ALKOHOLIN KULUTUKSEN VÄHENNYKSESTÄ PALJON APUA KANSANTERVEYTEEN JA -TALOUTEEN

Itä-Suomen yliopiston tutkimus 2018 todisti sen mitä ihmiset näkevät silmillään: Alkoholihaitat ovat viisinkertaistuneet vuodesta 2004 lähtien. Nyt alkoholista johtuvat pelkät yhteiskunnan kulut ovat noin 13 miljardia suoria ja epäsuoria kuluja (STM 2015).
Rahamenojen lisäksi tulee hirmuinen määrä traumoja, kärsimystä, ahdistusta ja hätää. Suomeen syntyy vuosittain luokkaa 3000 lasta, joilla on eriasteisia päihteistä johtuvia sikiöaikaisia vaurioita.
Tupakkaa ja muita päihteitä ollaan suitsimassa, miksi ei alkoholia? Kenen intresseissä on alkoholin liikakäyttö? Niitäkin tietysti löytyy. Alkoholijuomien valmistajien ja myyjien lisäksi on tietysti yksityinen sairaanhoito lääkkeineen ja valtiokin, vaikka kuluja on moninkertaisesti enemmän kuin alkoholiverotuloja.
Alkoholin piilokuluja ja haittoja ovat alkoholiperheissä traumatisoituneet lapset (joka kolmas nuori isä on riskikuluttaja), jotka kantavat ahdistusta koko ikänsä, eivätkä koskaan saa sitä elämän laatua, kuin jos kodissa ei olisi juotu. Alkoholi on suurena tekijänä myös ylipainossa ja siis Suomen jättimäisessä lihavuussairausepidemiassa.
Alkoholipolitiikka on myös tasa-arvo politiikkaa. Alemmissa sosioekonomisissa ryhmissä kulutus ja haitat ovat paljon suurempia kuin ylemmissä. Kokonaiskulutuksen väheneminen tasoittaisi näitä eroja.
Alkoholi johtaa usein myös muiden päihteiden käyttöön, mikä ei ole edes mukana haittalaskelmassa. Nykyinen alkoholin kulutuksen ja haittojen taso alentaa oleellisesti kansan tuottavuutta. Kun työvoimasta ja osaajista on pulaa ja kansakunta elää viennistä, tämäkin asia on erittäin merkityksellinen.
Juopuneet ja paljon alkoholia käyttävät kuormittavat kohtuuttomasti jo muutenkin kriisiytynyttä sairaanhoitojärjestelmäämme. Miksi tätä pitäisi sietää?
Nykyiseen alkoholin kulutustasoon Suomella ei ole varaa, kun kansantalous on jättivaikeuksissa. Miksi ylläpitää sosiaalisesti ja taloudellisesti haitallisia tapoja nykytasolla, jos niitä voidaan vähentää. Jos kulutuksesta leikkaantuisi kolmannes (n. 3.5 l/hlö/v), suorat ja epäsuorat kustannukset putoaisivat reilusti enemmän, ehkä puoleen ja säästäisimme pian useita miljardeja eri lähteistä yhteensä.
Valitettavasti päätöksen tekijöissä on säännöllisesti alkoholia kuluttavia, jotka eivät halua tiukempaa alkoholipolitiikkaa. Monet poliitikot mielellään myös mielistelisivät äänekästä juojien joukkoa hyväksymällä alkoholijuomat marketteihin.

Tehokkaita kulutusta vähentäviä keinoja olisivat:

  1. Alkoholimainontaan kaikissa medioissa olisi täyskielto.
  2. Kaikissa urheilutapahtumissa, joihin alaikäisillä on pääsy, olisi tarjoilukielto asenneoppimisen takia.
  3. Alkoholijuomien välittämisen alaikäisille tulisi nykyistä kovemmat rapsut ja sitä valvottaisiin myös tehokkaammin.
  4. Alkoholijuomien verovähennysoikeus pois kaikilta alkoholijuomilta yritysten verotuksessa.
  5. Keskioluen laimennus 3.5 %:iin (kuten Ruotsissa). Jo tämä leikkaisi alkoholin kulutusta kymmenillä prosenteilla.
  6. Valtion ja kuntien tapahtumista ja juhlista alkoholi tyystin pois.
  7. Alkolukko pakollisiksi kaikkiin uusiin autoihin ja siirtymäajalla myös vanhoihin.
  8. Miedot alkoholijuomat laitetaan ruokakaupoissa myyntikaappeihin myyjän selän taakse samoin kuten tupakka.
  9. Kaikenlainen pullojen paketointi kuten ”mäyräkoirat”, kielletään täysin.
  10. Yhteiskunta määräisi alkoholipulloille nykyisiä pienemmät pullokoot.
  11. Suomi pyrkisi kaikin keinoin harmonisoimaan alkoholipolitiikkaa naapurimaiden kanssa tuonnin vähentämiseksi.
  12. Tullin alkoholin maahantuonnin tulkintaa ”omaan käyttöön”, tulisi kiristää selvästi.
  13. Maahantulosäännöksiä tulee muutenkin kiristää; nythän alkoholia tuodaan valtoimenaan.
  14. Samaten kun meillä on savuttomia tiloja, tulisi meillä on myös selviä eli päihteettömiä
  15. Anniskeluoikeuksia tulisi antaa vain nykyistä selvästi tiukemmin perustein.
  16. Alkojen aukioloaikoja voisi kiristää, eikä ainakaan pitää niitä auki ilta-aikoina kauppakeskuksissa.
  17. Yöravintoloiden ja baarien aukiolo loppuisi klo 02.00.
  18. Huoltoasemilla, tai paikoissa missä myydään bensaa tai ladataan sähköautoja, ei saisi myydä mitään alkoholia.
  19. Limuviinojen asemaa nuoria houkuttelevana tulisi suisia eri keinoin.
  20. Alkoholin myyntiveroa nostettaisiin selvästi.
  21. Terveyskeskuksissa humalaiset avun tarjoajat pantaisiin aina jonon hännille, paitsi hengenvaarallisessa kunnossa.
  22. Alkoholin haittoja seurattaisiin hyvin yksityiskohtaisesti ja niiden taloudellisista ja sosiaalisista haitoista sekä kulutuksesta, sen rakenteesta ym. julkaistaisiin kattava raportti joka vuosi.
  23. Yhteiskunnan kansanterveyttä edistävien laitosten tulisi ampua tehokkaasti alas myytit alkoholin terveysvaikutuksista. Viimeiset tutkimukset osoittavat alkoholin olevan kaikilla määrillä ja muodoissa haitallinen terveydelle.

Nämä kaikki keinot maksaisivat valtiolle vain verotulojen vähennyksen verran mutta tuottaisivat miljardeja, parantaisivat yhteiskunnan kilpailukykyä, maan mainetta ja tulevaisuuden työvoiman saantia.

Melkein kaikki voittaisivat.

Veli-Jussi Jalkanen
Ennaltaehkäisevän Terveyden Asiantuntija