MIKÄ ON JÄRKEVIN KASVATUSTIHEYS ?

Tiivistelmä

Yleiset metsänhoito-ohjeet ja vallitseva tapa ohjaavat metsän kasvatuksen suurempaan runkotiheyteen istutuksista lähtien kuin olisi taloudellista ja tuhokestävintä. Tämä palvelee kuiduttavan teollisuuden tarpeita, mutta heikentää merkittävästi puun tuotannon kannattavuutta. Seuraavassa perustellaan, miksi puuston (ku, ko, lk) kasvattaminen harvemmassa on monin tavoin järkevää. Myös mäntyä tulee kasvattaa totuttua harvemmassa heti riukuvaiheen jälkeen. Tässä muutamia etuja:

  • Tukkisaantoprosentti lisääntyy tai jopa tuplaantuu.
  • Varttuneen kasvatusmetsän tila saavutetaan paljon nopeammin.
  • Ylitiheydestä aiheutuva kasvun hidastuminen estyy. Metsikön kokonaiskasvu nopeutuu.
  • Metsikön tuhojen määrä (hyönteiset, tuuli, laho, tuli) vähenee merkittävästi.
  • Puun tuotannon kokonaistalous paranee merkittävästi

Puun tuotanto olisi taloudellisempaa ja varmempaa jo istuttamalla vain 1200 tainta hyvin mätästettyyn maahan suuriin mättäisiin ja pitämällä tuo määrä taimikonhoidolla ensiharvennukseen asti, vaikka mukaan tulisi luontaisiakin taimia sekapuustoksi.

Pelko kasvun kärsimisestä suuremman puutiheyden vallitessa on turha. Pitkälatvuksiset, vahvat ja nopeasti kehittyvät taimet, riukupuut kehittyvät paljon tavallista nopeammin ensiharvennettavaksi ja sen jälkeiseen nuoren kasvatusmetsän tilanteeseen asti, jos väljennykset ovat tarpeeksi voimakkaita

 

Edullisia tiheyksiä eri vaiheissa

Kokemusteni, laskelmieni ja havaintojeni mukaan suosittelen seuraavia tiheyksiä rauduskoivulla, kuusella ja lehtikuusella:

Istutustiheys (jalostustaimia) 1200 kpl/ha istutettuina erittäin huolellisesti suuriin mättäisiin (esim. oja- / ajouraoja – muokattuun maahan), joissa tuhoprosentti on hyvin pieni. Miksi istuttaa enemmän, kun kasvatuksen tavoitehan on vain saada harvennusten jälkeen mahdollisimman nopeasti tukkia kasvava metsä 300 – 400 rungon hehtaaritiheyksillä, joilla runkoon voi muodostua kannattavasti useita peräkkäisiä tukkeja pelkän tyvitukin sijaan.

Taimikon varhaisperkaus ja myös riukumetsän aikainen perkaus tehdään tiheyteen 1200 kpl / ha säilyttäen ja mukaan luettuna kilpailukykyiset luonnontaimet. Päätaimien selviytymistä ja kasvua ei kannata yhtään vaarantaa tai hidastaa vesakon kasvun takia. Isot mättäät suojaavat tainta paljon 3-4 ensimmäisen vuoden aikana.

Kun taimikkoon tehdään riukuvaiheessa viimeinen perkaus, silloinkaan runkoja ei kannata jättää tätä enempää, koska liika tiheys vain hidastaa epätaloudellisesti puiden järeytymistä ja myöhästyttää ensiharvennusta.

Ensiharvennus (EH) n. 600 r/ha tulisi tehdä heti kun useimmista harvennuspuista saadaan yksi ropsi. Näin saanto (n. 30 m3) ja tili hakkuusta on hyvin pieni ja hakkuu tuleekin nähdä yksinomaan metsänhoitotoimena, eikä sadonkorjuuna. Näin hakaten luodaan hyvä pohja täysimittaisille latvuksille ja nopeasti tukiksi järeytyville puille. Tällaisen metsän järeytymisnopeus yllättää lähes aina ja metsään on yleensä jo kiire 6-10 v sisällä väljentämään, että latvustot eivät ala typistyä. Myös EH:n jälkeen puiden kasvuerot korostuvat ja seuraava väljennyskin onkin ehdottomasti oltava alaharvennus ja reilun tilan tekeminen parhaille ja nopeimmin kasvaville valtapuille eli hakkuu 300 – 350 r/ha tiheyteen 18-30 v iässä.

Kun latvustila tämänkin jälkeen yllättävän nopeasti taas kasvaa täyteen ja kasvulustot alkavat tilanpuutteen seurauksena pienentyä, voidaan yhdellä lannoituksella piiskata metsikkö vielä tiheämmäksi tai vaihtoehtoisena mutta taloudellisempana toimenpiteenä väljentää se vielä n. 200 r tiheyteen, edellyttäen, että se on aivan terve, elinvoimainen ja latvus on tuuhea ja pitkä. Näin metsikön jäljelle jääneet parhaat puut kiihdyttävät vielä kasvuaan, jolloin kokonaiskasvu (lähes kokonaan tukkia) pysyy vielä hyvällä tasolla.
Jos elinvoima on hiipunut, lahorunkoja on ilmestynyt tai kuusen neulasisto on yhtään harsuuntunut, ainut oikea toimi on päätehakkuu tai joissakin harvoissa tapauksissa männyllä siemenpuuhakkuu.

Itselläni on hyviä kokemuksia myös melko vanhojen, mä-ku sekametsäkuvioiden väljennyksestä 200 r tiheyteen niiden kasvun jo hiipuessa siten, että väljennyksessä otetaan vanhimmat puut pois, yleensä kuusen eduksi, hakataan em. 200 rkl tiheyteen ja laitetaan lannoitus heti päälle. Jos metsikkö on terve ja neulasisto on kunnossa, kasvulustot turpoavat reippaasti vielä uuteen 5-10 vuoden spurttiin.

On selvin laskelmin ja havainnoinnein osoitettavissa, että nykyiset istutusohjeet ja harvennusmallit ohjaavat puun kasvatuksen liian suureen tiheyteen, jolloin puustoon tulee kasvun pysähtymisen vaara ylitiheyden takia. Tuuli-, sieni-, ja hyönteistuhot kasvavat, kuivuuden haitat pahenevat, tukkipuuosuus kokonaiskasvusta jää pienemmäksi ja siten taloustulos huomattavasti pienemmäksi kuin optimaalisesti harventaen.

Kaikille, jotka ovat yhdistäneet hakkuiden tuotoksen, puutavaralajimäärien vertailuun ja rungon poikkileikkeiden tarkasteluun, tämä asia on tullut aivan selväksi. Kuitenkin hyvin harva metsänomistaja on tutkinut asiaa tarkasti ja siksi lähes kaikki muut ovatkin vain seuranneet yleistä käytäntöä vaivautumatta tarkistamaan sen järkevyyttä puun myyjän eli metsän kasvattajan näkökulmasta.

Suomessa kaikesta hakatusta puusta 33 % on tukkia ja 67 % kuitupuuta, kun suhde voisi, ja pitäisi olla päinvastainen. Liian tiheänä kasvattamisen seurauksena valtateollisuutemme, eli kuiduttava teollisuus saa raaka-aineensa halvalla.
Teollisuuden vaikutusvalta on niin suuri, että harvennusmallien järkevöittäminen kohtaa sen taholta niin suurta vastustusta, että sitä ei saada tehdyksi. Tätä asiaa kukaan ei uskalla sanoa ääneen, eikä juuri kukaan metsäjohtajista myöskään halua puhua siitä.


Harvemmassa kasvattamisen edut

Kasvattamalla puut harvemmassa

  1. Säästetään suuri osa perustamiskustannuksia
  2. Metsän kiertoaika saadaan lyhyemmäksi.
  3. Harvemmassa metsässä, jossa puut ovat elinvoimaisempia ja latvukset suurempia, metsätuhoja (tuuli-, tykky-, laho-, hyönteis-) on paljon vähemmän. Tuulen kestävyydessä on suuret erot.
  4. Kannattavaan tukin kasvatukseen päästään paljon aikaisemmin.
  5. Runkoihin saadaan päätehakkuun katkonnassa useita tukkeja. Tukkiprosentti koko kasvatusaikana jopa tuplaantuu.
  6. Puun tuotannon kannattavuus nousee merkittävästi.
  7. Järeän ”yli-ikäisen” metsän kasvattamisesta tulee hyvin kannattavaa.

Harvempi kasvatustiheys riukumetsästä alkaen säilyttää pitkät latvukset, joiden voimin varttuneen kasvatusmetsän puut voivat tiheydellä 150 -200 r/ha (ns. superharvennuksen jälkeen) kasvaa jopa kymmeniä vuosia hyvällä kasvuprosentilla ja yli 90 %:sti tukkia ja ylläpitää valtavan suurta hiilivarastoa metsässä. Kasvussa metsään sitoutuvasta hiilestähän menee maan alle 70 % ja maanpäälliseen puustoon 30 %.

Optimaalisella kasvatustiheydellä toimien kaikkien puunmyyjien tili olisi nykyhinnoin noin miljardi euroa suurempi jopa kaksinkertaisen tukkimäärän vuoksi. Tämä tarkoittaa keskimäärin noin 50 €:n eroa arvokasvussa / ha / v koko Suomen 20 milj. ha metsäalalla.

 

Eri harvennuslajien käyttö

Puun kestävän tuotoksen kannalta paras harvennustapa on alaharvennus, eli aina tehdään riittävästi tilaa parhaiten kasvaville eli suurimmille valtapuille. Niiden pois hakkaaminen lisävaltapuiden tai välipuiden eduksi, lykkää päätehakkuun tarvetta, mutta myös heikentää kokonaiskasvua, metsän geeniainesta ja metsän terveyttä. Monet heikommin kasvavista puista ovat eri tavoin, vaikka vaikeasti havaittavasti vikaisia tai sairaita tai niiden mikrokasvupaikka on epäedullinen.

Yläharvennus on perusteltua silloin, jos valtapuiden alla kasvaa potentiaalisia eri lajin uusia valtapuita ja/tai valtapuut ovat kasvunsa lopettaneita tai vähäarvoisia ylispuita. Mm soilla, karuilla kankailla tai kallioilla tai metsittymään jääneillä vanhoilla pelloilla voi yläharvennus tai järkevimmin ylispuiden poisto olla perusteltua. Näin myös aikoinaan metsittymään jätetyillä maatalousmailla, joihin on ensiksi tullut villit lehtipuut ja niiden alle kehittämiskelpoinen luontainen kuusikko. Tasaikäisen kasvatushavumetsän käsittely yläharvennuksin on pitkän päälle selvästi epätaloudellinen (ja huono hiilensidonta) – ratkaisu.

 

Puiden kasvupotentiaali eri tiheyksissä

Harva tulee ajatelleeksi tai laskeneeksi, että 22 cm rinnankorkeus läpimittainen puu on kasvanut 50 % nopeammin enemmän kuin 18 cm halkaisijaltaan oleva samanpituinen puu, vaikka puiden paksuuseroa metsässä tuskin huomaa.  Jos suurempi puu on jo siihen asti kasvanut 1.5 kertaa nopeammin kuin solakampi, niin tietystihän tämä ylivoima vain jatkuu, tai todennäköisesti kiihtyy, jos tälle valtapuulle vain annetaan lisää tilaa. Tästä syystä parhaiten kasvat ja terveet rungot pitää säästää harvennuksissa ja antaa niille reilusti riittävästi tilaa kasvaa ja järeytyä vieläkin nopeammin.

Yleinen harhaluulo myös on, että vanhetessa puiden lustot pakosti pienenevät. Tämä ei pääsääntöisesti pidä paikkaansa, vaan lustot pienenevät siksi, että puusto kärsii ylitiheydestä. Suuret puut tarvitsevat luultua enemmän kasvutilaa, jotta ne eivät stressaannu ja kasvu heikkene. Jäljempänä selostamani pihapuiden ryhmä juuri sen todistaa. Monissa pihoissa on melko nuoria, mutta suuri pihakuusia, jotka ovat saaneet kasvaa rauhassa ilman varjostusta tai kilpailua. Niistä voi kehittyä hyvällä kasvupaikalla ja tervejuurisina useamman kuution järkäleitä jo 60 vuodessa ja kova kasvu tämänkin jälkeen vain jatkuu. Lähes sama on nähtävissä rauduskoivulla, männyllä ja lehtikuusella. Suurilla puilla (yli 1.5 m3) ja kasvuilla on edullista jopa 200 r/ ha alle, jos halutaan hyvän ha- kasvun jatkuvan korkeaan ikään.

Itse tiedän kuusi ryppään, jonka ikä on 170 v, pituus n. 26 m, ja joista yli puolella (5 kpl) RKL on 90 cm tai enemmän. Iästään ja koostaan huolimatta, niiden neulasisto on tuuhea ja elinvoimainen. Ne kasvavat halkaisijaltaan edelleen useita millimetrejä joka vuosi ja käpyvuosina tuottavat paljon käpyjä.

 

Typpivajauksen estäminen

Ilmeisesti ja oletettavasti lannoituksen käyttäminen lisätehona on kannattavaa ensimmäisestä väljennyksestä alkaen, vaikka optimaalisesti harvennettuna erittäin hyvään kasvuun päästäneen ilmankin sitä. Valitettavasti näin kasvatetuista metsiköistä tutkimustieto on hyvin vähäistä. Tosiasia on, että järeissä metsissä on yleensä typpipula, jota tosin hyvin aktiivinen ja maannos (tai turvekangas) typpeä sitovine mikrobeineen jossakin määrin kompensoi.

Koivikoiden kasvattaminen havupuukiertojen välissä on hyvää metsäpohjan ja metsän terveyden hoitoa, sillä koivun karike uudistaa maata ja pohjakasvillisuutta. Koivikon alle em. ohjetiheyksillä on melko helppo saada luontainen täysitiheä kuusikko, jonka perkaaminen ja harventaminen (600 r tiheyteen) kannattaa aloittaa jo, kun se on pari metristä.

Aukkojen järkevä koko

Uudistusalueilla tulisi välttää pienien alueiden tekemistä, koska kuvioiden rajat ovat ongelmallisia. Niiden reunoille tulee enemmän tuulenkaatoja ja paahteesta aiheutuvia runkovikoja (ja kirjanpainaja- /oksakirjaaja tuhoja) kuusiin. Kuvioiden rajalla taimikon puolelle vanhan metsän kainaloon tulee lisäksi lähes aina monen metrin tuottamaton reunavyöhyke.  Järkevintä on rajata aukot luonnollisiin rajoihin kuten peltoihin, teihin, vesistöihin ja hyvin erilaisiin metsäkuvioihin kuten esim. kallioihin tai soihin.
Isompien päätehakkuukuvioiden metsittäminen ja hoitaminen on suhteellisesti halvempaa ja tehokkaampaa ja tulee todennäköisemmin tehtyä, koska laiminlyönti tulee hyvin kalliiksi.


Toimivan ojituksen tärkeys harvennusmetsässä

Vaikka täysitiheä metsä haihduttaakin paljon vettä kasvaessaan, se ei tee sitä keväisin lumien sulamisen eikä syys- /talvisateiden aikaan, jolloin rehevät notkelmat, ojittamaton, ojistaan umpeenkasvanut tai huonosti ojitettu tasainen ja hienojakoinen maa on täynnä vettä ja rikas maanalainen elämä kirjaimellisesti hukkuu korkean pohjaveden sisään.
Siksi jo metsikön perustamisvaiheessa on huolehdittava kunnon ojituksesta, joka takaa 1000 m3 bioaktiivista ja kasvua tukevaa metsämaata jokaista 10 cm paksuista maakerrosta kohti hehtaarilla. Tämä hiiltä sitova ja ilmasta typpeä keräävä maannos satoine tuhansine eri lajeineen on elävälle metsälle ensiarvoisen tärkeä. Metsän paljon parempi tuotos ojien penkoilla ja läheisyydessä johtuu nimenomaan pohjaveden etäisyyksistä juuriin ja elävän maannoksen paksuudesta. Puheet ojituksen laiminlyömisen järkevyydestä varttuneessa metsässä ovat virheellistä pötyä. Kaikki vähänkään kokemusta omaavat tietävät, että märässä pelto- tai metsämaassa kasvu on huonoa.

 

Tavoite ja teollisuuden puunsaanti

Metsän kasvattaminen tulisi siis aina olla tukin kasvattamista, koska kuitupuu on vain välttämätön ”paha” ja täysin kannattamaton sivutuote, jonka määrä pitäisi kaikin keinoin minimoida, vaikka kuiduttavan teollisuuden harmiksi.

Sellutehtaitakaan ei tarvitse sääliä, sillä vaikka se käyttäisikin tukkia massansa valmistukseen. Sen korjuu ja kuljetus on paljon halvempaa/m3, kuorta tulee vähemmän, eikä raaka-aineen eli tukin korkeampi hinta (alle 6 % lopputuotteesta) vie tuotantoa varmasti kannattamattomaksi.

Tästä kasvatusmuodosta on sekin hyöty, että mekaaninen teollisuus saa entistä laadukkaampaa ja niille sopivampaa tukkia, kun suurista määristä on mistä valita.

Keskittyminen tukin kasvatukseen tuottaa noin kaksinkertaisen tuoton 50 vuoden kiertoajalla. Ks. VJJ:n harvennuslaskelma.