Hormonihäirintäkemikaalit EDC ja niiden yleisyys

Pariisissa nuori suomalaistutkija Pauliina Damdimopoulou käytti aina hajuvettä. Siellä se kuului asiaan, pieni suihkaus kaulalle joka päivä. Niin työkaveritkin tekivät. Enää se ei tulisi hänelle mieleenkään. Naisten hedelmällisyys heikkenee länsimaissa. Yksi mahdollinen syy ovat ympäristökemikaalit. Tukholmassa Karolinska Institutetissa Damdimopoulou tutkii, mitä ne tekevät naisen kehossa. Hän tietää nyt, ettei hajuvesikään jää vain iholle. Taivassalossa syntynyt ja Turussa opiskellut Pauliina Damdimopoulou johtaa omaa laboratoriotaan Karolinska Institutetissa. Damdimopoulou kuljettaa sormeaan pitkin esitysdiaa, joka on täynnä erikokoisia värillisiä palleroita. Jo otsikko on kylmäävä: Ihmisen munasolut kypsyvät myrkyllisessä kemikaalisopassa. Jokainen pallo on yksi kemikaali. Pallon koko kertoo, kuinka isolta osalta tutkittuja naisia aineita on löytynyt.

Pfas-yhdisteitä, niin sanottuja ikuisuuskemikaaleja, on löytynyt valtaosalta naisista. Ne hylkivät vettä, likaa ja rasvaa. Siksi niitä on kaikkialla arjessamme: paistinpannuissa, ulkovaatteissa ja lattiavahoissa. Eniten saamme niitä kuitenkin ruoasta. Ongelma on, että ne hajoavat äärimmäisen hitaasti. Siksi ne kertyvät ihmiskehoon. Palleroissa näkyy myös aineita, joiden nimet toistuvat kosmetiikkapurkkien kyljissä. Ja sitten on yksi, joka pysäyttää yhä: pahamaineinen hyönteismyrkky DDT. Sitäkin on mitattu naisten munasarjoista, vaikka aine kiellettiin Ruotsissa jo 1970-luvulla. Tutkitut naiset eivät olleet silloin edes syntyneet. Damdimopoulou ryhmineen on päässyt mittaamaan kemikaaleja suoraan naisten munasarjoista. Tavallisesti niitä mitataan virtsa- ja verinäytteistä. Muovinpehmentimiä, pinnoitteita, säilöntäaineita. Naisten munasoluissa ja munasarjoissa on lukuisia sinne kuulumattomia kemikaaleja. Se on pysäyttävä ajatus. Ehkä vielä pysäyttävämpää on se, kuinka varhain ne sinne päätyvät.

Altistuminen ei ala vasta syntymän jälkeen tai edes sikiöaikana, vaan jo ennen hedelmöitystä. Sikiövaiheessa kemikaaleja siirtyy äidin kehosta istukan kautta. Sen jälkeen altistuminen jatkuu vauvana, lapsena ja aikuisena, läpi elämän. ”Isovanhempani elivät teollisuuskemikaalien suhteen vielä aika puhtaassa maailmassa. Mutta vanhempani syntyivät 1950-luvulla, jolloin kemikaaleja oli paljon. Olen varmaan itsekin altistunut jo munasoluna. Ja siirtänyt kemikaaleja eteenpäin omiin lapsiini.” Koska ihminen on pitkäikäinen laji, kemikaaleja ehtii kertyä elimistöön vuosien ja vuosikymmenten ajan. Mutta kestävimmät niistä säilyvät vielä meitä itseämme pidempään. Siksi munasarjoista ja munasoluista löytyy myös DDT:tä, myrkkyä, jonka käyttö kiellettiin jo 50 vuotta sitten. Ja samalla markkinoille tulee jatkuvasti uusia kemikaaleja. Kaikki tämä voi osaltaan heikentää hedelmällisyyttä.

Pauliina Damdimopouloun laboratorion biopankkikokoelmassa on satoja lahjoitettuja munasarjanäytteitä. Yksittäisen kemikaalimolekyylin matkaa munasarjoihin on mahdotonta jäljittää. Tuliko se muovista, ruuasta, hajuvedestä vai auton ilmastoinnista? Sitä ei voi tietää, Damdimopoulou sanoo. Kemikaaleille altistutaan arjessa koko ajan: niitä syödään, hengitetään ja levitetään iholle. Niitä irtoaa muun muassa vaatteista, muoviastioista, leluista, huonekaluista ja siivousaineista. Jotain tutkijat kuitenkin pystyivät näkemään. Samat naiset, joiden munasarjoista kemikaaleja mitattiin, täyttivät elämäntapalomakkeen. Siinä kysyttiin esimerkiksi imuroinnista, sillä kotona kemikaalihiukkaset sitoutuvat pölyyn. Pfas-yhdisteitä löytyi todennäköisimmin naisista, jotka söivät paljon valkoista kalaa ja kananmunia, mutta myös naisilta, jotka käyttivät säänkestäviksi käsiteltyjä vaatteita. Ftalaatteja taas mitattiin erityisesti naisilta, jotka käyttivät hajuvettä. Yhteys oli niin vahva, että tutkijatkin yllättyivät. Damdimopoulou muisti vuotensa Pariisissa. Enää hän ei käytä hajuvettä, hajustettua pyykkiainetta, teflonpannua eikä muoviastioita. Hän on kieltänyt lapsiaan ostamaan mitään kiinalaisesta verkkokaupasta Temusta. Hän toivoisi jokaisen ymmärtävän tämän: se, että jotain voi ostaa kaupasta, ei takaa, että tuote on turvallinen. Ei edes EU:ssa.

Häntä vaivaa, että niin moni asia tunnutaan taas laittavan naisten vastuulle: pitäisi kokata luomuruokaa, välttää kosmetiikkaa ja olla yhtenään imurinvarressa. ”Poliitikot EU:ssa ovat luvanneet meille kemikaaliturvallisen yhteiskunnan vuoteen 2050 mennessä. Sitä ei saavuteta kertomalla naisille, miten heidän pitäisi elää elämänsä.” Kuluttajan on lisäksi mahdotonta tietää kaupan hyllyllä, mikä pesuaine tai deodorantti on toista turvallisempi. ”Perustava ongelma on se, että markkinoille on sallittu kemikaaleja ilman, että niitä on tutkittu järkevästi.” Siksi on ihan oikeutettua suuttua. ”Ihmisiä pitäisi suututtaa. ”Älä ahdistu. Kiukustu.” Kun tutkimusryhmä saa tärkeän rahoituksen tai artikkelin hyvään julkaisuun, sitä juhlistetaan kuohuvalla. Tyhjät pullot muistuttavat hyllyllä saavutuksista. Työhuoneella ovat myös Pauliina Damdimopouloun nyrkkeilyhanskat.

Sotien jälkeen kemianteollisuus lupasi meille paremman elämän. Muoveja ja muita synteettisiä materiaaleja kehitettiin vauhdilla, ja samalla arkeemme tuli valtava määrä uusia aineita. Vasta myöhemmin on käynyt ilmi, ettei kaikkien vaikutuksia ihmiseen ymmärretty kunnolla. Yksi herätys saatiin, kun 1950-luvulla unilääkkeeksi kehitetty talidomidi vammautti tai tappoi kymmeniätuhansia lapsia. Vaarallisuus oli helppo huomata, kun vauvoja alkoi syntyä ilman raajoja. Useimmiten kemikaalien haitat eivät kuitenkaan ole yhtä dramaattisia, vaan hienovaraisempia ja vaikeammin todistettavia. Erityisen vaikea haittoja on selvittää niin laajassa ja monimutkaisessa asiassa kuin naisen hedelmällisyys. Kemikaalien vaikutukset voivat olla kauaskantoisia, sillä naisen kaikki munasolut kehittyvät sikiöaikana, eikä niitä synny enää myöhemmin lisää. Eikä herkkyys lopu siihen: syntymän jälkeen yksittäisen munasolun kypsyminen kestää noin vuoden.

Kasvonaamioita, meikkejä ja hajusteita markkinoidaan jopa lapsille. “Se on aivan vastuutonta.” Siksi Pauliina Damdimopoulou toivoisi kemikaalipuhetta myös kouluihin. Kemikaalien täsmällisiä vaikutuksia ei vielä tunneta varmasti, mutta muutama yhteys on löytynyt. Pysyvien ympäristömyrkkyjen määrä munasarjoissa yhdistyy vähäisempään munasolujen määrään, ftalaatit munarakkuloiden kasvun häiriöihin ja pfas-yhdisteet alkioiden heikompaan laatuun. Laajemmissa tutkimuksissa ympäristökemikaalit on yhdistetty muun muassa varhaiseen murrosikään, kuukautishäiriöihin, heikompaan munasolujen laatuun, lapsettomuuteen ja varhaisiin vaihdevuosiin. Kymmenen vuoden päästä hän toivoo ennen kaikkea, että tutkimustieto näkyy myös päätöksissä ja Euroopan kemikaalilainsäädäntöä on päivitetty. ”Olisi ihanaa, jos Eurooppa olisi edelläkävijä siinä, miten tehdään kemikaaleja, jotka eivät ole myrkyllisiä”, hän sanoo.Meissä on muovinpehmentimiä ja pinnoitteita ja säilöntäaineita ennen kuin meissä on edes molempien vanhempiemme geenejä. Damdimopouloussa itsessäänkin saattaa olla äidiltä siirtyneitä kemikaaleja, joita hän on siirtänyt eteenpäin omille lapsilleen.

Vessin kommentti: EDC kemikaaleja, niiden ominaisuuksia ja haittoja on selvitetty jo 1990 luvulta. Niiden haitat kärjistyvät usean kemikaalin yhteisvaikutuksessa, jolloin äärimmäisen pienet määrät riittävät vaurioihin ja haittoihin. Hedelmällisyys, romantiikka, seksi, vauvojen lukumäärä, sperma laatu, testosteronin määrä seurauksineen ja hedelmällisyys on romahtanut ja monia sairauksia on enemmän EDC:n takia, mm. syöpiä ja hormoniepätasapainoperäisiä vaivoja. Mm ylipainoepidemiamme liittyy myös siihen.
Valitettavasti hyvin vähän on tehty ongelman estämiseksi. Lue prof. Shanna Sawn kirja ”Count Down”, niin olet paremmin informoitu. Tarkoilla elintavoilla altistusta voi pienentää ainakin 95 %. Emme tiedä riittääkö sekään jotta saisimme terveen yhteisön. Lainsäädäntö ja sen käytännöt ovat alkeellisella tasolla.