ja puulajin vaihtaminen on hankalaa. Epäilen, että moni jättää myös neulasnäytteet ottamatta, kasvatuslannoitukset tekemättä, ojat perkaamatta ja taimikoiden sekä riukumetsien oikea-aikaiset perkuut tekemättä ”luonnonmukaisuuden” varjolla. Olen havainnut että jatkuvan kasvatuksen kannattajat ovat yleensä iäkkäitä tai kovin idealistisia tai hyvin vähän metsäkoulutusta saaneita ja joilla ei ole välttämätöntä tarvetta saada metsästä tuloja ollenkaan.
Suomen metsän voisivat kasvaa 150 milj. m3. Jos korjaisimme sen (nykyisen 75 miljoonan sijasta) kaikki jalostukseen, se merkitsisi jopa 20 mrd:n € vientipotentiaalin lisäystä ja valtavasti työpaikkoja metsien hoidossa, korjuussa ja puun kaukokuljetuksessa. Muuta uutta ”Sampoa” emme Suomeen välttämättä tarvitsisikaan.
Kansantaloutemme on jo nyt velkavetoinen, mikä pahenee meneillään olevan uusavuttomuuden, uusraihnastumisen ja vanhenemisen mukanaan tuomien kustannusten myötä. Samalla työllinen tuottavuutemme rapautuu työssä olevan väestön vähenemisen myötä.
Metsien elinkeinopohjaa siis tarvitaan kipeästi. Myös vanhanaikaisten metsätuotantoa palvelevien organisaatioiden (MHY, Metsäkeskukset) tulisi tehostua ja uudistua. Näiden organisaatioiden tehokas johto ja kehittävä rahoitus olisi perusasia.
Yhteismetsät, joissa metsähoito on sovittu olemaan tehokasta ja tuottavaa, voisi olla monelle metsänomistajalle jatkuvan kasvatuksen laajaperäistämistä parempi vaihtoehto luonnolle ja taloudelle.
Oma metsänhoidon koulutukseni ja pitkä ura Sahalan Kartanon jo alkujaan kohtuullisen hyvin hoidetuista metsistä (isäni mh Jukka Jalkasen toimesta), puoltaa jo nykyisen hoidon intensiivisyyden nostoa vielä lisää pikemminkin kuin sen laskemista. Olemme saaneet metsien tuottoa nostettua yli 50 % muutamassa kymmenessä vuodessa ja toiset 50 % toteutuu seuraavan 20 vuoden aikana, kunhan vanhojen metsien tilalle sekä kasvuun kunnostetuille soille perustetut taimikot ja nuoret metsät pääsevät täyteen kasvuvauhtiin.
Tiedän aivan varmasti että nykyiset kasvu- ja taloustulokset eivät olisi olleet mahdollisia jatkuvalla kasvatuksella.