Ilmaston lämpeneminen pitäisi saada kuriin. Ennen ihmisen vaikutusta maailmalla oli n. 75 milj. km2 metsää, nyt enää 45.
Järkevän laskelman mukaan ihmiskunnan päästöt (40 GT) saataisiin sidottua puiden kasvuun, jos entisöisimme aikoinaan paljaaksi hakattuja metsä-, kaski-, viljely-, laidun-, preeria-, ruohoaavikko- tai nummialueita ym. n. 15 milj. km2 takaisin tehokkaaseen puun tuotantoon. Itse kannatan tätä vaihtoehtoa.
Saisimme lisättyä hiilen sidontaa myös olemassa oleviin metsiin uudistamalla tavalla tai toisella hiilineutraaleiksi muuttuneet metsät ja harventamalla taitavasti hyvin yleisen ylitiheyden takia kasvunsa menettäneitä metsiä.
Tietysti mahdollisimman suuri osa korjatusta puusta tulisi säilöä kestokulutustuotteissa kuten esim. rakennuksissa, rakenteissa, pienemmissä ennen muovista valmistetuissa tuotteissa tai joka puuhiilenä. Tietysti lämpö-/sähkö energiankin puulla tai kuitutuotteiden poltolla kierrätyksien jälkeen, on parempi vaihtoehto kuin fossiiliset aineet.
Metsityskelpoisilla, ojitetuilla ja tuhkalannoitetuilla turvemailla taitava puun kasvatus voi sitoa 10–30 kertaa enemmän hiiltä kuin luonnontilainen turpeen kasvu. Siksi tähän kategoriaan kuuluvat suot tulisikin metsittää ja hoitaa mahdollisimman hyvin ml 30–40 välein tapahtuva ojien perkaus. Tämä tulisi tehdä (kuten me teemme) pienellä ja kevyellä ojan pohjalla kulkevalla 1-telaisella kaivurilla ja kapealla kauhalla, jolloin ojien luiskat eivät rikkoonnu bioeroosiota lisäämään. Valitettavasti Suomessa miljoonia kilometrejä 1960–1980- luvuilla kaivettuja ojia on kasvanut umpeen ja kuivatuksella aikaansaatu metsän kasvu on taantunut tai menetetty.
Suomi myös hukkaa koko ajan valtavat määrät hyvää puun kasvatuksen suolannoitetta – puun tuhkaa, kaatopaikoille tai toisarvoisiin läjityskohteisiin.
Suon ojittaminen, viljely ja tuhkalannoitus siis lisäävät puun kasvun lisäksi pintakasvillisuuden ja maan sisäisen hiilensidonnan (= n. 60 % kaikesta hiilen sidonnasta juuriin, sienirihmastoihin, mikrobeihin, pieneliöihin) kasvua, sekä vähentää metaanin tihkumista ilmakehään. Vielä ei ole luotettavasti ja kattavasti selvitetty, mikä on turpeesta ojituksen vuoksi ilmaan karkaavan hiilen määrä ja suhde puuston, pintakasvillisuuden ja maan sisällä nopeutuneeseen hiilen sidontaan. Asiasta keskustellaan ja sitä tutkitaan. Itse päättelen, että turvemaan kasvun kiihdyttäminen viljelytoimin lisää hiilen nettosidontaa. Sen lisäksi tulevat tietysti sosiaaliset, työllistävät ja talousvaikutukset.
Meillä on Sahalan kartanossa Rautalammilla Savossa 75 ha isovarpuinen räme, Jäntin suo, jonka ojittaminen aloitettiin jo 1930- luvulla. Silmämääräisesti suon pinta on entisellä tasolla, mutta nyt tämä ennen suurelta osin kitukasvuinen suo kasvaa nopeasti puuta ja osa siitä on jo uudistettukin erittäin hyvin kasvavaksi viljelykuusikoksi, jonka kasvu on yli 15 m3/ha/v eli hiilidioksidin sidonta luokkaa 14 tn/ha/v.
Kerran selvittelin lapiolla alkutalvesta em. suon tukkeutunutta tierumpua ja tökin lapiolla siis aikaisemmin kaivettua turvetta rumpuputken päässä ojaveden sisässä noin 0.3 m2:n alueella. Äkkiä ojan pohjasta pulpahti pintaan ehkä ämpärin kokoinen voimakas metaanikupla, joka heitti ojavedet naamalleni n. 1 m ylöspäin. Hämmästyin suuresti ja siinä tulin tietoisemmaksi voimakkaasta metaanin muodostuksesta ja valtavasta määrästä suon sisässä.
Rohkaistuneena isoisäni alkaneista suo-ojituskokeiluista ja omista hyvistä kokemuksistani kartanomme n. 160 km osien avulla saadusta kangasmaiden soistumisen pysäyttämisestä ja niiden suuresta lisäkasvusta, jatkamme turpeen typen mobilisointia lannoitteeksi puille suoraan ja vilkastuneen mikrobi- ja sienirihmaston toiminnan kautta hyvillä kasvumailla pitämällä ojittamalla pohjaveden pinnan n. 40 cm syvyydessä (60 -50 cm syvillä ojilla) ja näin tuottamalla biokasvupotentiaalista metsämaata n. 4000 m3/ha puiden kasvun tueksi ja metsän lajikirjon rikastukseksi.
Veli-Jussi Jalkanen
Puun tuottaja ja
tuottamisen asiantuntija
