Tiivistelmä (kuvat ovat tekstiosuuden jälkeen)

Yleiset metsänhoito-ohjeet ja vallitseva tapa ohjaavat metsän kasvatuksen suurempaan runkotiheyteen istutuksista lähtien kuin olisi taloudellista ja tuho- ja hiilikestävintä. Tämä palvelee kuiduttavan teollisuuden tarpeita, mutta heikentää merkittävästi puun tuotannon kannattavuutta. Seuraavassa perustellaan, miksi puuston (ku, ko, lk eli lehtikuusi, mutta myös mä) kasvattaminen paljon totuttua ja ohjeistuksia harvemmassa on monin tavoin järkevää. Tässä muutamia väljemmässä kasvattamisen etuja:

• Tukkisaantoprosentti lisääntyy, jopa tuplaantuu.
• Varttuneen kasvatusmetsän tila hyvine tukintuottoineen saavutetaan vuosikymmeniä aikaisemmin.
• Ylitiheydestä aiheutuva kasvun hidastuminen estyy.
• Metsikön kokonaiskasvu nopeutuu.
• Kiertoaikaa voidaan kannattavasti lisätä jopa vuosikymmeniä
• Metsikön tuhojen (hyönteis-, tuuli-, laho-, tuli, tykky-) määrä vähenee merkittävästi.
• Harvemmassa ja järeämmässä metsässä sitoutuneen hiilen kokonaismäärä puustossa ja maassa kasvaa
• Metsän moninaiskäyttöarvot ja mahdollisuudet kasvavat merkittävästi
• Puun tuotannon kokonaistalous paranee aivan toiselle tasolle

Puun tuotanto olisi taloudellisempaa ja varmempaa jo istuttamalla vain 1200 tainta hyvin mätästettyyn maahan suuriin mättäisiin ja pitämällä tuo määrä taimikonhoidolla ensiharvennukseen asti, vaikka mukaan tulisi luontaisiakin taimia sekapuustoksi. Jo tässä vaiheessa ajourien suunnittelulla vältetään taimihukka niiltä aloilta.

Pelko kasvun kärsimisestä suuremman puutiheyden vallitessa on turha. Pitkälatvuksiset, vahvat ja nopeasti kehittyvät taimet ja sitten riukupuut kehittyvät paljon tavallista (jopa puolta) nopeammin ensiharvennettavaksi ja sen jälkeiseen nuoren kasvatusmetsän tilanteeseen asti, jos riukumetsän perkaus ja EH ovat tarpeeksi voimakkaita.

Edullisia tiheyksiä kasvatuksen eri vaiheissa

Metsikköä perustettaessa tulee ensiksi päättää, mikä tavoite sen kuvion puuston kasvattamisella on. Useimmiten se on mahdollisimman hyvä taloustulos. Toisena voi olla mahdollisimman hyvä ilmastovaikutus. Nämä 2 tavoitetta toteutuvat juuri samoilla keinoilla. Mitä nopeammin ja järeämmäksi puut kasvavat, sitä nopeammin ne sitovat hiiltä, myös maan alle. Lajikirjon kannalta eri kehitysvaiheissa olevat lähekkäiset metsäpalstat muodostavat hyvän lajitelman elinympäristöjä eri lajeille. Joillekin lajeille tärkeää lahopuuta tulee usein toteutetuista hakkuista kantoina, hakkuutähteinä ja hakkuiden yhteydessä jätettyinä taloudellisesti vähäarvoisina tekopökkelöinä. Hyönteisvaaran takia tuulenkaatoja eri kannata metsään jättää kuoripäällisenä, mutta kuorittuina tai tiheästi aisattuina ne ovat vaarattomia.

Tehokkaan ja nopean metsän kehittymisen aikaansaamiseksi kokemusteni, laskelmieni ja havaintojeni mukaan suosittelen seuraavia tiheyksiä rauduskoivulla, kuusella ja lehtikuusella:

Istutustiheys (jalostustaimia) 1200 kpl/ha istutettuina erittäin huolellisesti suuriin mättäisiin (esim. oja- / ajouraoja – muokattuun maahan), joissa tuhoprosentti on hyvin pieni. Miksi istuttaa enemmän, kun alkukasvatuksen tavoitehan pitäisi olla vain saada mahdollisimman nopeasti tukkia kasvava metsä 300 – 400 rungon hehtaaritiheyksillä (ja myöhemmin 200 r tiheydellä), joilla runkoon voi muodostua kannattavasti useita peräkkäisiä tukkeja tiheän metsän pelkän tyvitukin sijaan.

Taimikon varhaisperkaus ja myös riukumetsän aikainen perkaus tehdään tiheyteen 1200 -1300 r / ha säilyttäen ja mukaan luettuna kilpailukykyiset luonnon sekataimet. Isot mättäät suojaavat tainta ratkaisevasti 3-4 ensimmäisen vuoden aikana heinää ja vesaikkoa vastaan ja lahoava karike niiden alla luovuttaa paljon typpeä kasvuun. Päätaimien kasvun ei kannata antaa hidastua yhtään vesakontorjunnan tai riukumetsän perkauksen eikä EH:n myöhästymisen tai laiminlyönnin takia.

Ensiharvennus (EH) n. 600 – 650 runkoon/ha tulisi tehdä heti, kun useimmista harvennuspuista saadaan yksi ropsi. Näin saanto (30 – 40 m3) ja tili hakkuusta on hyvin pieni. Hakkuu tuleekin nähdä yksinomaan metsänhoitotoimena, eikä sadonkorjuuna. (Puiden poistuma EH:ssa yhdessä min 30 mm pienen aliskasvosmäärän kanssa mahdollistaa energiapuukorjuutuet ja hyvän parannuksen EH:n talouteen).

Näin hakaten luodaan hyvä pohja pitkille latvuksille ja nopeasti tukiksi järeytyville puille. Tällaisen metsän järeytymisnopeus yllättää. Metsään on yleensä jo kiire 6-10 v sisällä EH:sta väljentämään, että latvustot eivät ala typistyä. Myös EH:n jälkeen puiden kasvuerot korostuvat ja seuraava väljennyskin onkin ehdottomasti oltava alaharvennus ja lisätilan tekeminen parhaille ja nopeimmin kasvaville valtapuille eli hakkuu 300 – 400 r/ha tiheyteen parhaimmillaan jo alle 20 v iässä.

Kun latvustila tämänkin jälkeen yllättävän nopeasti taas kasvaa täyteen ja kasvulustot alkavat tilanpuutteen seurauksena pienentyä, voidaan yhdellä lannoituksella piiskata metsikkö vielä tiheämmäksi hidaskasvuisenakin mutta taloudellisempana toimenpiteenä väljentää se vielä n. 150 – 200 rungon tiheyteen, edellyttäen, että se on aivan terve, elinvoimainen ja latvus on tuuhea ja pitkä eikä maan märkyys rajoita kasvua. Näin metsikön jäljelle jääneet parhaat puut kiihdyttävät vielä kasvuaan ja tukkiosuus kasvaa lähelle latvaa (mikä nostaa tukkiprosenttia nopeasti), jolloin kokonaiskasvu (lähes kokonaan tukkia) pysyy näin hyvällä tasolla jopa vuosikymmeniä.

Männyllä oksiintumisen välttämiseksi noudatetaan riuku- ja ensiharvennuksessa tiheyksiä 1800 ja 900 r/ha, mutta väljennyksestä alkaen jo samoja tiheyksiä (300 – 400 r/ha) kuin muillakin puilla.

Jos elinvoima on hiipunut, lahorunkoja on ilmestynyt tai kuusen neulasisto on harsuuntunut, ainut oikea toimi on päätehakkuu tai männyllä joissakin tapauksissa siemenpuuhakkuu. Syy puuston rappeutumiseen on useimmiten juuri myöhästyneet harvennukset.

Itselläni on hyviä kokemuksia myös yli 70 v, mä-ku sekametsäkuvioiden väljennyksestä 200 r tiheyteen niiden kasvun jo hiipuessa siten, että väljennyksessä otetaan vanhimmat puut pois, yleensä kuusen eduksi, hakataan em. 200 r/ha tiheyteen, perataan alikasvos pois maata varjostamasta ja viilentämästä ja laitetaan lannoitus heti päälle. Jos metsikkö on terve ja neulasisto on kunnossa, kasvulustot turpoavat reippaasti vielä uuteen spurttiin.

On selvin laskelmin ja havainnoinnein osoitettavissa, että nykyiset istutusohjeet ja harvennusmallit ohjaavat puun kasvatuksen aivan liian suureen tiheyteen, jolloin puuston kasvu ja järeytyminen hidastuu tai jopa estyy ylitiheyden takia. Tuuli-, sieni-, ja hyönteistuhot kasvavat, kuivuuden haitat pahenevat, tukkipuuosuus kokonaiskasvusta jää pieneksi ja siten taloustulos helposti puolta pienemmäksi kuin optimaalisesti harventaen.

Kaikille, jotka ovat yhdistäneet hakkuiden tuotoksen, puutavaralajimäärien vertailun rungon poikkileikkeiden tarkasteluun, tämä asia on tullut aivan selväksi. Kuitenkin hyvin harva metsänomistaja on tutkinut asiaa tarkasti ja siksi lähes kaikki ovatkin vain seuranneet yleistä käytäntöä vaivautumatta tarkistamaan sen järkevyyttä puun myyjän eli kasvattajan näkökulmasta.

Yleisen liian tiheänä kasvattamisen yleisestä virheestä johtuu, että Suomessa kaikesta hakatusta puusta vain 33 % on tukkia ja 67 % kuitupuuta, kun suhde voisi, ja pitäisi olla päinvastainen. Liian tiheänä kasvattamisen seurauksena valtateollisuutemme, eli kuiduttava teollisuus saa tarjontatulvassa raaka-aineensa halvalla.
Teollisuuden vaikutusvalta on niin suuri, että harvennusmallien järkevöittäminen kohtaa sen taholta niin suurta vastustusta, että sitä ei saada tehdyksi. Tätä asiaa harva uskaltaa sanoa ääneen. Juuri kukaan metsäjohtajistakaan halua puhua siitä.

Harvemmassa kasvattamisen edut

Kasvattamalla puut totuttua harvemmassa…

1. Säästetään suuri osa perustamiskustannuksia.
2. Metsän kiertoaika saadaan kannattavasti pidemmäksi eli perustamiskulut hajautettua pidemmälle tuotantojaksolle.
3. Puun kokonaituotos lisääntyy merkittävästi
4. Harvemmassa metsässä, jossa puut ovat elinvoimaisempia ja latvukset suurempia, metsätuhoja (tuuli-, tykky-, laho-, hyönteis-) on paljon vähemmän. Tuulen kestävyydessä on suuret erot.
5. Kannattavaan tukin kasvatukseen päästään paljon aikaisemmin.
6. Runkoihin saadaan päätehakkuun katkonnassa useita tukkeja. Tukkiprosentti koko kiertoaikana jopa yli tuplaantuu.
7. Puun tuotannon kannattavuus nousee merkittävästi.
8. Moninaiskäytön edut lisääntyvät paljon ja metsiin saadaan enemmän vanhan metsän lajikirjoa.
9. Metsän ilmakehävaikutus eli hiilen sidonta tehostuu ja metsän koko hiilivarastosta tulee paljon suurempi.
10. Järeän ”yli-ikäisen” metsän kasvattamisesta tulee hyvin kannattavaa.

Pienempi kasvatustiheys riukumetsästä alkaen säilyttää pitkät latvukset, joiden voimin varttuneen kasvatusmetsän puut voivat jopa loppukasvatustiheydellä 150 -200 r/ha (ns. superharvennuksen jälkeen) kasvaa jopa kymmeniä vuosia hyvällä kasvuprosentilla ja yli 90 %:sti tukkia ja ylläpitää valtavan suurta hiilivarastoa metsässä. Kasvussa metsään sitoutuvasta hiilestähän menee maan alle 70 % ja maanpäälliseen puustoon 30 %.

Optimaalisella kasvatustiheydellä toimien kaikkien puunmyyjien tili olisi nykyhinnoin noin miljardi euroa suurempi jopa kaksinkertaisen tukkimäärän vuoksi. Tämä tarkoittaa keskimäärin noin 50 €:n eroa arvokasvussa / ha / v koko Suomen 20 milj. ha metsäalalla.

 

Eri harvennuslajien käyttö

Puun kestävän tuotoksen kannalta paras harvennustapa on alaharvennus, eli aina tehdään riittävästi tilaa parhaiten kasvaville eli suurimmille valtapuille. Niiden pois hakkaaminen lisävaltapuiden tai välipuiden eduksi, lykkää päätehakkuun tarvetta, mutta myös heikentää kokonaiskasvua, metsän geeniainesta ja metsän terveyttä. Monet heikommin kasvavista puista ovat eri tavoin, vaikka vaikeasti havaittavasti vikaisia tai sairaita tai niiden mikrokasvupaikka on epäedullinen.

Yläharvennus on perusteltua silloin, jos valtapuiden alla kasvaa potentiaalisia eri lajin uusia valtapuita ja/tai valtapuut ovat kasvunsa lopettaneita tai vähäarvoisia ylispuita. Mm soilla, karuilla kankailla tai kallioilla tai metsittymään jääneillä vanhoilla pelloilla voi yläharvennus, tai järkevimmin ylispuiden poisto olla perusteltua. Näin myös aikoinaan metsittymään jätetyillä maatalousmailla, joihin on ensiksi tullut villit lehtipuut ja niiden alle kehittämiskelpoinen luontainen kuusikko. Tasaikäisen kasvatushavumetsän käsittely yläharvennuksin on pitkän päälle selvästi epätaloudellinen (ja huono hiilensidonta) – ratkaisu.

 

Puiden kasvupotentiaali eri tiheyksissä

Harva tulee ajatelleeksi tai laskeneeksi, että 22 cm rinnankorkeus läpimittainen puu on kasvanut 50 % nopeammin kuin 18 cm halkaisijaltaan oleva samanpituinen puu, vaikka puiden paksuuseroa metsässä tuskin huomaa.  Jos suurempi puu on jo siihen asti kasvanut noin paljon nopeammin, niin tietystihän tämä ylivoima vain jatkuu tai kiihtyy, jos tälle valtapuulle vain annetaan lisää tilaa. Tästä syystä parhaiten kasvat ja terveet rungot pitää säästää harvennuksissa ja antaa niille reilusti tilaa kasvaa ja järeytyä vieläkin nopeammin. Tasapainoissa ja hyvissä ravinne- ja kosteusoloissa ja puita stressaamattomassa väljyydessä, myös sentin vuosilustot valtapuilla ovat aivan realistinen tavoite.

Nuorissa kasvatusmetsissä silmiin pistää joku puuryhmä, jossa metsurivirheen takia tiheys on jäänyt vähän tavallista suuremmaksi taimikosta alkaen. Näille ryhmille tyypillistä on runkojen huomattavasti pienempi koko, jonka aiheuttamaa puumäärän menetystä vähän suurempi tiheys ei korvaa läheskään. Tyypillisesti väljyydestä hyötyvät ojanpenkka-, tienvarsi- tai metsäreunapuut ovat tavallisesti kymmeniä prosentteja paksumpia kuin rungot metsän sisällä.

Yleinen harhaluulo myös on, että vanhetessa puiden lustot pakosti pienenevät. Tämä ei pääsääntöisesti pidä paikkaansa, vaan lustot pienenevät siksi, että puusto kärsii ylitiheydestä. Suuret puut tarvitsevat luultua enemmän kasvutilaa, jotta ne eivät stressaannu ja kasvu heikkene. Monissa pihoissa on melko nuoria, mutta suuria pihakuusia, jotka ovat saaneet kasvaa rauhassa ilman varjostusta tai kilpailua. Niistä voi kehittyä hyvällä kasvupaikalla ja tervejuurisina usean kuution järkäleitä jo 60 vuodessa ja kova kasvu tämänkin jälkeen vain jatkuu. Sama on nähtävissä rauduskoivulla, männyllä ja lehtikuusella. Suurilla puilla (yli 1.5 m3) ja kasvuilla on edullista runkotiheys 150 – 200 r/ ha, jos halutaan hyvän ha- kasvun jatkuvan korkeaan ikään.

Itse tiedän väljän kuusirivistön, jonka ikä on 170 v, pituus n. 26 m, ja joista yli puolella (5 kpl) rinnankorkeus on 90 cm tai enemmän eli vuosikasvua on tullut yli puoli senttiä/v koko elinaika. Iästään ja koostaan huolimatta, niiden neulasisto on tuuhea ja elinvoimainen. Ne kasvavat halkaisijaltaan edelleen useita millimetrejä joka vuosi ja käpyvuosina tuottavat paljon käpyjä.

 

Typpivajauksen estäminen

Ilmeisesti ja oletettavasti lannoituksen käyttäminen lisätehona voi olla kannattavaa ensimmäisestä väljennyksestä alkaen (riippuen paljon lannoituksen hinnasta), vaikka optimaalisesti harvennettuna erittäin hyvään kasvuun päästäneen ilman sitäkin. Valitettavasti näin kasvatetuista metsiköistä tutkimustieto on hyvin vähäistä. Tosiasia on, että järeissä metsissä on yleensä typpipula, jota tosin hyvin bioaktiivinen maannos (edellyttää myös syksy- kevät välillä matalaa pohjaveden tasoa) kompensoi typpeä sitovine mikrobeineen.

Koivikoiden kasvattaminen havupuukiertojen välissä on hyvää metsäpohjan ja metsän terveyden hoitoa, sillä koivun karike uudistaa maata, maan mikrobistoa ja pohjakasvillisuutta. Koivikon alle em. ohjetiheyksillä on melko helppo saada luontainen täysitiheä kuusikko, jonka perkaaminen ja harventaminen (600 r tiheyteen) kannattaa aloittaa jo sen riukuvaiheessa.

 

Toimivan ojituksen tärkeys harvennusmetsässä

Vaikka täysitiheä metsä haihduttaakin paljon vettä kasvaessaan, se ei tee sitä keväisin lumien sulamisen eikä syys- /talvisateiden aikaan, jolloin rehevät notkelmat, ojittamaton, ojistaan umpeenkasvanut tai huonosti ojitettu tasainen ja hienojakoinen maa on täynnä vettä ja rikas maanalainen elämä kirjaimellisesti hukkuu korkean pohjaveden sisään. Korkea pohjavesi minä vuodenaikoina vaan, pakottaa puiden juuret maan pintaa happivajauksen välttämiseksi, jolloin puut altistuvat keskikesän heikentävälle kuivuudelle, kasvun menetyksille ja hyönteistuhoille.
Siksi jo metsikön perustamisvaiheessa on huolehdittava kunnon ojituksesta, jonka seurauksena metsään saadaan 1000 m3 bioaktiivista ja kasvua tukevaa metsämaata jokaista 10 cm paksuista maakerrosta kohti hehtaarilla. Tämä hiiltä sitova ja ilmasta typpeä keräävä maannos satoine tuhansine eri lajeineen on elävälle metsälle ensiarvoisen tärkeä. Puiden paljon parempi kasvu ojien penkoilla johtuu eniten pohjaveden etäisyyksistä juuriin ja elävän maannoksen paksuudesta. Kun pohjavesi pysyy puille turvallisesti riittävän alhaalla, juuret ulottavat veden hankintansa sopivaan syvään maakerrokseen, eivätkä puut kärsi kuivuudesta edes keskikesällä. Puheet ojituksen merkitsemättömyydestä varttuneessa metsässä ovat virheellistä pötyä. Kaikki vähänkään kokemusta omaavat tietävät, että märässä pelto- tai metsämaassa kasvu on huonompaa. Tuoreilla mailla hyvä kasvu vain vaatii hyvin toimivan ojaston.

 

Tavoite ja teollisuuden puunsaanti

Metsän kasvattaminen tulisi siis aina olla tukin kasvattamista, koska kuitupuu on vain välttämätön ”paha” ja täysin kannattamaton sivutuote, jonka määrä pitäisi kaikin keinoin minimoida, vaikka kuiduttavan teollisuuden harmiksi.

Sellutehtaitakaan ei tarvitse sääliä, vaikka se käyttäisikin tukkia massansa valmistukseen. Sen korjuu ja kuljetus on paljon halvempaa/m3, kuorta tulee vähemmän, eikä raaka-aineen eli tukin korkeampi hinta (alle 6 % lopputuotteesta) vie tuotantoa varmasti kannattamattomaksi.

Tästä kasvatusmuodosta on sekin hyöty, että mekaaninen teollisuus saa entistä laadukkaampaa ja sille sopivampaa tukkia, kun suurista määrissä on mistä valita.
Keskittyminen tukin kasvatukseen tuottaa ainakin kaksinkertaisen taloustuoton 60 v kiertoajalla verrattuna valtakunnan keskiarvoon.

 

Veli-Jussi Jalkanen

Puuntuottaja, innovaattori

Sahalan Kartano