MITEN EDISTÄMME LUONNON MONIMUOTOISUUTTA

Luonnon monimuotoisuus ja lajikirjo ovat maailmanlaajuisesti heikkenemässä nopeasti. Kaikki siihen vaikuttavat syyt on selvitettävä, mutta laajan rintaman monivaikutteiset torjuntatoimet on aloitettava heti.
Harva tietää, tai uskaltaa myöntää ääneen, että samat tekijät, jotka heikentävät ihmisten lisääntymis- ja hormoniterveyttä, harvinaistavat ja jopa hävittävät myös muita lajeja. Tämä on näkynyt selvästi mm. vesien äärellä olevissa eläimissä, niiden joutuessa kemikaalien vaikutukselle alttiiksi. Tietoisuus yleensä homonihäirinnästä on yleensä hyvin heikkoa ja asennoituminen pelonsekaista ja torjuvaa. Alan tutkijat ovat todenneet, että media on haluton ottamaan näitä asioita esille ja poliitikot vaikenevat.
Useimmat kuluttajat ja lähes kaikki tuottajat sekä poliittiset ja hallinnolliset päättäjät voivat tehdä ratkaisuja lajikirjon hyväksi.

Metsätalouden keinoja:
1. Jätä yksityismaalla yksittäinen rikaslajistoinen pienialainen suo tai sen osa luonnontilaan suojapaikaksi kosteikkolajeille, vaikka ihan omalla päätöksellä.
2. Perusta erityiskohteen (muutamasta aarista alkaen) suojelualue, joilla poistetaan luonnon tilaan puuttuminen.
3. Istuta tai viljele useita puulajeja ja ylläpidä metsissäsi eri kehitysvaiheen ja puulajeja kasvavia kuvioita aukoista alkaen.
4. Pidä yllä laajaa lintujen pönttökantaa.
5. Koeta toimillasi pitää luontoa helposti vääristävä hirvieläinkanta harvana.
6. Koeta hävittää kaikki villisiat alueeltasi ja toimi yhteisössä niiden kannan kasvua vastaan.
7. Älä anna metsästää alueellasi suurpetoja (paitsi häirikköpeto) ja toimi alueellasi suurpetojen suojelun puolesta.
8. Älä anna metsästää alueellasi vesilintuja.
9. Jätä metsään lahopuuta eli harvennuksessa tulevien kantojen lisäksi tee (teetä) kuolleista tai vähäarvoisista järeistä puista tekopökkelöitä motolla 5 m korkeudelta.
10. Älä korjaa pois yksittäisiä tuulenkaatoja, mutta näin vain, jos ne eivät muodosta hyönteisvaaraa. Kysy asiantuntijalta.
11. Kulota päätehakkuun jälkeen ja ennen muokkausta jokin alue, jos se on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista. Muista että suurin osa lajeista ja 70 % metsän kasvusta on maan alla.
12. Kasvata puukiertoa harvassa (600 eh – 400 tukki – 200 suuri puu, runkoa/ha), jotta lajeille tärkeä kenttäkerros voi myös hyvin ja saa valoa. Poista valtapuiden alta- alus ja välipuut auringon valon ja lämmön lisäämiseksi maahaan. Kun normaali tukinkasvatustiheys 400 r /ha alkaa stressata valtapuita, harvenna vielä toinen puoli pois ja jätä terveimmät, tuuhealatvuksisimmat ja voimakkaimmat kasvamaan lisää. Näin metsän väljyys lisää lajikirjoa.
13. Lisää soittesi rehevyyttä ojituksilla ja tuhkalannoituksilla ja metsiesi elinvoimaa boorilannoituksilla missä siitä on analyysien mukaan yhtään pulaa. Hyvin toimivien ojien läheisyydessä on soilla runsain lajikirjo ja rehevin eliöyhteisö.
14. Huolehdi, että lähes kaikilla kasvupaikoilla ojituksella pohjaveden pinta on saatu toimivalla ojituksella alas, jotta suuri maanalainen rikas biologinen elämä voi hyvin, mikä on elinehto maanpäälliselle rehevälle kasvulle.
15. Tuota alueellasi valo- ja äänisaastetta vain juuri niin vähän kuin on aivan pakko.
16. Tee rohkeasti päätehakkuita niin, että ne ennakkoperkaus tehdään ennen hakkuuta. Uudistusalat ovat monien lajien suosiossa, ja maanalainen elämäkin niissä voi valon ja lämmön takia hyvin, jos ojitus vain pitää pohjaveden alhaalla.
17. Tee metsiisi päätehakkuun jälkeen ns. ”ajouramuokkaus”, jonka 3 m ojat/ajourat tarjoavat vettä, kivennäismaata, kosteikon omaisen juotin ja valoisan paikan monille lajeille. Jotkut lajit suosivat myös suuria, erilaisia olosuhteita tarjoavia suuria maamättäitä.
18. Tee metsistäsi mahdollisimman tehokas hiilen sitoja mahdollisimman hyvällä ja tehokkaalla metsänhoidolla, joka torjuu lajikirjolle haitallisinta asiaa, eli yleistä lämpötilan nousua ja vuodenaikojen katoamista.

Maatalouden harjoittajan keinoja:
1. Käytä mahdollisimman vähän (tai ei ollenkaan) myrkkyjä, muoveja ja kemikaaleja, joita joutuu luontoon kiinteinä aineina, kaasuina tai vaikka jätevesissä.
2. Jos poltat puuta: tee se kehittyneesti niin korkeassa lämpötilassa niin, että et päästä pienhiukkasia ympäristöön.
3. Siirry luomumaatalouteen, jolloin on pakko luopua kaikista myrkyistä.
4. Anna maataloudessa vanhojen raunioiden, kivikumpujen yms. erikoiskasvupaikkojen olla rauhassa ja pidä ne puuttomina.
5. Anna peltojen laitamille syntyä pieniä pensaikkokeitaita, niitä hyödyntäville lajeille.
6. Hävitä tai hävitytä (maksa tapporahaa pienpetometsästäjälle) mailtasi kulttuuripedot kuten kulkukissat, supit ja minkit.
7. Jätä peltojen, ojien ja rantojen reunoilla suojavyöhykkeet rauhaan eri lajeille suojapaikoiksi.
8. Hävitä rotat mahdollisimman tehokkaasti mutta ilman myrkkyjä, jota joutuu väkisinkin luonnon kiertoon.
9. Toimi omalta osaltasi ilmastonmuutoksen ja lämpötilan nousun estäjänä, myös politiikassa ja järjestöissä.
10. Em. tarkoituksessa kierrätä biojätteet (lanta, peltojen tarpeeton viherrehu, muut biojätteet), jos mahdollista
biokaasuprosessin läpi, että hiili saadaan siellä polttoaineeksi. Kyse on siitä menevätkö biojätteet suoraan taivaalle
hiilipäästöinä, vai käytetäänkö niitä polttoaineena jossakin laitteessa ja fossiilisia polttoaineita korvaamassa.

Seuraavassa on joukko keinoja kuluttajalle, jotka ainakin edistävät lajien säilymistä:
1. Älä käytä kemikaaleja kotona, puutarhassa, pelloilla ja metsissä muutoin kuin on aivan pakko, ja silloinkin vain
minimimääriä. Teolliset kemikaalit yhdessä ja varsinkin yhdessä toistensa kanssa ovat hormonihäiritsijöitä, eli
häiritsevät vakavasti tervettä lisääntymistä.
2. Käytä samoin kemiallisia lääkkeitä vain kuin on pakko. Turvaudu mieluummin luontaislääkeisiin ja lääkkeettömiin
hoitoihin. Järkevintä on omaksua terveet elintavat, että myös tarve lääkesyönnille vähenee. Lääkkeet, samoin kuin
kemikaalitkin menevät kehon eritteiden mukana jätevesiin, joita vedenpuhdistus erottelee vain hieman.
3. Käytä vaatteina luonnonkuituja, sillä monista tekokuiduista (varsinkin fleece) irtoaa jättimäärät mikromuovia, joista taas
irtoaa teollisia molekyylejä hormonihäirintään. Älä osta ollenkaan roska- ja pikamuotia.
4. Siirry käyttämään luomuruokaa, sillä sen tuotannossa ei käytetä luontoa haittaavia kemikaaleja.
5. Siirry kokonaan kitkarenkaisiin, jotka karhentavat vähemmän tien pintaa ja siten aiheuttavat vähemmän
rengaskulumaa, mikä on vesistöjen pahin mikromuovin (ja siten hormonihäirintämolekyylien) lähde. Vaikuta
lähipiirissäsi, että muutkin tekisivät saman ratkaisun. Kitkarenkailla teiden asfaltoinnit saadaan myös vähenemään.
Asfaltin kulumisesta irtoaa elinympäristöömme monia myrkyllisiä aineita.
6. Käytä muovia niin vähän kuin mahdollista. Siirry vähämuoviseen elintapaan ja hävitä muoviastiat ja työkalut keittiöstäsi
potentiaalisina teollisten hormonihäirintämolekyylien päästölähteinä.
7. Omaksu ilmastonmuutoksen ja lämpötilan nousun vastustaminen kaikin keinoin, myös yksilötasolla. Keinoja on satoja,
joihin kuuluu myös kulutustottumuksemme aina päästöjä lisäävästä eläinperäisen ruuan (pl hyönteisproteiini)
kulutuksesta/tuotannosta alkaen.

Yhteiskunnan ympäristön hoidon tasolla lajien säilymiseen vaikuttavat:
1. Kansallispuistojen ylläpito, joissa luontoa häiritään vähemmän.
2. Sellaiset liikenne-, rakentamis-, teollisuus-, energia-, kemikaali-, lääke- ja torjunta-ainepolitiikat, joilla voidaan vähentää
luontoon kohdistuvaa häirintää sekä myrkky- ja kemikaalirasitusta.
3. Kansallinen metsäpolitiikka neuvontapolitikkoineen laajasti.
4. Kansallinen maatalouspolitiikka laajasti.
5. Kansallinen terveydenhoito ja sairaanhoitopolitiikka määrää paljonko lääkejäämiä päätyy luontoa häiritsemään.
6. Kansallinen teollisuuspolitiikka laajasti ja varsinkin sen ympäristöä kuormittavat asiat.
7. Politiikka valosaasteen vähentämiseksi, jonka on todettu vaikuttavan lajirunsauteen.
8. Politiikka äänisaasteen vähentämiseksi luonnossa. Tiemelu (nastarenkaat, liikennemelun rajoitus valmistajia
velvoittamalla) lentomelu, moottoriharrastukset ja -urheilu, moottoriveneiden melurajoitus esim. moottorikokoja
rajoittamalla ja / tai sähkö- ja vastaavasti purjeveneilyä edistämällä tai polttomoottorien käytön kieltäminen kokomaan
herkillä luontoalueilla.