MILLAINEN TYÖYMPÄRISTÖ ON TUOTTAVIN?

Vessin asiantuntijakommentti Hs 300920

Linkki artikkeliin

Muodiksi nousseita ja keskittymistä pahasti häiritseviä avotiloja ajetaan kuin käärmettä pyssyyn.

Epämääräiset ”luovat” nurkkaukset ja rappuset sekä löhösohvat eivät takuulla nosta tuottavuutta tai paranna keskittymisrauhaa, vaikka joskus lisäävät yhteisöllisyyttä.

Tosiasia on kuitenkin, että vaativa ja luova työ tehdään yhden ihmisen aivoissa parhaimmillaan äänettömissä ja häiriöttömissä tiloissa harkitusti ajatuksia toisten kanssa jakaen. 

”Modernien” tilojen työergonomiset ratkaisut ovat lisäksi useimmiten surkeita. Pieni seisomapöytä läppärille ei todella ole hyvää ergonomiaa puhumattakaan palloista tai rappusista.

Viihtyvyyttä töissä parantaa myös ihmisten oma kotoinen työpiste / huone, jossa on itselle rakkaita ja inspiroivia asioita ja omia työ- ja tarvekaluja. Tämän riistäminen huonontaa loogisesti viihtyvyyttä ja sitoutuneisuutta.

On amerikkalaista mutta alkeellista ajatella, että oma rauha saadaan vilisevässä tilassa, kunhan vain pannaan vastamelukuulokkeet päähän.

Hyvään moderniin ergonomiaan sohvien sijaan kuuluisi korkeussäädettävä mahakolollinen ja kyynärpehmikkeellinen pöytä korkeussäädettävine laadukkaine lisämonitoreineen, oikea näppis, telakointiasema ja laadukas, keskiraollinen ja keinuva satulatuoli perinteisten huonoryhtisyyttä tuottavien kalusteiden sijaan.

Korkeasti koulutettu ammattilainen, jolta odotetaan hyviä työtuloksia, ansaitsee työkalukseen ehdottomasti tällaisen kaikkineen luokkaa 1500 € maksavan kalustekokonaisuuden, jonka vuosikulut ovat vain 150. Tässä säästäminen on epätaloudellista typeryyttä.

Hyvää ergonomiaa (= optimaalinen mikro- ja makro nestevirtaus koko kehossa) on myös salliva vaatekoodi, jossa voi pukeutua mistään puristamattomiin vaatteisiin.