Suomen metsät ovat kiihkeän kiistan kohteena. Virheellinen yleinen oletus on, että ne ovat kestäviä ja jatkavat kasvuaan joka tapauksessa. Tämä ennakko-odotus on pääosin väärä. Erilaiset tuhot uhkaavat yhä lisääntyvää osaa metsien tuotoksesta. Maailmassa on nytkin meneillään laajoja ja jopa katastrofaalisia tuhoalueita, jotka pahimmillaan romuttavat koko metsä- ja puunjalostus elinkeinon. Tulevaisuudessa menestyvä puun tuottaja ja metsäluonnon suojelija on se, joka viisailla toimilla aktiivisesti, tietoisesti ja suunnitelmallisesti vähentää metsään kohdistuvia monia riskejä.
1. HAKKUUVIRHEET
Tämä tuholaji on käsiteltävä omana lajinaan. Tyypillisiä hakkutuhoja on metsän kasvattaminen ja hakkaaminen niin, että elävä latvus typistyy liian pieneksi ja kasvu romahtaa, tai metsästä viedään pois liikaa parhaita ja parhaiten kasvavia valtapuita ja jäljelle jätetään heikompilaatuisia väli- ja aluspuita, jolloin tuotos myös romahtaa. Toinen tapa on hakata metsiä niin taitamattomasti, että tuulenkaadot alkavat kaataa metsää, mikä helposti vain jatkuu ja johtaa metsän ennenaikaiseen uudistamiseen. Kolmantena hakkutuholajina on särkeä metsän pohja ja runkoja niin, että moni puu sairastuu ja tuotto häviää. Vanhan kuusikon yhtäkkinen paljastaminen suurelle määrälle aurinkoa naapurikuvion hävitessä, säikäyttää vanhemmat puut, joiden toipuminen voi jäädä tapahtumatta.
2. HYÖNTEISTUHOT
Pahin uhka tulee nyt Suomessa kirjanpainajasta ja nimenomaan kuusikoille. Ne on itse asiassa aika helppoja torjua, jos ainakin kuusien tuulenkaadot korjataan pois kesäkuun loppuun mennessä ja loppukesän tuulenkaadot kuukauden sisällä. Myös hakkuissa metsään tai teiden varsille unohtuneet puut ja löytämättömät tuulenkaadot lisäävät tuholaisia. Pitkälatvuksinen, tuuhea ja elinvoimainen puu / metsä kestää paremmin myös hyönteisten iskemiä. Tästä eteenpäin kesäkuussa pois ajettavat kuusen pyyntipuukasat (muutama kourallinen riittää) keräävät metsistä pois parveilleiden emojen toukat.
3. KOHOAVAT METSÄMAIDEN POHJAVEDET
Suomessa on ojitettu soita ja tuoreita kankaita miljoonia hehtaareita pääasiassa 1960 -1980- luvuilla. Nyt nuo ojat ovat suurimmaksi osaksi kasvaneet umpeen ja pohjavesi on kohonnut ja edelleen kohoamassa. Tämä hukuttaa ja tappaa juuria ja muuta elintärkeää maanalaista biokasvua ja hiilen sidontaa ainakin syys – kevät jaksolla, jolloin puut eivät haihduta ja kasva. Maanalainen kasvu on luokkaa 70 % koko metsän kasvusta. Estokeinona on vain ojien perkaus. Parasta se on tehdä kapealla kauhalla, joka ei riko vanhoja ojaluiskia uudelleen liestymään. Uudisalueilla ojat kannattaa tehdä 3-4 m leveiksi ja 60 cm syviksi loivaluiskaisiksi ajouraojiksi, jolloin oja ja ajoura on sama kasvutilaa säästämässä ja ajovahinkoja vähentämässä. Ks ajouraojamenetelmän seloste.
4. KOHONNEESEEN LÄMPÖSUMMAAN SOPEUTUMINEN
Tehoisat lämpösummat (kasvukauden aikana yli 5 asteen ylittävien päivien astelukujen summa) ovat kohonnet jo n. 30 % 1970-luvulta lähtien. Seuraavien 30 v aikana saamme ilmeisesti toisen samanlaisen nousun. Jo nyt monet puut ovat stressaantuneita ja heikentyneitä tämän takia. Estokeinona on aivan eteläisimpien alkuperien istuttaminen jo nyt, lehtipuuosuuden ja -metsiköiden voimakas lisääminen ja jopa jalojen lehtipuiden istutus. Voimakkaat latvuksen ja reilu kasvutila auttaa puuta sopeutumaan. Aikaa viivyttelylle ei ole.
5. KUIVUUSTUHOJEN ESTO
Kesäkausien kuivuusjaksot rajoittavat jo nyt puiden kasvua määrätyillä maalajeilla ja varsinkin, jos puiden juuret ovat maan pinnalla. Kuivuudessa heikentyvät puut ovat paljon puolustuskyvyttömämpiä mm. kirjanpainajia vastaan. Tärkeimpinä estokeinoina on pitää metsät hyvin harvennettuina, jolloin vettä riittää paremmin arvokkaimmille valtapuille. Toisena on tärkeää pitää ojat kunnossa. Kun pohjavesi on niillä laskettu ainakin 40 cm syvyyteen, myös puiden juuret uskaltavat kasvaa syvempiin kerroksiin, jotka eivät kuivu niin helposti kuin pintamaa. Juuria ei saa kasvamaan pohjaveden kyllästämiin kerroksiin, jolloin ne jäävät kesäkuivuuksille alttiiksi maan pintaosiin.
6. LAHOTTAJASIENIEN TUHOT
Lahottajasienet tuhoavat jo nyt valtavat määrät puita joka vuosi tai laskevat niiden arvoa ja hintaa. Hyvällä metsän hoidolla näitäkin tuhoja on helppo torjua. Kevät -syyskausien hakkuissa pitää havupuilla levittää kannoille sieniestoaineita. Harvemmassa kasvattaminen vähentää juuristoyhteyksiä ja sienien leviämistä, sekä lisää tukkiprosenttia. Nykyisten yliraskaiden koneiden paino nykyisillä teloilla / renkailla aiheuttaa suuria pintapaineita, juurten katkeilemisia ja niiden
helpompaa saastumista sienistä. Ajouraojat, koko alamatkalta tuetut kaivuritelat sekä kevyemmät koneet ovat lisäksi estokeinoja maaperävaurioille ja lahottajien leviämiselle.
7. METSÄMAAN HAPPAMUUDEN HAITAT
Metsämaa happanee koko ajan havupuukiertojen seuratessa toisiaan happamuutta aiheuttavien neulasten takia. Happamuus vähentää ravinteisuutta ja maan sisäistä pieneliökasvustoa. Päätehakkuiden liian pieni määrä ja näin lehtevien pioneerikasvien puuttuminen pahentavat tätäkin kierrettä. Happamassa maassa kasvavat puut kasvavat heikommin ja ovat tuhoherkempiä. Happamuutta on helppo torjua uudistamalla koivulle tai muille lehtipuille. Myös tuhkalannoitus jopa ohutturpeisesta maasta alkaen lisää tietysti maan alkalisuutta kovasti sekä myös puiden kasvua.
8. RAVINNEVAJEET
Metsähoidon intensiteetin herpaantuessa Suomessa, neulas-/lehtianalyysejä tehdään liian vähän, vaikka se on ainoa varsinainen keino todeta kasvua heikentävä boorin puutos. Kaikki entiset maatalous-, jopa kaski ja metsälaidunkäytössä olleet alueet kärsivät helposti piilevää boorinpuutosta. Kun puusto varttuu, boorin puutos voi ilmetä uudestaan lievänä, mutta silti kasvuun vaikuttavana. Vasta kun terve latvamuoto menetetään, boorin puutos on jo paha. Soilla voi helposti puhjeta myös muiden mineraalien puutoksia. Analyysejä kannattaa mieluummin tehdä liikaa, kuin liian vähän, vaikka Suomessa kilpailun puutteessa analyysit ovatkin suhteettoman kalliita. Turvemailla monipuolinen ja maan tärkeää PH:ta kohottava tuhka on loistava lannoite. Sitä saa myös lisäboorin kanssa tehostettuna. Vanhoissa ja runsaspuustoisissa kangasmetsissä typpi on usein minimitekijä. Jos latvusto ja sopiva harvennustiheys on kunnossa ja puusto kasvavaa, voi typpilannoituksella saada huomattavia kasvun lisäyksiä. Metsätalouden tulisi kehittyä siihen suuntaan, että kultakin kuviolta tuottajalla on ainakin karkea käsitys ravinteisuustilasta, aivan samoin kuin pelloillakin pitää olla. Ravinnepuutteen ilmentyessä tai todentuessa aikailematon lannoitus on taloudellinen ja ainut järkevä keino sen poistamisessa.
9. TULIPALOT
Hoitamattomissa metsissä, joissa on runsaasti jopa kuollutta ja lahoavaa alikasvosta, metsäpalon leviämisen riski on suuri kesän kuivuusjaksoilla. Metsien pitäminen hyvin harvennettuina ja turhan alikasvoksen poistaminen harvennusten yhteydessä estää metsäpaloja. Varttuneen järeän metsän harventaminen loppukasvatustiheyteen 200 r/ha estää myös metsäpaloja tehokkaasti. Erityisiin paikkoihin voi jättää joitakin pensastoja ja tiheikköjä niitä vaativille metsän eläimille.
10. TUULI- JA LUMITYKKYTUHOT
Jos metsä kestää hyvin tuulia, se on yleensä melko kestävä myös lumitykkyjä vastaan. Voimakkaat tuulet kuuluvat ilmastonmuutokseen ja niitä tulee entistä useammin. Metsät tulisi kasvattaa tuulia kestäviksi jo taimikosta lähtien. Hyvä tuulenkestävyys saadaan aikaiseksi istuttamalla taimet tiheyteen 1200 kpl/ha. Tämä taimitiheys jo alkaa valmistella puita itsenäiseen tuulessa pystyssä pysymiseen. Ensiharvennus tehdään koivulla ja kuusella tiheyteen 600 kpl/ha heti kun poistettavista rungoista saadaan yksikin pieni ropsi tai energiaranka eli alle 10 metrisenä. Jos latvustot ovat pitkät ja puusto hyvässä kasvussa, tämäkään tiheys ei aiheuta kasvun lopahtamista harvennuksen jälkeen. Puut kuitenkin jäävät melko lyhyinä siten ”omilleen” metsässä”, mutta ne eivät tämän pituisina tavallisesti kaadu harvennuksen jälkeisissä tuulissa, jos taimikko on ollut totuttua harvempi, mutta kasvattavat nopeasti itselleen lujan juuriston tuulta vastaan. On tärkeää olla myöhästymättä myöskään EH:n jälkeisessä tukkikasvatusväljennyksessä (eli alle 10 v sisällä) 300 -400 runkoon/ha, jotta puu taas joutuu vahvistumaan lisää tuulenkestävyydessä. Rannoilla ja aukeiden reunoilla tulee näihin paikkoihin sopeutuneita tuulenkestäviä puurivistöä kasvattaa alusta lähtien melko harvassa ja ilman suuria yhtäkkisiä harvennusmääriä (esim. 4-5 m välein), niin ne suojelevat metsän sisällä olevia puita tuulenkaadoilta toimimalla tuulipuskureina suurine ja tuuheine oksineen.
