Tiivis tutkimuksen ja ammattikokemuksen tietopaketti päättäjille.

Jatkuvasta kasvatuksesta on tullut ”muoti-ilmiö”. Moni näkee sen lähes ainoana keinona monimuotoisuuden säilyttämiseksi ja luonnonsuojeluksi. Siitä on tullut myös keino välttää työläitä ja kalliita metsänhoitotoimia tai tehdä niitä vain vähän.

LUKE:n tutkijat, prof. Kärkkäinen, muut tutkijat ja johtavat asiantuntijat Suomessa ja Ruotsissa ovat keränneet havaintoja ja tutkimustietoa aikaväliltä 1850 – 1950. Tällä aikajaksolla yksinomaisena menetelmänä harjoitettu jatkuva kasvatus ajautui kriisiin, kun metsät eivät kyenneetkään uusiutumaan hakatun puusukupolven jälkeen odotetusti ja puumäärä ja kasvu alkoi uhkaavasti hiipua. Tämä tieto on unohtunut, eikä sitä enää haluta hyväksyä. On suuri vaara, että alamme toistaa historian virheitä.

Jatkuvassa kasvatuksessa (pl. kalliot ja karut kankaat, jonne se sopii) on monia ongelmia, tuhoriskejä ja laajaperäistäviä tekijöitä:

1. Puuston kasvu hidastuu, kun parhaiten kasvavia puita poistetaan ja perinnöllisestikin heikommat jäävät jäljelle.
2. Puuston kasvu hidastuu ns. ”reunavaikutuksen” vaikutuksesta. Jatkuvan kasvatuksen sisältävän ns. pienaukkojen reunoilla, 5 m sisällä suuremman metsän reunasta, puut eivät tunnetusti juuri kasva. Pienaukoissa tämä hukka-ala on suhteellisen suuri.
3. Puiden istutusta ja jalostettuja taimia ei voi käyttää. Kasvun alennus vaikutus on ainakin 20 %.
4. Uudistamis- maanmuokkausta ei voida tehdä. Kasvun alennusvaikutus 10 – 30 %.
5. Puulajin vaihtaminen esim. koivuksi maaperän tärkeän uudistamisen takia estyy.
6. Metsät kuusettuvat väkisin ja muuttuvat epäviihtyisimmiksi.
7. Kuusen tiheä tumma neulasmassa muuttaa valonsäteet ilman lämmöksi ja lämmittää ilmastoa.
8. Peittävän kuusikon alla maannoksen lämpötila matalampi, mikä huonontaa biologista aktiivisuutta ja puiden kasvua.
9. Kuusien yleistyminen vielä nykyisestäkin (hirvet!), lisää merkittävästi tuhohyönteisten (kirjanpainajat !) tuhoja.
10. Jatkuvassa kuusen kasvatuksessa lahottajat lisääntyvät nopeasti ja hiipuva elinvoima lisää hyönteistuhoja.
11. Sienien ja marjojen keräilysadot pienenevät varjoisuuden ja kenttäkerroksen viileyden takia.
12. Täydennys- ja uudistusojitus on mahdotonta lisäämättä lahoa. Alueet alkavat soistua ja puiden kasvu kärsii.
13. Tuulenkaadot lisääntyvät epätasaisessa latvustossa ja näin tuhohyönteisille otollista lisääntymispuuta tulee lisää.
14. Puusta maksetaan n. 15 % pienempää hintaa poiminta-/ harvennus hakkuissa kuin päätehakkuissa.
15. Puiden jatkuva keräilyhakkuu lisää hakkuun kustannuksia ja lisää lahoa sekä edistää juuristovaurioita.
16. Laajaperäisemmän metsähoidon ilmapiirissä tärkeät neulasnäytteet jäävät ottamatta ravinnetasojen määrittelyyn ja oikea-aikaiset raivaukset laiminlyödään nykyistäkin useammin.
17. Jatkuvan kasvatuksen aiheuttamana laajaperäistyminen metsänhoidossa vähentää yleistyessään työpaikkoja (metsänhoito- ja metsänkorjuutyöt) sekä vähentää metsäisten kuntien elinkeinopohjaa sekä supistaa jollakin aikavälillä myös metsäteollisuutta.

Kokonaisuutena em. asioiden yhteisvaikutuksena ja ainakin keskipitkällä (yli 30 v.) ja vielä varmemmin pitkällä (yli 70 v) aikavälillä metsän kasvu ja puuston kehitys jää 40 – 80 % uudistuskasvatusta heikommaksi.
Olen havainnut, että jatkuvan kasvatuksen kannattajat ovat useimmiten iäkkäitä tai idealistisia tai hyvin vähän metsänhoidon kokemusta tai koulutusta saaneita, joilla ei ole useimmiten tarvetta saada metsästä tuloja ollenkaan.
Kun Suomessa siirryttiin 1960-luvulla uudistamismenetelmään, puuvaranto oli n. 1.5 mrd m3 ja kasvu noin puolet nykyisestä eli alle 50 milj. m3/v. Suomen metsät kasvavat nyt 110 mil. m:3/v, mutta silti vain vähemmistö metsistä on valtakunnan metsäinventoinninkaan mukaa hyvässä hoidossa. Sen sijaan ryteiköityneitä, vanhuuttaan kasvunsa lopettaneita, ylitiheitä, soistuneita, ravinnevajeisia ja eri syistä vajaatuottoisia metsiä on pilvin pimein. Valtakunnan metsien inventointikin toteaa yhä pahenevat nuorten metsien ja taimikoiden hoidon repsahtamisen ja harvennusten rästien lisääntymisen.
Syitä metsänhoidon heikentymiseen ovat metsänhoitoyhdistys – organisaatioiden repsahtaminen, metsänomistajakunnan vanheneminen ja väsähtäminen, kaupungistuminen ja siten vieraantuminen luontotalouden realiteeteista.  On paljon metsänomistajia, joilla ei ole mitään kuvaa miten oma metsä jossakin jaksaa, puhumattakaan suunnitelmista vähentää sinne kertynyttä ylipuustoisuutta, ylitiheyttä tai yli-ikäisyyttä, vähentää tuhoriskejä tai kehittää metsänhoidon tasoaan. ”Luonnonmukaisen” jatkuvan kasvatuksen ajatus on usein tällaiselle omistajalle hyvin kiinnostava. Metsässä käydään vain poimintahakkuilla ja muut asiat voi unohtaa.
Suomessa voisi ja pitäisi aloittaa metsähoidon (ja samalla puun jalostamisen lisääminen) ryhtiliike onnettoman laajaperäistämisen sijaan. Tiedotuksella, koulutuksella, verotuksella ja muilla ”kepillä ja porkkanoilla” se kyllä onnistuisi.
Suomen metsän voisivat melko ”helposti” panna kasvamaan 160 – 200 milj. m3. Lisäkasvu merkitsisi n. 40 – 80 milj. tn lisäystä hiilen sidontaan (Suomen päästöt nyt 48 milj. tn) ja sen jalostaminen 10 – 20 mrd:n lisää kansantuloa, sekä valtavasti työpaikkoja metsien hoidossa, korjuussa ja puun kaukokuljetuksessa. Siinä olisi se uusi suuri ”Sampo”, joka Suomeen tarvitaan.

Meidän maatilamme, (Sahalan kartano) kokemus sopii hyvin varoittavaksi esimerkiksi jatkuvasta kasvatuksesta.
Isoisän isäni aikaan ja hänen kuoltuaan 1894, hänen leskensä johdolla jatkettiin metsien hakkaamista sen ajan vallitsevan käytännön mukaisesti niin, että otettiin aina suurinta pois ja jätettiin pienemmät puut kasvamaan.

Kun isoisäni sai isännän oikeudet 1908, hän huomasi kauhistuneena, että huolimatta lähes 2000 hehtaarin metsäpinta-alasta myyntipuuta ei ollut juuri yhtään.
Tästä oppineena ja säikähtäneenä hän alkoi metsän kasvattajaksi ja säästäjäksi, eikä myynyt puuta juuri yhtään lähes 50-vuoteen. Sahalassa tehtiin vain raivauksia, alikasvosten polttopuuhakkuita ja jonkin verran istutuksia (jotka olivat ihmetystä herättäviä kummajaisia 1930 -luvulla) aiemmin syntyneille vajaapuustoisille alueille. Vastoin täysin sen aikaisia käytäntöjä, hän jopa alkoi ojituttaa lapiotyönä joitakin suoalueitamme.

1950 – luvulla isoisäni teki sitten muutamia hakkuita, kunnes metsiemme (silloin n. 1000 ha, topparilaki ja asutustoiminta huom. !) siirtyi MMM – metsänhoitaja isälleni n. 9 vuodeksi ennen minun tuloani isännäksi 1974.
Isoisäni Johannes Jalkasen saatua maatilan 1908, metsien surkea kasvu lienee ollut luokkaa 3000 – 4000 m3, 1974 se oli n. 5900 m3, v. 2020se on lähes 9000 m3 ja jo noin 15 v perästä nuorien metsiemme järeytymisen seurauksena se tulee olemaan n. 12.000 m3. ja hiilen sidonta vastaavasti n. 11.000 tn.

Helsingin yliopiston metsänhoitotieteen opiskelutietojeni, aktiivisen metsänparannuksen, metsien aktiivisen uudistamisen, metsäinnovointieni, kokeilujeni ja yhä tehostuvien hoitotoimien seurauksena olen vähitellen oppimassa miten puut ja metsä saadaan kasvamaan nopeasti ja ylläpidettyä luonnon rehevä tasapaino, riista runsaana ja muutkin moninaiskäytön ja virkistyskäytön muodot aktiivisina. Metsänuudistusalamme ovat uudistuksen jälkeen täynnä valoa ja lämpöä vaativia pioneerieliölajeja.  Tehometsänhoidon ohessa teemme monia toimia myös monimuotoisuuden lisäämiseksi.

Olen laskenut, että jos Rautalammin kunnassa (40.000 ha metsää) kaikki toteuttaisivat yhtä intensiivistä metsätaloutta, kunnassa saataisiin 15 – 18 milj. € enemmän kantorahatuloja, 80-100 metsuria olisi enemmän töissä ja 6-8 motoketjua enemmän puun korjuussa. Hakattuna ja jalostettuna koko kasvanut puumäärä olisi jo yli 100 milj. €/v, siis yhden pitäjän alueelta. Metsien tehotuotannossa ja kasvun jalostamisessa olisi kansantaloudessamme valtava ja vielä hyvin vajaakäytössä oleva ”sampo”.

Sahalan intensiteetillä hoidettua ja kasvatettua metsää tarvittaisiin maapallolle 47 milj. km2 (esihistoriallisena aikana metsää oli 75 milj. km2) sitomaan kaikki ihmiskunnan hiilipäästöt. No, meret ja maakin sitovat suuren osan tuosta 52 Gtn päästömäärästä. Toisaalta maapallolla olisi miljoonia neliökilometrejä täysin puutonta ja metsänkasvatukseen kelpaavaa alaa ja valtavat alat hoitamatonta hiilineutraalia metsää, joiden järkevä vähittäinen uudistaminen ja lisäkasvun korjuu toisi lisää kasvua, raaka-ainetta ja hiilen sidontaa.

Metsien jättäminen hoitamatta tuo yhdessä ilmaston muutoksen kanssa hurjia riskejä, joita on ilmaston muutoksen kanssa realisoitumassa mm. Pohjois-Amerikan ja Keski-Euroopan (ja kohta myös pohjolan) hyönteistuhoissa.