- ANNAN ASIOIDEN OLLAERI MIELTÄ, EN RIITELE IHMISTEN KANSSAPidän tunteeni taka-alalla, vaikka toinen ei ymmärräkään tai yhdykäsitykseeni. Hänellä on siihen omat syynsä. Keskustelen hänen kanssaan asian rauhallisesti,kuitenkin perin pohjin ja niin, että mielipiteeni ja perusteluni tulevathänelle varmasti selväksi. Kuuntelen ja koetan myös ymmärtää hänen näkemystään.Jos yhteisymmärrystä ei lopultakaan saavuteta, voimme lopuksi asiallisesti sopia,että olemme toisiamme kunnioittaen eri mieltä.
- ANNAN POSITIIVISTA PALAUTETTA
- Tiedostan että en voi tehokkaammin rakentaa hyviä ihmissuhteita jailmapiiriä kuin antamalla rehellistä positiivista palautetta toisesta ja hyvänpalautteen kertomista kolmannelle ”selän takana”. Pidän palautteen kuitenkinaitona ja totuuden mukaisena. Koetan olla juoruilematta ja levittämästätoisista ikäviä juttuja. Koetan katkaista juoruilta siivet.
- EN KÄYTÄ TOISIAPELINAPPULOINAKoetan tässä olla tarkka ja itselleni rehellinen, kun arvioin omiatoimiani tässä valossa.
- HALUAN KEHITTÄÄ, EN OLLA JARRUNAKaikki muuttuu, mikään ei jää ennalleen eivätkä vierivät kivet sammaloidueikä ajopuista ole kantaviksi hirsiksi. Koetan olla tässä muutoksen virrassapositiivinen ja kehittävä rakentaja myös itse.
- JÄTÄN VANHAT ASIAT TAAKSE JA UNOHDANMieltä kirvelevät asiat haluan selvittää mutta sen jälkeen joustan,haluan antaa anteeksi, ymmärtää erilaisuutta ja unohtaa. Maailmasta ei saatäydellistä. Pettymysten jälkeen spurttaan tukka hulmuten kohti uusiaprojekteja. ”Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistaa”. 😊
- KANNUSTAN JA TUENElämä on haurasta. Minä ja muut ihmiset olemme herkkiä ja menemmehelposti epätasapainoon. Koetan siksi kannustaa, tukea ja olla avuksi missävaan voin. Näin kaikkien kuormat kevenevät ja elämään tulee lisää valoa.
- KOHTAAN TOISENKatson silmiin, etsin aihetta hymyyn, kättelen, kosketan toverillisestija halaankin kun on luonteva tilaisuus. Käytän etu- tai lempinimeä ja kuuntelenkeskittyen. Näin kohtaan toisen aidosti ja samalla yhteisymmärrystä rakentaen.
- KÄYTÄN RAKENTAVIA KESKUSTELUMETODEJAVältän sanomasta ”sinä” kriittisessä mielessä vaan selvitän asioitaomalta ”minä”- näkökannaltani. En nimittele, aliarvioi tai väheksy ja näin myösongelmanratkaisusta tulee toimiva.
- OLEN SUORA JA AVOIN ja KANNAN VASTUUNIKun en salaile mitään, naapurikin on avoin ja näin asiat selviävät.Selvitän suoraan ajatukseni ja tavoitteeni ja tarvittaessa myös arvoni jatunteeni. Myönnän muitta mutkitta tekemäni eri kokoiset virheet. Näin olen vastuullinen,selkeä, ennustettavissa oleva ja siten turvallinen muille. ”Totuus tekee vapaaksi.”
- OLEN TIETOINEN MOTIIVEISTANITiukalla itsetutkiskelulla selvitän itselleni mikä olikaan se perimmäinentavoite tai tunne, joka saa minut toimimaan ja tuntemaan jollakin tavoilla. Keräänrohkeutta, että osaan ”ottaa lusikan käteen” tai kaivamaan ”roskan omastasilmästä”.
- OTAN ASIOISTA SELVÄÄ ENNEKUIN ALAN TOIMIAEn halua munata itseäni sillä, että alan höyrytä jostakin, ennekuin olenkunnolla ottanut selvää. En älä väittää, jos en ole varma kannastani. Silloinon parempi olla hiljaa ja kuunnella. Toimin vain, kun olen varmalla pohjalla.
- SUOSTUN PELISÄÄNTÖIHIN ENKÄ TYRKYTÄ ITSEÄNI TURHAANEn halua olla pelin sekoittaja ja siksi suostun pelisääntöihin, olivatpane hyvän hallinnon, demokratian, rehellisyyden tai hyvän käytöksen säännöt. Josjoitakin sääntöjä on syytä muuttaa, voin tehdä aloitteen, että se tehdäänyhdessä. Koetan olla tarkka, että vetäydyn taustalle, jos annettavaa ei ole.
Veli-Jussi Jalkanen