MIKSI METSIEN KASVU TAANTUU ?

Vessin asiantuntijakommentti YLE 161221

https://yle.fi/uutiset/3-12216262

Metsien kasvun heikkeneminen johtuu ilman muuta kolmesta päätekijästä:

Ojien kunnostuksen loppuminen on alkanut tehdä metsämaista märempiä eli pohjavesi on korkeammalla, jolloin maanalainen eliökasvu kärsii ja samalla kasvu. Vedessä eliöt ja sienirihmastot kuolevat ja sitä ennen kärsivät hapen puutetta.

Toisena Suomen metsistä yhä suurentuva osa on metsänhoidon uusavuttomuuden trendissä aivan liian tiheitä, minkä takia metsikkö toisensa jälkeen romahduttaa kasvuaan puiden stressaantuessa ilman riittävää kasvutilaa.

Kolmantena ylitiheys yhdessä ikääntymisen kanssa heikentää kasvua. Meillä on jo aivan liikaa vanhoja hoitamattomia metsiä, jotka eivät enää jaksa kasvaa. Metsä voi kasvaa hyvin vielä vanhanakin, JOS puilla on riittävästi kasvutilaa (esim 200 runkoa/ha), se on terve, hivenravinnepuutteita ei esiinny, pohjavesi on riittävän matalalla ja latvustossa ja runsaasti oksia ja neulasia.

Nyt muodissa oleva hoitamattomuuden ja järkevän metsänhoidon romahtaminen näkyy loogisesti kasvun häpeällisenä heikkenemisenä, kun ilmaston pelastamisen kannalta asian pitäisi olla juuri päinvastoin.

Suomen metsien kasvu sitoo tosiasiallisesti 104 milj. m3 x 0.9 tn hiilidioksidia = 93.6 milj. tn sidottua hiilidioksidia puihin ja maaperään (70 % hiilestä maan alle). EU:n käyttämä laskutapa on väärä.

Metsämme voisivat HYVÄLLÄ HOIDOLLA helposti kasvaa ja sitoa hiiltä kaksi kertaa enemmän, jolla voisimme ylpeästi näyttää mallia muille metsäisille maille. Jo hoitorästien poistaminen lisäisi kasvua luokkaa 50 %. Jäljelle jäisi vielä monia helppoja keinoja kasvun lisäämiseksi.

Metsäorganisaatioiden (MHY, metsäyhtiöiden metsänhoitopalvelut) pitäisi tomertautua tekemään ja suosittelemaan entistä parempaa metsänhoitoa, eikä alkaa muodin mukaisesti taannuttamaan hoitokäytäntöjä vastoin vuosikymmenten kokemuksia, hyviä tuloksia ja tieteellistä tietoa.