ONKO LÄÄKKEIDEN HINNANMUODOSTUS REILU ?

Vessin silmiä avaava kommentti YLE news 290522

https://yle.fi/uutiset/3-12455202

 

Lääkkeiden hinnanmuodostus pitää ymmärtää sitä taustaa vasten, että lääketeollisuudella ei ole mitään moraalia. Sen omistajissa on suuri joukko kansainvälisiä suurrikollisia ja heidän järjestöjään.

Tämän totesi myös EU:n eläköitynyt lääketurvallisuusjohtaja prof. Peter C. Kötzche (2014) palkitussa kirjassaan ”Tappavat Lääkkeet ja Järjestäytynyt Rikollisuus.” Sen lukeminen on silmiä avaava kokemus.

USA:ssa lääketeollisuus sai aikaan yli 200.000 kuolemaa ja massiivisen ja edelleen jatkuvan opioidiriippuvuus skandaalin valheellisella markkinoinnilla ja korruptiolla.

Afrikassa lääketeollisuus aiheutti 10 milj. ihmisen kuoleman ja moninkertaisen määrän orpoja panttaamalla AIDS lääkkeitä jättihinnoilla 10 v ajan.

SARS ”pandemia” ei ollut oikeasti pandemia, vaan markkinatemppu, jolla myytiin miljardeilla rokotteita pelottelua paljon vaarattomampaan tautiin. Esimerkkejä moraalittomista kampanjoista on tukuttain. Lääke- ja lääketutkimushuijaukset ja manipulaatiot sekä korruptoinnit eri maissa ovat massiivisia sektoreita näiden lisäksi.

Koronaan lääketeollisuus sai joillakin ”keinoilla” myytyä 1.8 mrd rokotetta 35 mrd:lla eurolla EU:lle, joista ainakin miljoona makaa pakkovastaanotettuna ja tietysti jo maksettuna Suomenkin varastoissa vanhenemassa ja nykyvariantteja vastaan myös tehottomina.

Suomen lääkeostot ovat nyt noin 3.8 mrd € ja kasvavat joka vuosi n. 150 milj. €. Siitä pitää huolen supertehokas apteekkien, lääkärien ja sairaanhoito – organisaatioiden koneisto, joka luo valhetodellisuutta lääkkeiden vaarattomuudesta, haitattomuudesta ja parantamistehosta (medikalisaatio) THL mukaan luettuna.

On vaarallinen ja yksinkertainen harhakäsitys ajatella, että lääketeollisuus olisi moraalinen ja luotettava sekä yleistä hyvää ajatteleva toimia.